Parhaillaan eri puolilla Suomea ollaan uusimassa keskoslasten hoitotiloja. Suurempi muutos on kuitenkin tapahtumassa toimintakulttuurissa. Vanhemmat ovat lastensa voinnin parhaita asiantuntijoita, ja heitä kuullaankin lääkärinkierrolla ensimmäisinä.
”Kun me olemme antaneet vanhemmille enemmän sekä fyysistä että psyykkistä tilaa, olemme huomanneet miten paljon siellä on resursseja, joita me emme ole osanneet riittävästi arvostaa”, sanoo Turun yliopistosairaalan vastasyntyneiden teho-osaston ylilääkäri Liisa Lehtonen.
torstaina, marraskuuta 24, 2011
tiistaina, marraskuuta 22, 2011
Viihdettä kerrakseen
Isäntä ja junnu asentavat elektronisia laitteita. Jälkimmäinen on aivan tohkeissaan ja haluaa auttaa minkä kerkiää. Saa nähdä mitä tuosta tulee...
Hyvästit rakkaalle sohvalle
Kun lusikat menivät jakoon, en ottanut vanhan kodin huonekaluista ainoatakaan. Ostin punaisen tietokonepöydän, kaksi baarijakkaraa ja mustan nahkasohvan.
Se muutti tänne Kadotettujen Hetkien Majataloon mukanani ja sai kaverin isännän vanhasta valkoisesta sohvasta.
Sohva oli pehmoinen ja hyvä istua ja loikoilla. On siinä nukuttukin, junnu on sairastanut siinä ja joku yö on vietetty murjottaen.
Kissat raapivat sitä antaumuksella ja hajottivat nahan nurkasta. Paikkailin sohvaa teipillä ja laitoin sen päälle viltin.
Vähitellen kypsyin ajatukseen, että sohva lähtisi meiltä joskus. Laitoin viimein ilmoituksen nettiin: Annetaan sohva.
Tänään rakas sohvani haettiin pakettiautolla uuteen kotiin. Kuulin, että siitä tulee parvekesohva. Eilen murehdin, että se kuulostaa samalta kuin antaisi koiran laitettavaksi takapihalle häkkiin. Isäntä lohdutti minua tällä mainoksella:
Tässä viimeiset kuvat ystävästäni:
Nyt kun sohvanrotisko on poissa, olohuone on puolet isompi eikä tarvitse enää törmäillä huonekaluihin. Oikea päätös!

maanantaina, marraskuuta 21, 2011
Jalokivimetsä: Haineväkaupan keskuksessa luovutaan hainevistä
Peninsula Hotels ei enää tarjoa haineviä ruokalistallaan. Hotelliketjun kuuluisin hotelli sijaitsee Hongkongissa, joka on kansainvälisen haineväkaupan keskus.
WWF:n mukaan noin 73 miljoonaa haita tapetaan vuosittain. Uhanalaisten hailajien lukumäärä on moninkertaistunut viime vuosina.
Verkkouutiset

sunnuntaina, marraskuuta 20, 2011
Kun helvetti jäätyi
Aurinkoinen sunnuntai inspiroi ajelemaan Ruovedelle Helvetinjärven kansallispuistoon.
Junnu jäätyi eväitä syödessä ja minun piti antaa hänelle oma fleeceni takin alta.
Ihana, taianomainen suo.
Pois ajettaessa haaveilin, että saisin kuvan auringonlaskusta järven yllä, kun olin nähnyt menomatkalla ihania järvimaisemia. Aurinko näytti kuitenkin jo laskeneen ja olin menettänyt toivoni. Yhtäkkiä isäntä painoi jarrua ja kurvasi sivutielle. Aivan upea auringonlasku tyynen järven yllä, niin kuin toivoinkin!
Paluumatkalla laitettiin lämmittimet täysille ja junnukin siinä sitten suli lopulta. Eihän tänään pitänyt näin kylmä olla, mutta oli vain. Katsotaan mitä ensi viikko tuo säiden osalta tullessaan...

Pakkanen puraisi
Tänä aamuna mittari näytti viittä pakkasastetta ja aurinko paistoi. Syöksyin heti kameran kanssa takapihalle paitahihasillani.
Junnu sai puhelinsoiton, johon ei heti meinannut lukukiireiltään vastata, ja hoputin jättämään akuankan kesken. Hän vaihtoi soittajan kanssa pari sanaa "luen nyt aku ankkaa" ja lopetti puhelun. Minä äkäisenä opettamaan ettei kenenkään kanssa tuolla lailla lopeteta puhelua. Hän selitti, että famo soitti ja kysyi onko meillä jo lunta, ja ei ollut, eikä ollut myöskään enempää kysymyksiä, joten hän lopetti puhelun :D Soitti sitten kyllä takaisin ja kysyi että onko famon luona sitten lunta. Kuusivuotiaalla on puhelinkäyttäytyminen vielä vähän harjoituksen alla ;)

Mappei
Minulla on meneillään vaihtoviikot, tai -vuodet, ehkä tulee vastaan vaihdevuodet ennen kuin valmistuu. Tarkoituksena joka tapauksessa vähän vähentää värien sekamelskaa. Nappaan mukaan valkoisia mappeja aina kun jossain ylimääräisiä jaetaan, ja vaihdan niitä näiden iloisen väristen tilalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)