Isäntä kaivoi minulle pihalle kuopan.
Siihen tulee uusi entistä ehompi kukkapenkki, joka reunustetaan kivimuurilla.
Kuopasta löytyi viimekesäinen porkkana. Kokoa sormenpään verran.
Kissa tarkkaili touhujamme varmaankin huvittuneena.
Oliivipuuta ei enää naurata, kun vain yksi oksa on hengissä.
Muihin kasveihin alkaa elämä palata voimakkaammin.
Takapihan elämänvoima ja selkeät ruutumuodot antoivat voimia selvittää pihalta sisään korjatut jouluvalot.
Nyt katsomaan Galacticaa. Viimeinen kausi menossa ja Maa lähestyy. Kyytipoikana fetajuustokolmio ja tilkkanen hyvää punaviiniä.
keskiviikkona, toukokuuta 02, 2012
tiistaina, toukokuuta 01, 2012
Simapistettä ei löytynyt
Vappupäivänä kävimme keskustassa. Retki oli ainakin junnulle antoisa (uusi pehmokilpikonna ja ongittu leluauto), mutta varsin raskas.
Teekkarikaste oli tänä vuonna uudessa paikassa. Isännän opiskelujärjestön sima- ja munkkipistettä emme löytäneet. Onneksi kotona odotti jälkkärinä iso berliininmunkki ja simaa.
Teekkarikaste oli tänä vuonna uudessa paikassa. Isännän opiskelujärjestön sima- ja munkkipistettä emme löytäneet. Onneksi kotona odotti jälkkärinä iso berliininmunkki ja simaa.
Shampanjaa ja vaahtokarkkeja
Vapunaattona meillä oli kunnon herkut. Perinteisten nakkien lisäksi hääpäivästä oli jäänyt juomatta pikku shampanjapullo, ja junnu halusi kaupasta vaahtokarkkeja.
Täytyy kyllä sanoa, ettei shampanja ollut hintansa väärti. En minä ainakaan sitä kuohuviinistä erota, joten kallis aine menee kohdallani hukkaan :)
Täytyy kyllä sanoa, ettei shampanja ollut hintansa väärti. En minä ainakaan sitä kuohuviinistä erota, joten kallis aine menee kohdallani hukkaan :)
sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2012
Pieniä kilpureita
Ruutanan koululla järjestettiin koko perheen tapahtuma, jonka vetonaulana olivat radio-ohjattavat autot. Niiden avulla saimme junnunkin houkuteltua mukaan. Nepä eivät olleet enää mitään leluja, vaan parrakkaiden miesten täysverisiä kilpa-ajokkeja.
Kevään ekat grillimakkarat
Minulta on jäänyt sauna väliin jo kahtena lauantaina, mutta eilen pääsin saunomaan. Isäntä grillaili meille ekat makkaratkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)