Heti alkuun pääsin muistelmakierroksen alkuun, kun taksi ei lähtenytkään lentokentältä luulemaani reittiä hotellille, vaan ajoikin eri poikkikadulle. Juuri samaiselle, mikä kulkee kevään asuntolan ohi. Olin näkevinäni moottoritien kaiteiden yli vanhan hotellin, mutta ainakin silloin ikkunasta näkynyt savupiippu pomppasi tarpeeksi korkealle kuvaa varten.
 |
| Tornia tuli katseltua kaksi kuukautta |
Hotelli on tällä kertaa sama kuin ihan ensimmäisellä matkalla. Yhden kehän lähempänä keskustaa, mutta ikävästi metrovaihtoyhteyden päässä. Joten loppujen lopuksi taitaa nykyisestä asumuksesta kestää kauemmin päästä keskustaan kuin mitä suoraan ykköslinjaa pitkin olisi päässyt. Oman mausteensa tuo myös kielitaidon puute ja ettei M ole mukana pelastamassa. Metrokortinkin sain vasta toisella yrittämällä, mutta ensimmäisen yrityksen laitan kyllä virkailijan piikkiin: tämä kun ei viitsinyt edes yrittää kuunnella mitä ihmiset sanovat.
Vapaita päiviä on tällä kertaa vain neljä, joten kovinkaan paljoa ei niiden aikana kerkiä näkemään. Lisäksi pitää tavata kaikki vanhat tutut. Onneksi perusnähtävyydet tuli kierrettyä jo keväällä, jolloin niiden näkemiseen ei ole tällä kertaa erityistä tarvetta. Arkipäivät kuluvat samaan malliin töissä. Hotellilla aamiaiselle klo 7.30, bussille 8.25 ja paluu hotellille 19.00. Sen jälkeen onkin pikaisen ruoan aika, nukkumaan ja sitten aloitetaan alusta.
Ensimmäisenä viikonloppuna kolusin kirjakauppoja etsiessäni kiinan oppikirjaa, joka oli lopulta vaihtanut nimeä. Ei ihme ettei löytynyt. Tulipa samalla kierrettyä kaupunkia ja nähtyä Xidan, missä muu porukka vietti keväällä useammankin päivän. Kirja löytyi sitten lopulta Wangfujingiltä. Samalla piti käydä tarkistamassa tuttu ruokapaikka. Suomeen mukana tullut ruokakortti kelpasi vieläkin ja annos oli edelleen maistuva. Sen verran olivat saaneet tuotekehitystä aikaiseksi, että aikaisemmin mukana tulleiden tikkujen kanssa oli nyt samaan pakettiin laitettu lusikka ja kosteuspyyhe.
 |
| Tuttu Food Republic ateria |
Sunnuntai menikin sitten tuttujen kanssa ruokaillessa. Paikallinen hot pot -kulttuuri on kyllä hauska idea. Vähän kuin suomalainen keitto, mihin laitetaan jatkuvasti lisää tavaraa ja mistä saa luvan kanssa kalastella parhaat palaset itselleen. Paloja nimittäin riittää. Jostakin syystä paikalliset tilaavat järjestäen reilut puoli kiloa lihaa per nuppi ja siihen vielä muut lisukkeet päälle. Uutena erikoisuutena näkyi tähteiden saaminen mukaan muovirasioissa, mikä oli ilahduttava muutos.
 |
| Hot pot lisukkeita... |
Muutenkaan ei täällä tarvitse kuolla nälkään. Hotellin viereisestä kauppakeskuksesta nimittäin löytyi tuttuja liikkeitä! Food Republic oli meidän Wangfujingin suosikkipaikkamme, eikä konseptin laajeneminen niin yllättänyt. Mutta aivan sen vieressä oli valkosipulinuudelipaikka Perinteiset Tunteet, Autenttinen Maku, mikä pelasti monta sairaspäivää keväällä. Lisäksi junnun suosikki Yippin pitäisi olla korttelin päässä toisessa keskuksessa, mutta en ole vielä löytänyt sitä. Wedomet puuttuvat tältä suunnalta, mutta onneksi muistakin on löytynyt portugalilaisia munakaspiiraita.
