Hätkähdys

Aikamoinen uutisaamu! Sain lukea heti bussissa että vanha pitkäaikainen - ja itse asiassa ensimmäinen vakituinen - työnantajani on myynyt puhelinliiketoimintansa amerikkalaiselle jättiyhtiölle. Vaikka jälkiviisaat myhäilevätkin nyt tietäväisinä, minulle se tuli kyllä yllätyksenä. Haikeaa on, pakko myöntää.

Nokiaan jää suurelle yleisölle hieman tuntemattomampia osia: propellihatut, paikannus ja verkkoliiketoiminta.

Jännää on, miten tarina jatkuu. Toivon että käännös on hyväksi kaikille osapuolille ja että Suomeen saadaan lisää työpaikkoja!

La Isla Ponita

Olen ollut ponityttö. Minulla oli erittäin hyvinvarustetussa tallissani kahdeksan aikuista ja neljä varsaa.

Siitä on tosin aikaa. Tällaisessa kunnossa ponit löytyivät varastosta. Pieneen laatikkoon ahdettuina, hännät solmussa, hyvin tunkkaiselta haisevina.

Tavaraa oli joka tarpeeseen. Kaviokoukkuja, kampoja, letitysnipsuja, pinteleitä, pyyhkeitä, vanua, riimuja, sieniä...Valkoisessa pikku rasiassa etualalla on oikeasta saippuasta lohkottu minisaippua, johon olen kaivertanut minimaaliset kirjaimet MLP.

Majesty-ponilla oli kaikkein hienoimmat päitset. Niissä oli jopa ketju leuan alla ja pehmennystä niskassa.

Yhdestä korista löytyi muovailuvahaomenoita! Junnu takavarikoi korin heti, koska se oli lego. Omenat jäivät.

Heitin suurimman osan ponirekvisiitasta menemään ja laitoin ponimammat lapsineen pesulle. Shampoon ja hoitoaineen jälkeen tuoksu oli huomattavasti parempi.

Nyt kuivutaan hännät ojossa! Huomenna kammataan.

Kyllä kannatti ostaa uusi porakone

Hienosti alkoi terassinrakennus uuden porakoneen avulla! Vanhasta akkuporakoneesta hyytyivät ne akut, ja niin hullusti maailma makaa, ettei uusia akkuja kannata ostaa, uusi kone on halvempi. Ostimme nyt sellaisen joka on johdon päässä, siitä eivät akut lopu ikinä vaikka miten ruuvaisimme ja poraisimme.

Sain lapsenkantorinkan myytyä vihdoin pois (eli siis raskin tehdä sen). Löysin yhdestä sen taskusta vaippoja. Snyft!

Tämä kortti löytyi muistoksi Fiskarsista

ja nämä vanhat leivokset löytyivät pakkasesta

***

We had to invest in a new drill because new batteries for the old one were ridiculously expensive. The patio project continues, small coffee breaks are needed now and then.

I found some old diapers in the pocket of a kid carrier that I sold away. Oh those memories !!

Turus turisteilemas

Vanhassa opiskelukaupungissa pitää aina välillä käydä tonttuilemassa turistin lailla. Tänään oli junnu mukana eikä edes satanut, niin kuin yleensä. Ensimmäinen suunnitelma oli käydä kaupunkijunalla tai jokilautalla kierroksella, muttei sitten tehty sitä. Sen sijaan tutustuttiin Aurajokeen monesta kulmasta Halisten ja keskustan luona, ihmeteltiin pääkirjaston uutta osaa, jossa en ollut ikinä käynyt (opiskeluaikoina sitä ei vielä ollut), taas uutta rakenteilla olevaa siltaa, käytiin mutterigrillillä hodarilla ja Espositon nurkilla jätskillä. Ostin Förituvasta matkamuiston - kun minulla on jo Tampere-rätti, niin nyt on myös Turku-rätti. Turkulainen liina oli kaksi euroa kalliimpi kuin tamperelainen eikä siinä ole edes Turun karttaa.

***

I, kid + dad went to Turku and acted like a bunch of tourists. I took pictures of everything including the new city library. We had hot dogs and ice cream and enjoyed the sunny weather. I even bought a souvenir, a wiping cloth with Turku theme to match the Tampere one which I already have.

Raparperipiirakka kotitalousopettajan kiusaksi

Seiskaluokalla uutena aineena alkoi kotitalous. Piti opetella laittamaan erilaisia ruokalajeja ja pitämään keittiö ja koti puhtaana. Minulla oli kotitalousopettaja h*lvetistä. Jos ei ihan pääpiru, niin se seuraava. Opetusmetodeina hänellä oli pilkka ja naureskelu, johon rakkaat luokkatoverini mieluusti yhtyivät. En osannut rikkoa munaa. En myöskään tiennyt pitääkö uuninpesuaine pyyhkiä uunista pois. En ollut koskaan tehnyt keittiössä mitään, koska äitini oli niitä ihmisiä, jotka tekevät mieluummin itse nopeammin kuin opastavat tumpeloa. (Tiedän nyt miten helppo siihen on syyllistyä, kun on oma "tumpelo" talossa.)

Näiden kokemuksien myötä tulin täydellisen vakuuttuneeksi omasta osaamattomuudestani jokaisessa ruuanlaittoon liittyvässä asiassa. Pysyttelin keittiöstä niin kaukana kuin pystyin, ja annoin ex-mieheni hoitaa enimmät kokkailut. (Minun täytyy kyllä myöntää, että maustepippurilla suurustettu jauhelihakastikkeeni ei ehkä ollut oikeastikaan kovin hyvää.)

Parikymmentä vuotta seiskaluokan painajaisten jälkeen minun täytyi elämäntilanteen muutoksen myötä alkaa kokkailla enemmän itsekin. Resepti reseptiltä sain itseluottamusta. Tuotoksiani pystyi syömään ja joitakin jopa kehuttiin.

Olen nyt profiloitunut ansiokkaaksi sörsselistiksi. En laita mitään millä on hieno ranskalainen nimi, mutta osaan tehdä kaikenlaista hyvää arkiruokaa, joka muhii kasarissa tai uunissa. Ja tänään tein syötävän ja jopa vietävän hyvää raparperipiirakkaa tällä reseptillä. Siitäs sait, kotsanopettaja. Minustakin tuli ruoanlaittaja, sinusta huolimatta.

Aikahyppy

Laatikon pohjalla on pyörinyt ensimmäinen digikamerani PowerShot A80, jolla otin vuosia sitten ensimmäisen hienon digitaalisen valokuvani.

Olin mielettömän vaikuttunut siitä, miten taustan saa aukon valinnalla sumentumaan ihan sumean hienoksi. (Näin jälkeenpäin ajatellen olisin varmaan löytänyt tuolta puistosta kauniimpiakin voikukkahöytyviä.)

Kaikkea ei tarvi säästää, joten tämäkin kamera saa nyt mennä. Ennen SERriin joutumistaan se piti kuitenkin tyhjentää, koska junnu otti sillä jossain vaiheessa kuvia. Sieltä löytyikin yli 80 mitä mielenkiintoisempaa näkemystä arkielämästä parin kolmen vuoden takaa.

Vanha kunnon männynväri <3

Oho, onko mulla ollut noin lyhyt tukka!

...ja junnulla pitkä. Olenpa muuten veljeni näköinen.

Ken on tämän perhepotretin ottanut, en nimittäin minä.

Ehkä tämä zombie sen otti.

Seuraavaksi tyhjennän sen kameran, jonka paketti näkyy keittiökuvassa. Junnu saa sen omakseen ja pääsee toteuttamaan napsimisviettiään...

Terveisiä mummille

Virtolainen mummini lämmitti aina kahaveeta mikrossa ja laittoi vaatteet toolin sarjalle roikkumaan.

Etualalla miehelle ostamani Koko-espressomukit, ettei tarvi käyttää sitä pikkuista joulumukia enää.

Todiste

Nyt on Suomen Facebookissa vanhojen valokuvien viikko. Löysin joskus laatikoita siivotessani tällaisen valokuvakortin, jonka on minulle lähettänyt ilmeisesti vanha kuvataidekerhon opettajani, josta en kyllä muista mitään. Kuva on todiste siitä, että olen joskus maalannut oikean öljyväritaulun!

Taulusta tuli itse asiassa ihan hyvä, joskaan en juuri nyt keksi missä se majailee, ehkä vanhempieni luona? Opettaja keksi sille nimen Punainen maalausteline. Kuvassa ei sitä telinettä ole näemmä vielä maalattukaan taustalle!

Se on seinässä kii

Purin tänään toisen valkoisen olkkarissa olleen laatikoston alkutekijöihinsä, kun se oli rikki. Siitä tulee hyviä polttopuita. (Poltettavaa olisi paljon muutakin, kun isäntä vaan laittaisi päreiksi.) Laatikkoja olisi kuusi ja niille olisi kiva keksiä jotain uusiokäyttöä.

Kiinnitin myös rohkeasti uuden cd-hyllykön seinään, kun löysin tauhkan seasta siihen kuuluvan kulmaraudan. Olikin takana oleva kaapin seinä tiiviimpää tavaraa kuin muissa seinissä oleva käsiin mureneva kipsilevy, en meinannut saada ruuvia millään uppoamaan.

Osa levyistä on jo paikoillaan. Kaikenlaista hassua musiikkia meillä onkin. Ja levyjä, jotka olen ihan unohtanut niiden piileskellessä pimeissä laatikoissa - nyt voin soitella niitä milloin vain. Kaikkea ei nimittäin ole vielä muutettu mp3-tiedostoiksi, ja muutenkin minusta on kivempaa soittaa fyysistä levyä.

Tässä yksi takavuosien hittikappale, joka löytyi laatikon uumenista:

Muisto sumun ja sillan kaupungista

Kun odotin junnua elikkä keväällä 2005, kävimme lapsen isän kanssa San Franciscossa. Hänelle kyseessä oli työmatka - esityksen pitoa konferenssissa - mutta minä tyttö vain lomailin mahani kanssa.

San Francisco on tosi mukava kaupunki. Siellä on turistin helppo liikkua joukkoliikenteellä tai vaikka kävellen. Ilmasto on miellyttävä ja nähtävääkin löytyy.

Alla muutama valokuva paidan esittämistäkin aiheista kyseiseltä matkalta:

Ruskaretki

Teki mieli lähteä töiden jälkeen metsään, jossa en ole ollut aikoihin. Kun asuimme keskustassa ja minulla oli vain porokoira, kävimme siellä usein. Ilmeisesti tarpeeksi usein, koska porokoira johdatti meitä varmoin ottein polkuja pitkin - sellaisiakin, joita en olisi itse enää osannut valita.

Tässä parivaljakko poseeraa mättäiden seassa.

Kauhukakarasta on tullut äidin kulta <3