Tänään ollaan lähinnä raahattu kotiin lisää tavaraa, mutta on näitä vanhojakin onnistuttu tiivistämään. Ostettiin rautakaupasta Sovellan kiinnityslistat, astiakaapin hyllyt saatiin vihdoin (vanhoissa oli 25 vuoden tahmat :P) ja haettiin myös lisää säilytyslaatikoita. Tämä kaikki kuljetettiin kotiin samalla kuin ihana iso järven rannasta löytynyt karahka, jonka aion kiinnittää ruokailutilan kattoon.
Rautakaupasta löytyi myös hauska laite, joka toivottavasti osoittautuu myös hyödylliseksi. Tämän kapistuksen tehtävä on löytää seinästä lymyilevät koolaukset ja sähköjohdot. Kaupassa se ainakin tunnisti levyn alla olevan riman, ja kotonakin oli näyttävinään jotain paikkoja. Erityisesti vaatehuoneessa tarvitaan hyvää kiinnitystä.
J puuhaili vanhojen muistiinpanojensa kimpussa, tuotti ison kasan keräyspaperia ja täytti yhden muovilaatikon. Minä vein kissanhäkit ullakolle ja kävin läpi siivoustarvikkeet, joita oli kolmessa ämpärissä. Meille ei sitten tarvitse ostaa minkäänlaisia myrkkyjä ainakaan kolmeen vuoteen.
Testataan parhaillaan kuivaajaa ensimmäisen kerran. Kuivausurakka piti aloittaa koneen imuroinnilla ja pyyhkimisellä. Suodattimet olivat täynnä jämähtänyttä nukkaa. Toivottavasti kone ei syty palamaan, pitää vahtia sitä nyt ja mennä saunaan vasta kun se on pysähtynyt. Jännittävää.
lauantaina, lokakuuta 10, 2009
torstaina, lokakuuta 08, 2009
Vihdoinkin makkarin kaapit
Eipä onnistunut blogin päivitys kännykästä, eivät puhelin ja blogger olleet ihan samoilla linjoilla.
Eilen koitti suuri päivä ja hirmu kiireellä kerkesimme kaappikauppaan ennen sulkemisaikaa. Vahvistettiin mitat ja pistettiin tilaus tulemaan. Nyt sitten vaan pitää tilata vielä kuljetus ja miettiä saadaanko systeemi koottua omin pikku kätösin. Rungot tulisivat jo ensi viikolla ja liukuovet vähän perästä. Ovet ovat valkoiset ja sivupääty/kehykset tammea, koska arvioimme sen olevan lähinnä vieressä olevan liukuoven väriä. Ei se kumminkaan samaa ole, mutta koitetaan kestää. Pistetään siihen sitten vaikka kuvatapettia tai jotain jos alkaa ahdistaa.
Parviremppa lähestyy. Seinän väriksi on nousemassa kellertävän vihreä tai vihertävän keltainen (ei ehkä näin sanallisesti kuulosta kauhean herkulliselta). Jotain tämmöistä:
G382
Y382
X388
Sen päälle pitäisi sitten jokunen dino maalata sapluunalla tai sitten varovasti siveltimellä. En haluaisi perinteisiä lastentekstiilien kirkkaanvihreitä dinoja, kun en muutenkaan halua maalata sellaisia sarjakuvahahmoja. Samasta värisarjasta varmaan löytyy sopiva tummempi sävy.

keskiviikkona, lokakuuta 07, 2009
Lisää säilytyspohdintaa
Se Ikean naulakko onkin eteiseen liian leveä. Plääh. Tuulikaapin komerosta sen sijaan tulee mainio kenkäsäilytys, kunhan tehdään sinne vaan yksi hylly vielä lisää. Ja tietty vähän maalia ja jotain mattoa tms. lattialle.
Olen miettinyt pitkään mitä tehdä Lundia-hyllylle, joka oli aiemmin eteisessä kissojenruokintahyllynä. Nyt sille ei ole oikein paikkaa. Sainpa sitten taas loistoidean: ostan pari matalahkoa sivutikasta ja teen niistä kolmesta hyllystä säilytystilaa johonkin parven kaapeista. Luulen että ne menisivät sinne loistavasti. Vanhoille korkeille avotikkaille ei nyt ole paikkaa, mutta ullakolle mahtuu :) Vietiin sinne eilen jo rinkat. Opiskeluaikaisille rakkaille papereille ostin muovilaatikoita, mutta vielä ei ole projekti edistynyt sinne asti. Pistorasioiden päivitys vie aikaa. Mutta kyllä ne ovatkin sievät!
Eilisiltaisessa flowssa ripustettiin myös kattokruunu baaripöydän päälle. Siinä siihen ei enää voi lyödä jatkuvasti päätään. Ruokahuoneen pöydän päälle ajateltiin etsiä joku hieno karahka ja ripustaa se kattoon. Ehkä siihen voisi kiinnittää myös jonkinlaisia (ledi)valoja?
Kunpa ehdittäisiin järjestää se makuuhuoneen kaapisto pian. Jätesäkkien välissä piileskelee villakoira-armeija, jota ei imuri tavoita.

maanantaina, lokakuuta 05, 2009
Säilytyspohdiskelua
Eteisemme on säilytyksen kannalta melko ongelmallinen. Tuulikaappi on kapea ja sisäovi avautuu sinne sisälle. Seinässä matalalla on myös patteri. Itse eteisaula taas on avoin tila, jossa ei ole juuri seiniä. Yhdessä nurkassa on ollut puinen vaatenaulakko, joka omasta mielestäni on aika kamala, vaikka sen maalaisikin.
Ensin ajattelin että kengille voisi ostaa laatikoita ja pinota niitä eteisen nurkkaan. Sitten sain paremman idean. Tuulikaapissa on pieni komero, jossa on jotain putkia ja mitä lie. Joskohan käyttökenkien säilytyksen voisi laittaa sinne! Pitää mittailla vähän, mutta tuntuu lupaavalta.
Ulkotakeille voi laittaa seiniin nättejä koukkuja, mutta hengaritakeillekin on oltava paikka. Ikeasta löysin tämmöisen omilla jaloillaan seisovan telineen, jota varten ei tarvitsisi porailla seiniä. Täytyy mitata sekin mahtuisiko se vanhan telineen tilalle. Ihan siron muotoinen se on.
Yksi idea on myös laittaa seinää kiertämään hylly aika ylös. Siihen voisi laittaa nättejä koreja pienille ulkoilutavaroille. Ei saa kuitenkaan unohtaa perheen 4-vuotiasta jäsentä, jonka pitää voida laittaa vaatteensa helposti ja siististi johonkin.
Ja kun eteiseen tarvitaan myös jakkara, pitää hankkia sellainen joka on samalla säilytysarkku.
Gyproc-seiniin kiinnitys on vähän haasteellista, mutta käsittääkseni on olemassa sellaisia ankkureita, jotka leviävät levyn taakse laajalle alalle. Remppakaveri harkitsee myös hankkivansa koolauksenpaikat tunnistavaa skanneria, jos niihin nyt ylipäänsä voi luottaa.

sunnuntaina, lokakuuta 04, 2009
Jätesäkkiverho vaihtuu astetta kankaisempaan suuntaan
Verhojen kiinnityksessä on ollut hienoisia teknisiä ongelmia alusta saakka. Ensin ei ollut edes verhotankoa. Sitten oli tanko, mutta ei verhorenkaita. Nyt oli renkaat mutta hieman liian pieni määrä sopivia nipsuja. Niin ja tietysti sekin ettei ollut verhoja. Mikä tahansa on kuitenkin parempi kuin ikkunaan teipattu musta jätesäkki, ja laitoin sitten vanhan asuntoni olohuoneen verhot kiinni nipsuihin. Verhot osoittautuivat aivan liian pitkiksi, joten nostin helmat ylös. Keskelle jäi iso rako, joten ripustin siihen toisenlaisen verhonpätkän vanhasta makkarista. Lopputulos on tämä :D Luulen että lähipäivinä käy verhonetsintä aika kuumana, eihän tuota voi katsella vakavana.
Kytkimet ja pistorasiat saavat kannet
Tänään pääosin rentouduimme Tampere-päivän merkeissä. Vierailimme keskustassa katselemassa tapahtumia ja palasimme työmaalle vasta viiden maissa. Listalla oli sähkörasioiden uusien kansien kiinnittämistä ja varautumista huomiseen roskakuskin tuloon.
Ihmettelyssä ja normaaleissa iltarutiineissa meni sen verran aikaa, että edistystä tuli vain kolmen rasian verran. Mutta nyt ovat kiinnitysmekanismien perusperiaatteet selvillä ja homma jatkuu tehokkaammin. Homma on käytännössä aika yksinkertainen: sähkökaapin pääkytkin alas ja tunkemaan muovinklipareita paikoilleen. Peitelevyt ovat hieman vanhoja pienempiä, joten meidän pitää keksiä "jotakin" rakojen peittämiseksi. Tai sitten saavat jäädä tuollaisiksi tuomaan pientä wanhan ajan epätarkkuustyyliä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)