Tänään on pitänyt sataa ja ukkostaa koko päivän. Nyt illalla vähän satelee, mutta mitään ukkosta ei ole näkynyt eikä kuulunut. Ilma on todella hiostava ja painostava, olisin yllättynyt jos ei lähitunteina ala jyristä.
Ukonilmaa odotellessa käytiin kukkakaupassa ja puuhattiin pihalla.
Mutta ensin syötiin tortilloja.
Meillä oli nälkäisiä ystäviä.
Näin mahtava rajuilma oli päällämme.
Ruusupuska harottaa ja roikkuu. Se kaipaisi leikkaamista. Hätäavuksi tein sille vähän tukea aronianoksista ja rautalangasta.
Isäntä tunnisti oleskelualueen reunalla kasvavan kasvin kirjasta. Se on tuoksuva-tukka, eikun tuoksu-vatukka. Sen versot kuulemma kukkivat toisena vuonna. Ilmankos se ei ole koskaan kukkinut aiemmin, kun olemme vetäneet sen aina matalaksi.
Tämä matala kukka on tuntematon. Lieneekö joku oikea hieno perenna vaiko rikkaruoho, tiedä en.
Halusin saniais-alpi(+)-ruusupöheikköön väriä myös alkukesään. Kevät on hauskaa aikaa katsoa kun saniaiset rullautuvat auki, mutta sen jälkeen se onkin vain vihreä kasa. Ostin sinialppiruusun taimen sekä kaksi päivännoudon tainta. Katsotaan selviävätkö. Niiden pitäisi kukkia alku/keskikesällä.
Aronian alle, viinimarjapuskien taakse laitoin kaksi hopeatäpläpeipin tainta. Ne ovat lapun mukaan varjoisan paikan kasveja ja niiden pitäisi levitä sinne peittämään maata. Onnea vain.
Isäntä haaveili pitkään viiniköynnösten ja tyrnipensaiden vierellä. Kai meille sellaisiakin sitten tulee. Tyrnit ovat tyttöjä tai poikia, aika hauskaa. Pitää olla kumpiakin jos haluaa saada marjoja.