tiistaina, joulukuuta 29, 2009

Olohuoneen ikkuna

Olohuoneemme on ongelmallinen. Se pitäisi tarpeen tullen saada aika pimeäksi, jos vaikke meille se epäjumalankuva-möllötin hankitaan ja elokuvia sohvalla seurataan, mutta en haluaisi tyytyä ihan perusjätkän pimennysrullaverhoon. Ihastuin tämmöiseen oksakoristeeseen (ilman killuttimia) ja haluaisin kovasti toteuttaa jotain oksamaista ikkunan tienoilla. Ikkunaa ei saisi pimentää kokonaan, koska siitä näkyy kiva pihamaisema.

Opin muuten tänään uuden sanan, hellasärö. Wikisanakirja määrittelee sen näin: "hifistin kokema ristiriita puolison kanssa; myös hellasärön syy tai lähde." Onkohan sillä omaa sanaa, kun tämä hifistin, tai vaikka nyt ihan perusmiehenkin puoliso haluaa sisustaa vähän omintakeisesti, ja joutuu ristiriitaan perusmiehen kanssa...?

Voisikohan pimennyspuolen hoitaa jotenkin ripustamalla pimentävän substanssin ikkunoihin vain tarpeelliseksi ajaksi? Pitkiä verhoja ei siihen sohvan taakse sovi, enkä muutenkaan haluaisi siihen pihaikkunaan kamalasti verhousta. Sen verran vaan että voi aataminasussa kekkaloida suihkusta tullessa.

Ikkuna on etelään päin ja kesällä siitä tulee varmasti paljon lämpöä ja valoa läpi. Mitenkähän paljon markiisiratkaisu lompakkoa rasittaisi? Minusta markiisit vaan ovat tosi rumia, ainakin ne joita olen nähnyt.

torstaina, joulukuuta 24, 2009

Jouluaatto

Pikkuisännän poissa ollessa vietettiin jouluaatto mallia rauhallinen. Käytiin koirien kanssa Lapinniemessä kävelemässä, lämmitettiin sauna, syötiin jouluruokaa ja avattiin lahjat, jotka sattuivat molemmat olemaan kirjoja. Nyt nautitaan vaan tunnelmasta :)



Sain aamupäivällä jo melkein joulutunnelman pilattua kuuraamalla raivolla saunaa ennen joulurauhanjulistusta, mutta rauhoituin sitten, ja saatiinpa käytyä puhtaassa saunassa. J sai lahjaksi kiuasprihan vai mikä olikaan, kiukaalle laitettava vesikippo joka muuttuu suihkulähteeksi kun vesi kuumenee. Saunottiin niin että taju meinasi lähteä, mutta ei suihkunnut brihasta tipan tippaa. Ehkä se pitää haudata syvemmälle kiviin, mitä ei viitsitty puolikuumassa kiukaassa enää tehdä.



Nyt olisi paljon luettavaa! Tilasin itselleni Susan Cooperin Pimeä nousee -sarjan ennen joulua, sitten on Dan Brownia kahdella kielellä ja vielä afganistanilaisia naisiakin. Yksi lahjani on muuten vielä avaamatta!

Löysin KodinYkkösestä hauskan pienen lampun hyvässä alennuksessa. Se saa olla nyt olohuoneessa, kunnes näemme jotain minkä haluamme sinne mieluummin.



Voi kun saataisiin se ikkunapuolikin kuntoon pian, niin ei tarvitsisi miettiä häiriintyvätkö siveelliset naapurit näyteikkunankaltaisissa olosuhteissa alasti hyppimisestä.

sunnuntaina, joulukuuta 20, 2009

Uusivanha sohvapöytä auttaa joulutunnelmaan

Kävin joulukiireen keskellä viemässä joitain vaatteita SPR:n konttiin. Katselin samalla muun tarjonnan läpi ja silmiini osui hauska pieni sohvapöytä. Hintaa kapistuksella oli vain 25 euroa, ja pienen kotineuvottelun jälkeen kannoin pöydän Noteksen takakonttiin. Kunhan jaksamme, hiomme ja maalaamme puuosat.

Kuvassa pöytä on saanut koristeekseen juniorin askarteleman pikku enkelin ja Tallipihalta ostettua pirkanmaalaista keramiikkaa, jos oikein tarkkaan katsoo.



Enkeli sai sen verran joulutunnelman heräämään, että olohuoneeseen asti jo ennättänyt kattokarahka pääsi joulupuun rooliin.



Kokeilin tonttu-ukon kanssa monenlaisia poseerauksia, ja tämä on ehkä paras:



Ensi viikolla on jo joulu :)

perjantaina, joulukuuta 18, 2009

Joululoma häämöttää

Vielä tämä päivä ja alkuviikko töissä, sitten pikku paussi tiedossa. Nuori työnjohtajamme lähtee huomenna mummolaan joulunviettoon ja on siellä viikon päivät. Aikaa puuhastella on siis hiukan enemmän, ja toivonkin että saataisiin yhtä sun toista tehtyä.

Eilen tartuin härkää sarvista ja kurkkasin rappustenaluskomeroon, jossa vessapaperirullakasan vieressä oli komea kokoelma isännän pulloja. Komeroon piti nimittäin tehdä tila työkalupakille, joka taas piti järjestää niin että se mahtui kiinni. Isäntä järjesti pakin ja minä siirsin pullot. Meillä kun oli olkkarissa 12 tyhjää lipaston vetolaatikkoa, niin kahteen sain täytettä viineistä ja olusista. Hienommat juomat joutuivat kirjahyllyn päälle, sieltä saa jo vähän kurotella kun haluaa naukkailla.

Kirjahyllystä tulikin mieleeni että nyt se Ikean amaryllis on sitten kukkimisensa kukkinut. Upea se olikin! Ja hintansa väärtti. Muut kasvit kellastuvat, onkohan olohuoneessa liian kylmää vai pimeää vai mitä...? Eilen laitettiin sinne patteri päälle, kun ulkona oli yli 15 pakkasastetta. Takka tai kiuas on ollut lämmityksessä joka ilta tämän arktisen jakson aikana. Kiva kun meillä on nyt puita!

Puunpolton ohessa haluaisin saada muutamat ovilistat paikoilleen, ainakin vessan ja vaatehuoneen oviin. Järjestelemistä myös riittää, nyt tuohon kaaokseen ja tavarakasoihin on jo niin silmä tottunut että täytyy oikein miettiä mikä kuvassa on pielessä. Mutta ainakin pitää saada katsoa muutama jakso Galacticaa :)

Huomasin eilen että uudessa vaatekaapissahan on ihan tyhjä hylly! Hitsi, miten se on voinut jäädä täyttämättä. Ikean kaikki Samla-laatikot on jo käytetty. Olen ollut ihan liian järjestelmällinen! Alkaa kauhiasti vaikuttaa siltä että kaikelle sittenkin löytyy paikkansa, vaikka aluksi oli vähän eri fiilikset.

tiistaina, joulukuuta 15, 2009

Piparitalon pystytys

Sainpa päähäni että olisi hauska kokeilla tehdä piparitalo. Koska olin ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, katsoin parhaaksi ostaa valmiin talopaketin ja koettaa pystyttää sen.

Annas-pakkauksesta paljastui hyvin pipariselta tuoksuvia seiniä ja katon osia sekä savupiipun ainekset. Koristelutahna ja liima pitäisi valmistaa itse.

Muinainen kotitalousopettajani olisi varmaan kääntynyt haudassaan (jos kuollut on) jos olisi nähnyt miten hienosti erottelin valkuaisen keltuaisesta, ja kääntynyt toisen kerran nähdessään keltuaisen laitettavan koiran ruokakuppiin.

Tahna tuli tehdyksi ja pursotin sitä sitten joka paikkaan. Tahna ei loppunut ikinä ja sitä tuli laitettua varmaan vähän liikaa. Mutta täytyyhän talossa koristeita olla.



Sokerin sulattaminen liimaksi olikin työn ja tuskan takana. Lopulta se muuttui nestemäiseksi ja aloimme koota hökkeliä. Vaikka olin lukenut pakkauksesta varoituksen sokerin korkeasta lämpötilasta, piti minun kuitenkin testata asia käytännössä ja hankkia pikkusormeeni palorakkula hiivatin kiehuvasta nesteestä.



Ihan pipariksi meni koko talo! Jos sitä ei kestä katsoa pitkään, sen voi aina syödä.

perjantaina, joulukuuta 11, 2009

Hulluntuliainekset

Tänään sain sitten vihdoin aikaiseksi soitella lisää puuta. Otettiin saman tien sitten kaksi heittokuutiota klapeja, etteivät pääse heti loppumaan. Hinta oli Tampereen seudun mittakaavassa ihan kohtuullinen ja kuljetus järjestyi kotiovelle saakka. Myyjällä oli aluksi hiukan vaikeuksia löytää perille, koska oli kuullut kadun nimen aivan väärin. Puhelimet onneksi toimivat, joten saimme lopulta puutavarakasan ikkunan alle.


Koiratkin innostuivat tuomisista.


Ilta meni iloisesti pinotessa klapeja hieman siistimpään muodostelmaan. Tila tosin muodostui pienehköksi haasteeksi, sillä eihän minulla ollut näppituntumaa parempaa arviota paljonko sitä puuta oikeasti tulee kuutioon heiteltynä. Seinänvierustan kasa nousi kattoon asti koko matkalta, joten jouduimme aloittamaan toistakin kierrosta ilman mitään sivutukia. Tuloksena esteettisesti vähemmän kaunis, mutta silti toimiva kolmiokasa.

Remonttikaverini kokeili heti, miten uudet puut toimivat takassa. Toimivat ne.

tiistaina, joulukuuta 08, 2009

Kotivahtina

Pojat ovat olleet perjantaista mökkilomalla ja minä tyttö koira- ja kissavahtina. Itsenäisyyspäivän vietin kävelemällä kotikontuja ristiin rastiin, kun toinen koiraeliö karkasi tai eksyi useaksi tunniksi. Onneksi tarina päättyi hyvin ja koira löytyi kunnossa.

Rempparintamalla ei ole tapahtunut mitään. Hain perjantaina junalta tullessa uuden laatikostopaketin, mutten ole tehnyt sille muuta kuin kaatanut jalkani päälle. Au.

Ranskateema jatkuu. Suomesta on vaikea löytää mitään muun kuin englanninkielistä sisustustavaraa. Siispä tilasin eBaystä ranskankielisen sisustustaulun aiheena eläinlääkäri. Siinä on piirrettynä nainen ja paljon koiria ja kissoja ja jonkun pariisilaisen eläinlääkärin osoite, siis tavallaan vanhanaikainen mainos on se.

Kävin eilen ystävän luona kylässä. Hän on juuri muuttanut uuteen asuntoon eikä ole vielä hankkinut juuri mitään, eikä kuulemma aio hankkiakaan. Tyhjyyttään kumiseva kämppä on kieltämättä houkuttelevan avara ja helppo siivota, mutta en vain pystyisi elämään niin. Tykkään kai sitten vaan tavaran runsaudesta liikaa. Itseni saan syyttää, kun on paljon ravisteltavaa ja pölytettävää... :)

torstaina, joulukuuta 03, 2009

Epäonnistunut ostos

Remonttimies sai eilen illalla tekstiviestin, jossa ilmoitettiin toisen "apteekkarinlaatikostomme" saapuneen. Menimme siis tänään töitten jälkeen suoraan Kodin1:n kautta ja haimme paketin.

Kotona paljastui suuri pettymyksen aihe.



Ei tuommoista koloa voi jättää näkyville! Mies lähti ärtyneenä vaihtamaan pakettia, ei taideta tänään keritä koota sitä, plääh.

Jotain ollaan saatu kuitenkin aikaankin, eteisen kattoon laitettiin lista siihen missä korkeus vaihtuu. Naapurin kanssa tuli juttua remontoinnista, heilläkin on kaikki ihan kesken vaikka kaksi vuotta ovat siinä jo asuneet. Kattomaali on ollut vuoden ostettuna ja verhokankaat odottavat kaapissa. Pelottelin hänet omalla kattourakallamme, iso homma tulee heillä olemaan edessä.

Amaryllis kukkii! Kissat eivät ole pudottaneet eivätkä pureskelleet sitä! Otan kuvan seuraavaan päivitykseen. (Saattaa olla kohtalokas päätös.)

sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009

Eteisen paneelien listoitus

Eilen aloitettu laatikosto saavutti tänään täyttymyksensä ja näyttää nyt tällaiselta:



Nyt on viikko toipumisaikaa ennen kuin sen kaveri tulee seuraksi.

Tällaiset hauskat matot hankittiin muuten myös samalla:



Kaikki muut matot ovat kotikoneessa pestäviä, mutta näille kelpaa vain pesulan vaahtokylpy. Katsotaan miten pitkään ne meillä pärjäävät. (Niin ja sopivan sohvapöydän etsintä jatkuu... Viimeistään joulun jälkeen pikku ikeapöytä on pakko siirtää muualle :D)

Amaryllis venyy ja paukkuu! Kukka on jo haljennut kahtia. Jännittää hurjasti. Tiputtavatko kissat sen alas juuri kun kukka on aukeamassa? Tarina jatkuu.



Remonttikaverini pisti hihat heilumaan ja muutti eteisen ulkonäön täysin.

Ennen:



Jälkeen:



Ennen:



Jälkeen:





Samasta listasta sopii laittaa vielä eteisen madalletun katon reunaan pätkä, joten sitä ei mene hukkaan juurikaan vaikka kaksi kokonaista listaa ostimmekin.

lauantaina, marraskuuta 28, 2009

Askarrellaan

Jälleen yksi "vapaa"päivä takana. Aamulla nukuimme pitkään, mutta sen jälkeen alkoikin pienimuotoinen matalalento ympäri kylää. Matkalla tuli tutuksi puutavarakauppa, SPR:n kontti, rautakauppa, Kodinykkönen, pari sen vieressä olevaa kodinkone- ja elektroniikkakauppaa, ruokakauppa, sekä Kodinykkönen toiseen kertaan. Eikä tällä kertaa edes katseltu joululahjoja... Mutta ostokset tulivat tehtyä ja sisustaminen etenee. Puuliikkeestä haetut eteisen puolipaneelien päälle tarkoitetut kulmalistat saavat jäädä huomiselle, sillä tänään oli askartelupäivä!

Sisustussuunnittelija on määritellyt olohuoneen toistaiseksi lähes vapaalle seinälle kaksi matalaa laatikostoa TV-tasoksi. Yhdessä ne kattavat lähes koko seinän. Ilmeisesti joku muukin oli saanut samankaltaisia ideoita, sillä paketteja oli saatavilla vain yksi. Toinen tulee sitten joskus, mutta kyllä tämänkin kanssa sai pari säätökaljaa kumota. Laatikosta purkautui muutama erikokoinen ja -näköinen puupalikka, jotka piti saada jotenkin loogisesti liitettyä yhteen. Onneksi ohjeetkin olivat jossakin välissä, sillä muuten olisi tuon kasan kanssa mennyt hetki miettiessä. Nyt se hetki meni yrittäessä ymmärtää ohjeita.


Pala kerrallaan lopullinen ulkomuoto alkoi hahmottua. Olkkarissa ei edelleenkään ole kunnon valaistusta (muistilistaan: hanki valot), joten luontevimmaksi kokoamispaikaksi osoittautui keittiö. Kaksi baarijakkaraa tarjosivat sopivan tuen.

Uurastuksen jälkeen runko on nyt kasassa. Enää tarvitsee koota kuusi kappaletta laatikoita ja kiinnittää ne liukumekanismeihin. Sama säätö toistuu sitten reilun viikon päästä, kun taso saa kaverin vierellensä. Mutta se meneekin jo sitten rutiinilla.

torstaina, marraskuuta 26, 2009

Kartat

Palasin koirien kanssa lenkiltä juuri sopivasti lukemaan remonttikaverini uusinta blogitekstiä. Kartat näyttivät sopivan huonosti sohvalle, joten ripustimme ne saman tien. Kyllä naulakon kiinnitystä varten ostetut metalliset kipsilevyankkurit ovat vain hieno keksintö. Ne pystyy ruuvaamaan käsinkin ilman suurempia vahinkoja mihinkään. Parissa minuutissa olohuoneen seinä on nyt sisustettu.

Karttoja ja kasvua

Huomasimme että molemmat tykkäämme vanhoista kartoista. Ostin yhden kartan Akateemiselta hirmuhintaan ja löysin toisen hitusen pienemmän eBaystä paljon halvemmalla. Ostin niille tänään jonkinlaiset kehyksetkin. Siinäpä meille ripustamista vaille seinätaulut!



Ikean amaryllis on venähtänyt valtavan kokoiseksi! Kukkakin kurkkii jo. Mahtaisiko se oikeasti aueta jossain vaiheessa? Tällaiselle anti-viherpeukalo-kukkientappajalle se olisi suuri ihmetyksen aihe.



Puuhailin tässä äskettäin viherhuoneessa. Siirsin sähköpianon kirjahyllyn edestä mustavalkoisen pöydän paikalle korokkeelle ja mainitun pöydän taas ikkunan eteen, ja jatkoin sitä vielä yhdellä palalla. Oikeasti siihen kuuluisi pikku kulma, mutta emme saaneet sitä sopimaan ihan pienellä vaivalla, ja päätimme sitten heittää mokoman palan pois.



Kuvan tavaratorni on ehkä vähän liikaa :D Korissa on kissan- ja koiranleluja, mutten uskalla pitää niitä esillä, jos tuo yksi nuorisotihulainen jyrsii niitä. Nyt on jo jyrsitty listamallipaloja ja vaatekoria.

Laitoin viherhuoneeseen myös J:n vanhat matot lattialle. Ne pitäisi pesettää, mutta olkoot nyt siinä, ei se lattiakaan niin puhdas ole.

Näin tänään kaupassa ovimaton, jossa luki "A clean house is a sign of a wasted life." Sellaisen kyltin minäkin tarvitsisin tänne roikkumaan, jotta muistaisin mikä on tärkeää ja mikä ei :)

tiistaina, marraskuuta 24, 2009

Ahdistuksen kauhistus

Tänään on tasan kuukausi jouluaattoon. Ei hyvältä näytä jos meinataan saada koti valmiiksi ennen sitä.

Kuka keksisi mitä ihmettä noille hylly- ja kaapintauslevyille tehdään? Kuka tekisi valaistussuunnitelman ja toteuttaisi sen? Kuka laittaisi katto- ja ovilistat? Kenen rahoista ostettaisiin pari ihanaa nojatuolia lukemishetkiä varten? Kuka haluaa vuokralle ylimääräisen maton, josta ei kuitenkaan ilmeisesti haluta luopua? :D Kuka siivoaisi autokatoksen ja taikoisi sinne lisää säilytystilaa? Mihin hartaasti säästetyt lastenvaunut?

Eilen sentään laitoin pimeyden keskelle vähän valoa, ripustin valonarun siihen takapihan terassin lautahäkkyrään.

Koirat vielä hengissä ja ihan kavereitakin. Imuri käy kuumana, ja pyyhkeet, tuo uusi tyyppi loiskii kuin virtahepo juodessaan.

sunnuntaina, marraskuuta 22, 2009

Perheenlisäystä

Keskelle remonttihässäkkää saapui Päijät-Hämeestä vaalea kodinvaihtajakoira. Se on kova loiskimaan juodessaan ja haluaisi leikkiä koko ajan Roudan kanssa. Katsotaan miten ensimmäinen yö lähtee sujumaan...



torstaina, marraskuuta 19, 2009

Halpaa lämpöä kotiin

Nyt kun talvi väistyi taas hetkeksi, ajattelimme varautua seuraavaan kylmään rintamaan hiukan edellistä paremmin. Muiden pintojen tapaan suurin osa ovien ja ikkunoiden tiivisteistäkin tuntui olevan alkuperäisiä. Tosin yhdeksänkymmentäluvun lopussa rakennetun lisätilan ovi vuosi pahiten kylmää ilmaa sisään. Puhuri oli sen verran voimakas, että verhot heiluivat! Ongelma ratkesi rautakauppakäynnillä ja 24 metrillä D-mallin ovi- ja ikkunatiivistettä. Hinta ei ollut paha, kun huomioi miten suuri vaikutus uusilla tilkkeillä on viherhuoneen lämpötilaan. Nyt olemme sitten muutaman päivän käyneet läpi räppänöitä repien vanhat muovit pois ja laittaen uutta tilalle. Näin urakan loppupuolella kelpaa kirjoitela blogia T-paita päällä.

Samalla kauppareissulla hain myös metallisia kipsilevyankkureita. Saman näköisiä, kuin edellisessä tekstissä hajonneet muoviset, mutta nämä upposivat seinään kuin stiletti voipaakkuun. Varmuuden vuoksi otin pikku purkin pakkelia täyttämään muovisen mötikän tekemää reikää, mutta uusi proppu sujahti samaan koloon kivuttomasti. Näin ollen paikkailu jäi väliin.


Kunnon värkeillä työkin kävi joutuisasti. Remonttikaverini löysi eräästä ruotsalaisesta huonekalutavaratalosta kivan näköiset naulakot, jotka nyt koristavat muuten ankean oloista tuulikaappia ja odottelevat ympäristön paranemista arvolleen sopivaksi. Yksi huone lisää remonttilistan jatkoksi...


Löysimme kaupasta hauskoja maaleja! Mukaan tarttuivat kiven näköistä pintaa sekä liitutaulua tekevät spraytölkit. M kokeilikin heti jälkimmäistä makuuhuoneen kaapistosta ylijääneiseen taustalevyyn. Ripustimme taulun narulla ruokailupöydän päätyyn, mihin nyt voimme kirjoitella tärkeitä elämänohjeita.

maanantaina, marraskuuta 16, 2009

Parvelle hylly halvalla

Meillä on jonkin verran ylimääräistä hylly- ja taustalevyä. Ei olla tähän mennessä oikein keksitty mihin sitä käyttää tai miten hävittää, hyvät levyt. Ovat siis olleet siististi nostettuina ruokahuoneen seinustalle. Parvelle kaivattiin leluhyllykköä, ja meinasin jo hankkia esim Ikean Expedit-hyllyn, jos se olisi vain mahtunut autoon. Sitten älysin pääseväni paljon halvemmalla. Hain K-Raudasta kuusi kevytsoraharkkoa vai mitä olivatkaan ja pistin ne hyllylevyjen väliin. Hyvä legohylly, maksoi kympin!



J lainasi ympäristötietokeskus Moreeniasta sähkömittarin ja mittailee nyt eri kodinkoneiden kulutusta.



Yritän saada tämän Ikean amarylliksen pidettyä hengissä jouluun asti. Jos olemme todella onnekkaita ja taitavia, sen pitäisi kukkia hienolla isolla punaisella kukalla. Säästin tuon nimikyltin, koska siinä on kuva, josta kukka voi ottaa mallia.



Ostin sieltä myös uudet koukut eteiseen. Käytiin hakemassa kiinnitystarvikkeita rautakaupasta ja J ryhtyi innolla hommiin. Näin siinä sitten kävi:



Proppu mureni seinään. Onkohan meidän kipsilevyseinä tehtykin kryptoniitista, kun ne listanaulatkaan eivät uponneet...

Ja ilmapallolla saatiin tämmöistä jälkeä:



Olipa melkoisen haurastunut eteisen lampunkupu! Mahtoikohan sen sisällä oleva lamppu olla liian voimakas? Nyt selvisi myös mistä tuulikaapin kamala haju tuli. Muovihan siellä kärysi. Taisi olla onni onnettomuudessa tämä banaanipotku.

sunnuntaina, marraskuuta 15, 2009

Erilainen listasavotta

Vanhat listat olivat roikkuneet puukasan päällä irroittamisesta saakka. Nyt alkoi polttopuiden kaivaminen niiden alta olemaan hitusen hankalaa, joten sain vihdoinkin aikaiseksi pätkiä ne kiukaanpesään sopiviksi. Samalla saimme hiukan lisää poltettavaa! Lakatun puun palaessa ei välttämättä ole kauhean terveellistä oleskella samassa huoneessa, mutta saunan lämmitysvaiheessa ne menevät hyvin.


Tänä aamuna huomasin miksi linnunruokintapöntössä oleva siemenet käyvät niin hyvin kaupaksi, vaikka lintuja ei kovin montaa takapihalla pörrääkään. Oravahan se siellä akrobatisoi puun oksilla ja onnistui aika helpon näköisestikin ruokkimaan itsensä linnuille tarkoitetuilla siemenillä. Ei pitäisi yllättää, mutta vähän kuitenkin. Yritin siirtää ruokintapönttöä sellaiseen paikkaan, jossa orava ei olisi päässyt siihen käsiksi, mutta tulos ei ollut toivottu. Oksan pitää kuitenkin kantaa itse pönttö ja silloin se on tarpeeksi vahva kantamaan pöntön ja oravan yhtäaikaa...

sunnuntaina, marraskuuta 08, 2009

Meillä on olohuone!

Isänpäivä lähti käyntiin hieman hitaasti, mutta jo puoliltapäivin oltiin melkein liikkeellä. Kävin koiran kanssa ulkona, siivosin toisen pään taloa ja laitettiin sitten hihat heilumaan listojen kanssa.

Pisinkään lista ei aivan riittänyt olohuoneen vihreän seinän mitalta, joten jouduimme vähän jatkamaan sitä. Jiirien sahaaminen oli vähän tuskaista sahauslaatikon kanssa, mutta ei ollut oikein vaihtoehtoja. Hienosti J sai askarreltua jatkopalan nurkkaan ja muutkin kulmat. Eteisen roinakaapissa oli muuten vielä vanhat listat jäljellä ja kiskottiin ne irti. Hyi olkoon miten paljon pölyä niiden alla oli! Pitääköhän ottaa joulusiivousperinteeksi imuroida listojen takaa...?



Kun listat oli sahattu ja soviteltu paikoilleen, ne piti naulata. Meillä oli sadan naulan pussillinen valkoisia hienoja listanauloja. Niillä kiinnitys kävisi käden käänteessä. - Ja vielä mitä! Kyllä nauratti kun kaksi ensimmäistä singahti johonkin osuttuaan tangentin suuntaan, mutta sitten ei enää kun ne alkoivat katkeilla yksi toisensa jälkeen. Miten metallinen naula voi katketa kun se lyödään listaan ja kipsilevyyn? Meinasi hermo mennä.



Tuli muuten hienot! Valkoinen väri sopii seiniin ja lattiaan ihanasti.



Listat olivat paikoillaan, sitten päästiin laittelemaan kirjahylly kasaan ja sinne tavaraa. Sitten lähdin taas koiran kanssa ulos, ja kun tulin takaisin, kodissa raikui musiikki. J oli laittanut stereot käyttövalmiiksi! Täällä onkin ollut aivan liian hiljaista!



Seinä huutaa jotain ripustettavaa. Eiköhän me jotain keksitä ;)

Seuraava idea oli laittaa kirjoja oikeaan kirjahyllyyn. Saatiinkin monta pahvilaatikkoa tyhjennettyä.



Tuntuu ihan kotoisalta, kun kirjat ovat hyllyssä. Tai no, on siellä kylppärissä vielä tyhjennettävää...



Jos ei vielä ole tullut mainittua, niin tuo puunkarahka laitetaan roikkumaan ruokapöydän yläpuolelle.

Olipa mahtava ja aikaansaava viikonloppu! Pieni työnjohtajamme, joka on nyt poissaoleva, yllättyy varmasti tuloksesta.

Seuraavia projekteja: olohuoneen pöytä ja valaistus, makuuhuoneen valolista.

lauantaina, marraskuuta 07, 2009

Pitkän päivän ilta

Käytiin tänään kaupungilla hyvin pitkällä ostosretkellä ja J kesti sen kuin nainen. Saatiin hankittua auton sisätilanlämmitin, listanauloja (taas Bauhaus pelasti), Kunnaksen joulukalenteri, valosarja, talvitakki, talvihanskat - niin, tänne tuli torstaina talvi. Tosin nyt lumi on jo kovaa vauhtia sulamassa pois :/



Aiemmin tällä viikolla, ennen lunta, ostettiin pieni puutarhatyökalusetti ja grillin huppu. Eihän sitä huppua muistettu laittaa ennen kuin lumi tuli, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Onneksi ehdittiin sentään haravoida!

Päästiin tosiaan jo kolaamaan. Meillä on kuulemma postilaatikoiden kolausvuoro vuodenvaihteeseen asti. Joku aura-auto tuossa pihassa pyörähtää, ettei tarvi koko pihaa tyhjätä.



Se laskosverho tosiaan tuli keskiviikkoiltana. Sompailtiin pojan kanssa autolla Matkahuoltoon, ja vaikka ensin etsittiinkin ihan väärästä paikasta, saatiin paketti lopulta mukaan ja autoonkin se juuri ja juuri mahtui. Vasta tänään lauantaina oli aikaa laittaa se ikkunaan. Hieno tuli! Ulkoa näkyvät hauskasti sisälläolijan ääriviivat valoa vasten, mutta ei se haittaa. Enemmän tuo peittää kuin se väliaikainen systeemi :) Tanko ja renkaat ovat siinä päällä, koska saatan säveltää vielä sivuverhot. Ehkä suklaanruskeat, hiukan läpinäkyvät.



Uusi kukkanenkin meille muutti, kun se oli niin kauniin vaaleanvihreä. Mikähän se mahtaa olla? Ruukussa ei lukenut.



Niin, ja ne lattialistat haettiin Ylöjärven Puusta, jossa oli oikein mukava palvelu. Huomenna kiinnitetään ne olohuoneeseen ja päästään rakentamaan kirjahylly oikeaan paikkaansa (mikä se sitten onkaan).

Mutta ei tässä kaikki. J lähti hummailemaan ja minä lähdin koiran kanssa lenkille. En sitten malttanutkaan mennä takaisin sisälle, vaan tein vähän pihahommia. Siirsin kesärenkaat takapihalle ja muovirullat takapihan nurkkaan, taittelin tuolit kasaan, lakaisin pation ja siirsin polkupyörät auton etupuolelle. Nyt on hyvin tilaa kulkea auton vieritse. Ulkona on vielä lastenvaunut ja jatkopala viherhuoneessa olevaan mustavalkoiseen pöytään. Mitähän niille tekisi...

Kello lähestyy puoltayötä, väsyttää, mutta vielä pitäisi siivota loppuun kuraeteinen, joka on todella nimensä veroinen. Kissatkin haluaisivat ruokaa. Kiva että aamulla saa nukkua pitkään!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...