lauantaina, helmikuuta 13, 2010

Tippuu, tippuu, joka puolella tippuu...

Saapas nähdä mitä kaikkea tässä vielä tuleekaan remppakohteiksi. Liesituuletin on nyt valuttanut useamman päivän putkeen vettä hellalle. Aluksi luulimme kokatessa muodostuneen vesihöyryn tiivistyneen kylmällä, mutta ei tässä talossa ihan noin jatkuvasti ruokaa tehdä. Jääkaappi valuttaa jotakin ruokaöljyn näköistä ja hajuista tököttiä lattialle ja pisteenä ison Iin päälle viherhuoneen ikkuna-ovi-härpäke kerää aika reippaan puoleisesti kosteutta.


Elämme mielenkiintoisia aikoja. Ainakin liesituulettimesta pitää ilmoitella isännöitsijälle. Viitsiiköhän tuo tehdä mitään asialle? Samalla voisi tietysti pyytää korjauttamaan keittiön kraanan tiivisteet, jotka vettä päästettäessä lorottelevat nestettä ulos aivan vääristä paikoista. Ei paljoa, mutta kuitenkin.

Eka verho on valmis!

Sadas teksti jo!

Sain pienemmän verhon valmiiksi tänään. Silitin saumanvarat ja hurautin menemään äidin vanhalla koneella, ja niin siinä vaan kävi. Siitäpä tuli tällainen:



Kylläpä kangas näyttää tässä mielestäni sievältä :) Väärässä paikassa vaan, mutta makuuhuoneen verhotanko oli ainoa paikka johon sen sai ripustettua kuvausta varten. Ostoslistalla on L-koukkuja, joiden varaan rima ripustetaan olohuoneessa.

Sitten pitäisi vaan vielä tarttua toimeen ja yrittää tehdä se isompi kappale.

perjantaina, helmikuuta 12, 2010

Koira sisustaa

Kun eivät emäntä ja isäntä itse saa aikaiseksi mitään kertomisen arvoista, järjestävät lemmikit onneksi yllätyksiä. Herra Marsalkalla oli tänään ilmeisestikin Embo-hetki. Kotiin tullessamme makuuhuone näytti tältä:



Talouspaperi rulla oli sitten silputtu pitkin ja poikin sänkyä. Eikä siinä kaikki:



Koiraherra oli jyrsinyt sänkyä lakanan läpi. Great. Onneksi ei ollut mikään viidenkymmenen euron merkkilakana...

Ensityrmistyksen jälkeen oli vaan naurettava tapaukselle. Ja kameran linssin läpi voi tuhokin olla kuvauksellista:

keskiviikkona, helmikuuta 10, 2010

Verhosavotta aloitettu

Leikkasin eilen illalla palat pienempää "laskosverhoa" varten. Toivottavasti ei mennyt ihan väärin. Piirsin kyllä ensin hienot havainnekuvat kukkakuvioineen päivineen, mutta se revittävän kankaan ääni ja saksien sihinä karmi silti.

Luettiin just uutisista, että pitkäaikainen viininjuonti vähentää vaarallista kolesterolia lähes yhtä tehokkaasti kuin lääkkeet. Tässä on ravisteltu maailmankuvaa jo monta kertaa vähän ajan sisällä. Lihan ja voin syöminen onkin terveellistä, hedelmissä ja marjoissa on syöpää aiheuttavaa asetaldehydiä ja nyt päivittäinen viinilasillinen on paljon parempaa sydämelle kuin raittius. Mitähän seuraavaksi?

Asensin eilen myös helmalakanan paikoilleen. Se on vähän turhan pitkä kun roikkuu lattiaan saakka. Se peittää kyllä revityn runkopatjan, mutta kuinkahan pitkään se saa itse olla rauhassa, ja mitenkähän karvainen se on hetken kuluttua...

maanantaina, helmikuuta 08, 2010

Kiireinen viikonloppu

Kamalasti tuli juostua joka paikassa mutta home improvement -osio jäi vähän köyhänlaiseksi omalta osaltani.

Lauantai-iltana tapasin erään keskustelupalstan ihmisiä, mikä ei kumma kyllä kuitenkaan vaikuttanut sunnuntaipäivän kuntoon. Siivottiin ja todettiin että koirilla taitaa olla karvanlähtö alkamassa, joten ahkeraa harjaamista ja imurointia on luvassa. Tai sitten karvamajassa elämistä. Sunnuntai-illat ovat mielestäni ihania, kun talo on kerrankin siisti edes muutaman tunnin. Mutta on niistä otuksista sen verran iloa, että karvat kestää. Kunhan se yksi jättäisi sängyn rauhaan... Pitää käydä tänään hankkimassa helmalakana tai pari, ehkä semmoinenkin ratkaisu jo rauhoittaisi. Ja ainakin peittäisi sen jyrsityn reunan.

Remppakaveri löysi netistä tällaisen:



Kyseessä siis Kekkilän puutarhavaja, jonka toisessa päässä on kasvihuone. Näyttää söpöltä kuin mikä! Sellaista voisi harkita pihalle, kunhan lumet juhannuksen jälkeen alkavat sulaa. Kohta hanki ulottuu ikkunaan saakka, ja alkuviikolla tulee kuulemma vaan lisää.

Vielä lopuksi mainitsen ihanasta ostoksesta, jota ei vielä tosin ehditty kokeilla, mutta se on niin suloinen...



Ulkoinen kiintolevy varmuuskopiointia varten. Mutta vihreä! Olen ihan myyty.

sunnuntaina, helmikuuta 07, 2010

Nimikyltit!

Saimme lopultakin nimikyltit seinään ja postilaatikkoon laitettavaksi. Eihän tässä kestänytkään kuin neljä kuukautta. Isännöitsijä oli laittanut ne ilmeisesti joskus viime kuussa väärään postilaatikkoon ja ne olivat teillä tietymättömillä pitkän aikaa. Perjantaina kuitenkin löysimme ne autokatoksestamme ja lähdin innokkaana laittamaan postilaatikkoon nimiä.


Hyvin oli isännöitsijä mittaillut ja teettänyt. Asunnon numero puuttui ja pituuskin oli mallia reilusti. Olisi pitänyt taas tehdä itse... Ei ole enää meikäläisen luottamus isännöitsijään kovinkaan korkealla, tästä ja muutamasta muusta seikasta johtuen.

Sisälläkin tapahtuu. Koirat olivat suojelleet meitä ja raadelleet koko perhettä uhanneet vaatteidensäilytyskorit, joten jouduimme miettimään uuden ratkaisun makkariin. Remppakaverini löysi Jyskistä Maui-tyylisen pikkuhyllykön koreineen, joka sopii teemaan hyvin. Sen käväisimme hakemassa kauppareissun lopuksi ja kokosimme melkein saman tien. Enää tarvitsee hävittää vanha kaappi hyllykön uudelta paikalta. Haluaisivatkohan koirat jatkaa hyvin aloitettua työtänsä?


Kuva valmiista hyllyköstä tulee kunhan saan sellaisen otettua... Olin niin lahjakkaasti dokumentoinut rakentamista, että lopputulos oli toisarvoinen seikka.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...