Näytetään tekstit, joissa on tunniste luopuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luopuminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, heinäkuuta 17, 2013

Sietämätön haikeus

Kuulut keltaiset vadelmat ovat kypsyneet


Tien toisella puolella asutaan kuin sillit suolassa


Joka kerta vanhempien luona käydessä tulee surku. Talohan on minun ja ex-mieheni puoliksi omistama, ja vanhempani ovat jääneet asuttamaan sitä kun meille tuli muutto toiseen kaupunkiin samalla kun heille tuli muuttotarve. Kun ostimme talon, se oli minulle kuin pikku paratiisi. Omia omenapuita, peltonäkymät, valoisa olo- ja ruokahuone, paljon tilaa sisällä ja ulkona. Siihen tehtiin uusi katto, rakennettiin koiratarha, yläkerta rempattiin asuttavaksi ja vanhat vintin ikkunatkin eksä kunnosti (maalasipa vielä huolellisesti jotain karmia juuri kun olisi pitänyt lähteä poikaa synnyttämään). Emme saaneet asua siinä pitkäänkään ennen kuin työt veivät muualle. Ja parin vuoden sisällä se pitää myydä pois.

perjantaina, heinäkuuta 05, 2013

Kukkapullojen juhlinta jatkuu


Nämä iloiset kukkapullot toimivat vesiastioina pari vuotta sitten omissa juhlissamme. Sen jälkeen ne ovat kyyristelleet pimeässä pahvilaatikossa ullakolla, kunnes kyllästyin katselemaan laatikkoa.

Pullot ostettiin samana päivänä kun laitoin ilmoituksen nettiin. Ne menevät taas juhlimaan. Toivottavasti on mukavaa!

***

These colourful bottles contained drinking water in our wedding party two years ago and now I finally sold them to someone, who is going to use them in her own party. There is no end to celebrating!

keskiviikkona, toukokuuta 15, 2013

Järjestelyä ja tuhontaa






Olen ollut tänään tuhoisalla tuulella. Kuume ei ole tänään enää vaivannut, tukkoinen nenä vain, joten minua ei pidellyt mikään, vaikka lupasin miehelle ottaa vielä ihan rauhallisesti. Äh, nyt se paljastui.

Laitoin vihdoin talvihanskat, villasukat ja sen sellaiset talvisäilöön. Onnistuin mahduttamaan kaiken kahden smartstore31:n sijasta yhteen, loput pussitin ja ne saavat mennä kierrätykseen. Siellä on ihania pikkuruisia sukkia ja vaikka mitä, mikä on meillä jäänyt täysin käyttämättä.

Kävin myös läpi meidän kynät. Kun järjestin ne käyttötarkoituksen mukaan, kävi ilmeiseksi ettemme tarvitse kahtatoista lyijytäytekynää tai kaikkia niitä ikean pikku lyijäreitä mitä on jäänyt laukun pohjalle. Säästin kyllä vielä vähän liikaa tusseja, mutta ne toimivat kaikki niin hyvin.

Toisena olevassa kuvassa on sieltä akvaariosta ostamani kurkitaulu. Laitoin sen muiden taulujen viereen välihuoneen seinälle, johon se juuri kahta taulua siirtämällä sopi. On se vaan aika iso.

Loput kuvat saavat jäädä päiväkirjamuistoksi kevään edistymisestä. Ruoho on vihreää, jasmikkeessa ei ole vielä nuppuja, mutta angervossa on.

keskiviikkona, helmikuuta 27, 2013

FemtoLasik

Minulla on -8 taittovirhe kummassakin silmässä. Se tarkoittaa sitä, etten esimerkiksi ole tunnistanut ihmisiä uimahallissa kuin äänestä ja että pystyn lukemaan sanomalehtitekstiä noin viiden sentin etäisyydeltä. Minulla on ollut silmälasit alle kouluikäisestä saakka joten ne ovat olleet erottamaton osa minua.

Tiistaina 26.2. kaikki muuttui. Pääsin hyvin nopealla aikataululla silmälääkärin esitutkimukseen ja FemtoLasik-leikkaukseen.


Kävin ensin hoitajan tekemässä esitutkimuksessa, jossa silmistäni otettiin erilaisia kuvia ja tehtiin testejä. Kuitissa lukee tällaista:

Sarveiskalvon muodon (topograf
Sarveiskalvon taittovoiman mää
Silmänpaineen kertamittaus, yk
Silmänpohjan valokuvaus, filtt
Silmän ja silmäkuopan UÄ
Silmän mittaus UÄ:llä (oculome

Käytännössä silmiin väläyteltiin valoja ja puhallettiin ilmaa. Ultraäänitutkimuksen teki optikko puudutustipan jälkeen.

Sitten sain odotella jonkin aikaa varsinaista leikkausta. En osannut oikein jännittää, kun minulle oli kerrottu ettei se satu.


Mitä leikkauksessa sitten tapahtui?

Leikkaushuoneessa hoitaja laittoi aluksi silmiin verisuonia supistavaa tippaa, antibioottia ja puudutetta.


Sitten piti asettua sängylle päänuppi kuoppaan ja tyyny polvitaipeiden alle. Sain lämpimän huovan, koska huoneessa oli kylmä.


Seuraavat toimenpiteet olivat se epämiellyttävä osuus. Silmät käsiteltiin yksi kerrallaan. Ensin minulle laitettiin luomenlevitin, jotta en pysty räpäyttämään silmää. Sitten päälleni painettiin laite, joka puristi kalloani todella kipeästi. Minulla on melko pieni silmäväli eikä laite ollut päähäni yhtään sopiva. Kuulin (onneksi vasta jälkeenpäin) että joillekin todella pienipäisille joudutaan tekemään silmäkulmaan viillot jotta laite sopii.



Leikkaus tehdään kahdessa vaiheessa. Ensin sarveiskalvoon tehdään läppä kuin ananaspurkkin kansi. Läppä taitetaan sivuun ja alta laseroidaan pois siivu, jolloin tuntuu vähän palaneen käryä. Miinustaitteisilla silmillä silmä on liian pitkulainen, joten sarveiskalvoa vähän ohennetaan. Minulla on kuulemma paksu sarveiskalvo joten siitä oli varaa ottaa. Lopuksi läppä taitetaan paikoilleen ja kuivaillaan.


Leikkaushuonetouhuilu ei kestänyt montaa minuuttia. Laseriakin käytettiin kumpaankin silmään alle minuutti. Säde ei tuntunut miltään, mutta se laite painoi kivuliaasti. Puristin hoitajan käden varmaan mustelmille. Lääkäri selitti koko ajan keskeytymättä mitä hän tekee ja missä vaiheessa leikkaus on, ja optikko laski sekunteja laserin aikana.

Leikkaushuoneesta minut vietiin pimeään huoneeseen. Sain maata ihanassa lepotuolissa viltin alla ja syödä suklaata. Muuten ei ollutkaan niin ihanaa. Silmät olivat arat, en saanut niitä auki juuri yhtään ja päähän koski. Hoitaja toi kosteuttavaa tippaa säännöllisesti ja se auttoi karheaan tunteeseen. Yritin olla reipas, mutta oli kuitenkin ärsyttävää kun vieressä istunut nuori nainen ei saanut juuri mitään jälkihankaluuksia ja pääsi ennen minua pois, vaikka tuli myöhemmin. Jotain hyvää sentään: joillakin silmät vuotavat kovasti, minulla eivät yhtään.

Lääkäri otti vielä kuvat silmistä ennen kuin päästi minut menemään, ja totesi että erittäin hyvältä näyttää.

Nyt ei saa viikkoon meikata, saada silmiin hikeä, hieroa silmiä kovaa taikka muuta vastaavaa. Viikon antibioottitipat ja säännöllisesti kosteuttavaa tippaa niin pitkään kuin tarvis on. Tänään ei ole tuntunut enää lainkaan kuivalta, mutta kuurin aikana pitäisi kuitenkin muistaa kosteuttaa kerran tunnissa.

Näkö tuntuu tarkentuvan koko ajan. Luulen että suurin ongelma on aivoilla, joiden pitää oppia tulkitsemaan uudenlaisia näköaistimuksia.

keskiviikkona, joulukuuta 19, 2012

Kun tänään lähden


Tänään aamuja nolla. Tulen vielä ennen vuodenvaihdetta palauttamaan avaimen ja katsomaan olenko unohtanut jotain tärkeää. Muuten, se oli tässä. Kiitos kun olit osa elämääni yli kymmenen vuotta, ensin työnantajanani ja sitten asiakkaana. Toivon kaikkea hyvää ihanille työkavereilleni, jotka tänne vielä jäävät. Tulkoon eteenne mielenkiintoisia projekteja ja mielekästä työtä. Niitä samoja lähden itsekin nyt etsimään vähän eri polulta.

tiistaina, joulukuuta 11, 2012

Eteenpäin ryömien


Välitilan ruokapöytä. Kuvassa näkyvästä syystä ei ruokapöytäkäytössä.

Kuvasta ovat kuitenkin poissa pöydän päällä (!) säilytetyt pari jakkaraa. Meillä oli 2+2 baarijakkaraa, ja nyt on enää vain kaksi, kun vein selkänojattomat versiot kierrätykseen. Keittiön pöydän ympärillä tilaa on vain kolmelle. Kolmas jakkara on emännänjatkos eli porrasjakkara, johon ostin pehmusteen. Sellaista kuitenkin usein tarvitaan, niin se oli hyvä säästää.

Edelleen pöydällä on lastenvaunujen koppa (vaunut ovat melkein ehjät ja joku voisi saada niistä vaikka parvekevaunut jos ei vallan käyttövaunut - kun vain löytäisin sellaisen henkilön), hiirien ruokaämpäri, myös uutta omistajaa etsivä lasten toppapuku (pian heivaan sen vain Konttiin jos en muuta keksi), kipukoukku ja t-paita, jonka kuva on mennyt huonoksi.

Huvittavaa katsoa kuvista omia sotkujaan. Toisten sotkuista on helppo sanoa että laita tuo pois ja tuo tuonne, mutta omiinsa sokeutuu ja oppii elämään niiden kanssa. Kuva antaa motivaation tehdä jotain asialle!

sunnuntaina, marraskuuta 25, 2012

Muutakin luopumista

Viikonlopun suunnitelmissa oli päästä jonkin verran turhasta eroon. Olinkin juuri sitä tekemässä, kun kävi tämä hiiriepisodi :(

Aivan mahalaskuksi ei karsiminen jäänyt, vaan löysin paljon joutavaa kaapintäytettä.

Keittiövälinelaatikko oli organisatorinen katastrofi. Nyt se odottaa vain parin laatikonjakajan hankkimista.


Pois!
Kävin läpi myös pohjattoman kulmakaapin, josta löytyi mm. liian monta valkoista kulhoa, söpö oranssi retrorasia jonka kanssa olisi tehnyt mieli mennä eväsretkelle ("Se on vain muovipurkki!!1", sanoin itselleni varsin topakasti) ja liian pieniä piirakkavuokia. Meillä tehdään aina isoja piirakoita kun tehdään.

Kaivoin yläkaapista korin, jossa oli milloinkahan-tätä-on-viimeksi-käytetty-vedenkeitin ja duplikaattisähkövatkain, ne saivat lähtöpassit.

Siirsin yläkaappiin muutamia hyvin harvoin tarvittavia tavaroita kulmakaapista, jonne ilmaantui jotenkin tyhjä takakulma. Sain sinne kertakäyttöastioita sisältävän laatikon, joka ei enää mahtunut ylös. Milloin ihmiset käyttävät kertakäyttöastioita? Nuo säästettiin juhlistamme, "jos joskus tarvitsee". Emme ole tarvinneet, kun ei ole nuotioretkillä käyty.

Junnun paitakorista löytyi vielä pieneksi jääneitä vaatteita. Nyt on piippu ladattu ja täräytän satsin kiertoon!

lauantaina, marraskuuta 24, 2012

Murha!



Tänään sitten kävi mitä ollaan muutama kuukausi pelätty: elokuussa perheeseen saapuneista siimahännistä yksi jäi pedon saaliiksi. Kaiken lauantaihässäkän keskellä toinen kissoista oli hiipinyt saunaan, missä hiirulaisten laatikon piti olla turvassa. Peto oli työntänyt laatikon lauteelta alas, jolloin kansi oli jäänyt hiukan raolleen ja valkea Milli-tyttönen oli ilmeisesti pyörähtänyt ulos tai lähtenyt seikkailemaan.

M löysi laatikon mennessään sitä siivoamaan, mutta Millin hyväksi ei pystynyt enää tekemään mitään. Kaksi muuta hiirosta olivat turvassa purun seassa laatikon perimmäisessä nurkassa. Kolmannesta oli jäljellä enää verinen takaosa saunan lattialla.

Muuten niin hyvin alkanut päivä on edennyt sittemmin hiukan surkeissa tunnelmissa. Toisaalta mitään "väärää" ei tapahtunut, kissa vaan seurasi vaistojaan ja hankki itselleen ruokaa. Mutta ikävältähän lemmikin menettäminen aina tuntuu, varsinkin näin pian sen saapumisen jälkeen. Junnu on onneksi nähnyt niin paljon luontodokumentteja, että ymmärsi ainakin jollakin tasolla tällaisen olevan luonnollista.

Laitoimme Millin jäännökset tyhjän talouspaperirullan sisälle, koska eläessään se viihtyi rullissa. Samoin se sai seurakseen talouspaperinpaloja, joilla voi sitten pehmustaa asumuksensa siellä minne se nyt pääsikään. Hautasimme sen takapihalle ja laitoimme ruusunkukkia haudalle.





Lepää rauhassa, Milli!
*5.8.2012
+24.11.2012

keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2012

Heippa Bakuganeille

Taas löydettiin junnun huoneesta jotain, millä ei enää tule leikittyä, Bakuganit kortteineen. Kyseessä on Pokemoneista seuraava taistelulelu. Hahmot sulkeutuvat palloiksi ja avautuvat lohikäärmeen näköisiksi otuksiksi magneettikortin avulla.






Tein niistä nettipalveluun ilmoituksen, ja eiköhän heti syntynyt tuohon lattialle leikki.

torstaina, tammikuuta 26, 2012

Dinokauden päättyminen

Dinojen aikakausi päättyi 65 miljoonaa vuotta sitten suureen joukkosukupuuttoon, ja meillä se päättyi kun junnu käski viedä omansa kierrätykseen. Joku pieni poika tai tyttö varmaan näihin vielä ihastuu!

Otettiin porukasta jäähyväiskuvia.









sunnuntaina, tammikuuta 01, 2012

Aito eteläamerikkalainen turistipuhallusputki

Isäntä osti vuosia sitten Ecuadorin matkalta muistoksi puhallusputken nuolineen. Ne ovat seuranneet häntä muutosta muuttoon eikä hän ole oikein tiennyt mitä niillä tehdä, kun ovat vähän hankalan muotoisia ripustaa mihinkään.

Nyt hän vihdoin kypsyi päätökseen: putket hittoon ja muistoksi valokuvat niistä.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...