Näytetään tekstit, joissa on tunniste lego. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lego. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, kesäkuuta 14, 2013

Pois ja purkkiin

Vaatehuoneessa oli vielä varaa karsia. Huomasin, että minulla oli jotenkin laukkuja ja kasseja kahdessa isossa laatikossa. Onnistuin yhdistämään ne ja sain siitä yhden litteäksi taittuvan laatikon auton peräkonttiin laitettavaksi. Useinhan kaupassa käydessä tulee ostettua jotain, joka helposti kaatuu, mutta jos sen laittaa laatikkoon, se ei leviä pitkin konttia.

Siinä silmäni kiinnittyivät koriin, jossa säilytämme koirien pyyhkeitä ja lakanoita. Kori tursusi yli äyräidensä ja ajattelin, ettei meillä sentään kenneliä ole, pyyhkeissä on varmasti ylimääräisiä.

Levitin sisällön olohuoneen lattialle ja huomasin heti olevani oikeassa. Säästin koirille yksiväriset pyyhkeet ja nuo kolme lakanaa. Pikkupyyhkeissä oli rikkinäisiä, ja pari keltaista pyyhettä laitoin mökille menevien joukkoon. Niillä ei ole koiria kuivattu, en tiedä mitä ne ovat korissa odottaneetkaan.


Toinen järjestysprojekti oli junnun legot. Ostin kaksi jykevää lokerikkoa ja sitten aloitimme sortteerausprojektin. Kyllä siihen jonkun verran aikaa meni, mutta saimme vasempaan lokerikkoon erikoisosat ja oikeaan tavalliset palat. Isot tavalliset palat piti laittaa vielä erikseen, muttei niitä ollut kovinkaan monta.



***

I purged some unnecessary dog towels and organised lego bricks.

torstaina, maaliskuuta 08, 2012

Ahkerat miehet naistenpäivänä

Tänään isäntä nakutti monta metriä jalkalistaa makuuhuoneeseen. Osa listasta piti liimata seinään. Seinät olivat niin kierot, että joihinkin paikkoihin seinän ja listan väliin sai sormenpään tungettua. Toista se olisi itse rakennetussa talossa! Siihen hommaan en tosin rupea, haluan säilyttää järkeni.

Junnu taas rakensi tekniikkalegoansa ja sai traktoriinsa tehtyä moottorin. Siinä on männät ja kaikki. Tosi hieno!










Sitten jurputusta naistenpäivästä jurputtajista. Joidenkin mielestä ei saisi viettää naistenpäivää, ei ystävänpäivää, ei mitään erityistä päivää, koska kyllähän joka päivä voi muistaa ystävää ja naisia ja kaikkia, ei siihen mitään kalenteripäiviä tarvita.

Vietetään vaan joka päivä joulua, Runebergin päivää, uutta vuotta, naistenpäivää, vappua ja kaikkia muitakin erikoispäiviä sameassa harmaassa sekasotkussa. Mikään päivä älköön erottuko toisesta millään tavalla. Onhan kaikki vain kaupallista salajuonta.

Vai olisiko sittenkin kivempi nousta välillä vähän arjen yläpuolelle ja ottaa juhlan aiheeksi vaikkapa nyt tänään meidät ihanat naiset?


sunnuntaina, tammikuuta 01, 2012

Space Policet vs Hexbugit

Space Policet löysivät partiolennollaan outoja uusia otuksia, joille he antoivat nimen Hexbug. He sulkivat otukset kuljetussäiliöihin ja toivat ne eläintarhaan ihmisten pällisteltäviksi.



sunnuntaina, marraskuuta 13, 2011

Hurja remontti




Oltiin eilen talonrakennuspuuhissa. Kodin muutoksessa yksikerroksisesta talosta tuli kolmekerroksinen koti, jossa kaikki kolme asukasta saivat oman huoneen.

lauantaina, helmikuuta 12, 2011

Baumans Reinette ja muut kaverit

Kävin todo-listani mukaisesti tänään viemässä turhia tavaroita Konttiin. Ajattelin ihan nopeasti vain kurkata, onko heillä valkoista pitsiliinaa kylppärin ikkunaan, kun tuo paksu tyynyliina höyrystää sen epäsopivasti. Ei ollut pitsiä, mutten voinut vastustaa tätä kangasta.


Ajattelin tehdä siitä tyynynpäällisen olkkariin, mutta miten raskin saksia sitä? Olen tosi huono minkään hajottamisessa! Pitäisi ostaa vain valmiiksi rikkinäisiä asioita askartelutarkoitukseen.

Tänään päätökseni lähteä omille urille vain vahvistui, ja keksin yritykselleni jo nimenkin. Minulla on vahva visio siitä mitä haluan tehdä. Ehkä olisi vihdoin aika tehdä sitä mitä itse haluaa ja mistä tykkää, eikä vain mennä virran mukana?

Junnukin on kova ideoimaan ja rakentamaan. Tällaisen kuonon hän kokosi näin sairaspäivän ratoksi. Piti ottaa kuva, kun tuli niin näköinen :)

torstaina, tammikuuta 06, 2011

Avaruusseikkailu 2011

Gordolf-planeetalta on varastettu avaruuspankkiautomaatti. Avaruuspoliisit huomaavat poliisin vanhojen tuttujen kokoontumispaikan ja päättävät mennä vähän jututtamaan heitä.




Rosvot kieltävät koskaan nähneensäkään moista pankkiautomaattia. Poliisit päättävät kuitenkin tutkia paikkaa hieman tarkemmin.




- Aargh! Apua! Paikka kuhisee hirviöitä!
- Pyssymme eivät tehoa niihin!

 - Paetaan!!!

Takaisin komentokeskuksessa:


Avaruuspoliisit päättävät suorittaa etsinnän loppuun ilmasta käsin.


Piip! Metallinpaljastin päästää äänen. Vuoristoon on piilotettu jotain. Mutta miten päästä eroon hirviöistä?

Avaruuspoliisit saavat hyvän idean. - Hirviöt tykkäävät kovasti syödä lihaa. Hankimme tarpeeksi ison lihanpalan ja houkuttelemme sillä hirviöt kauemmas. Sillä välin menemme tutkimaan mitä paljastimen ilmaisemasta paikasta löytyy.

Tuumasta toimeen:


Idea toimii! Hirviöt nautiskelevat ilmaisesta ateriasta.


Sillä välin avaruuspoliisit menevät tutkimaan aluetta:


- Hei! Nyt laite piippaa taas! Täällä onkalossa on jotain! Tule katsomaan!


- Automaatti on täällä! Otetaan rosvot kiinni!


- Voihan hitsipilli, nyt on aika häipyä, murisevat rosvot.



Mutta rosvoilla oli apureita! Rosvojen kouluttama avaruusrapu nappasi automaatin ja vei sen omille teilleen...


- Eipä auta kuin hypätä taas alukseen ja aloittaa jäljitys alusta!

lauantaina, elokuuta 14, 2010

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...