lauantaina, heinäkuuta 09, 2011

Kolmikko täynnä

Löysimme tänään maljasta kolmannenkin pienenpienen triopsin. Ensimmäisenä kuoriutunut on varmaan kaksi kertaa niin suuri kuin kuopus.

Niistä pitäisi tulla tämän näköisiä isoina:

http://mytriops.com/
Kammoan ötököitä. Ehkä meidän triopsimme eivät näytä täysikasvuisina niin pelottavilta, kun niiden kasvamista on saanut seurata rippusesta saakka.

Lisäys: kohta niitä taitaa olla neljä. Yksi munan näköinen hiukkanen heiluu ja pinnistelee, luulen että sieltä on tulossa yksi uusi.

Lisäys2: nyt se neljäskin kuoriutui! Eli kolme on syntynyt tänään. Kyllä niiden elämä on vauhdikasta!

Rippuselle kaveri

Tänä aamuna sängyssä vielä loikoillessani isäntä ilmoitti, että ensimmäinen triopsinrippunen on saanut kaverin, toinenkin on kuoriutunut! Siellä nyt mutustellaan kilpaa porkkanaa. Annoimme eilen jo ensimmäistä kertaa vauvanruokaa pipetillä. Sitä annetaan nyt kolmisen päivää ja sitten aletaan antaa aikuisenkin ruokaa.

Vielä on aikaa siihen, että niistä voisi ottaa kuvia. Kasvuvauhti niillä on kuulemma hurja, joten eiköhän ne ala huonommallakin silmällä erottaa ennen pitkää.

perjantaina, heinäkuuta 08, 2011

Perheenlisäystä

Kuten tuli ehkä aiemmin mainittua, isäntä toi etelänreissultansa tuliaisiksi triops-laatikon. Kyseessä on siis sadevesilammikoissa elävä pikku äyriäinen, jonka munia ja tykötarpeita myydään korkeasti tuotteistetussa boksissa. Saatiin toissapäivänä ajatus laittaa munat vihdoin veteen ja katsoa mitä tapahtuu.


Tilanne on ollut tähän asti varsin stabiili, pikkiriikkistäkin pienemmät munat ovat kelluneet rauhassa vedenpinnassa ilman aikomustakaan tehdä yhtään mitään.

Mutta äsken kun maljaan kurkistin, mitä näinkään! Pieni valkoinen murunen sätkii menemään maljassa minkä värekarvoistaan pääsee! Ensimmäinen vauvamme on kuoriutunut!

torstaina, heinäkuuta 07, 2011

Koiratarvikkeiden karsinta

Minulla on ollut kolme isoa pahvilaatikkoa täynnä lemmikkitarvikkeita. Isäntä kannusti kovasti tutkimaan voisiko laatikoille tehdä jotakin ja tilaa vapauttaa kukkia varten. Tänään toteutin idean.


Tarkemmin tutkittuina laatikot olivat kukin puolityhjiä ja niissä oli kovin kummallista roinaa mukana. Keräsin yhden muovipussillisen kierrätykseen sopivaa tavaraa ja jotain heitin poiskin. Kaikki ei-päivittäisessä käytössä olevat valjaat ja hihnat laitoin muovilaatikkoon ja kannoin ullakolle. Yksi pahvilaatikko jäi, jossa koulutustavaroita. Eivät nekään päivittäisessä käytössä ole, mutta elättelen illuusiota että niitä käytettäisiin ahkerammin. Eikä niitä tule ainakaan käytettyä jos ne säilötään vintille :)


keskiviikkona, heinäkuuta 06, 2011

Minäkin alennusmyynneissä

Sain jotenkin junnun huijattua mukaani autoon ja vein sen tähän lähiostoskeskukseen. Käytiin Kodin Ykkösessä, SPR Kontissa ja sittarissa. Eipä tultu takaisin tyhjin käsin (vaikka poislukisi satasen ruoka- ja apteekkiostot)!



Kodin Ykkösestä löysin mahdottoman nättejä tavaroita Rice-tuotemerkin alta. Melamiinimukit olivat erityisesti mieleeni, mutta koska kaapista kyllä jo löytyy laseja ja mukeja, niin saivat jäädä. Sen sijaan ostin maailman söpöimpiä pikku purkkeja. Nappasin mukaan myös lounassetin, jossa oli sisäkkäin meneviä mikroastioita ja haarukka ja veitsi. Saa nimittäin nähdä joutuuko syksyllä tuomaan omia ruokia töihin, kun työnantaja vaihtuu ja lounasetu häviää.

Ystävän lahjaa varten valitsin orkideapaperia, ja kas kummaa, kasviosastolla olivat silkkikukat alennuksessa. Olen aiemminkin katsonut kaihoten tuota pitkävartista kukkaa, jota elävänä on ihan turha hankkia, kun se ei viikkoa kauempaa hengissä pysyisi. Nyt sain sen puoleen hintaan normaalista. Kassalla seuraavana tullut mummo kyseli onko se elävä ja kokeili kukkaa sormilla :D On se kai sitten ihan laadukas.

Kontista ostettiin junnulle pikku golf-setti ja minä löysin lohikäärmetaulun. Siellä oli muutakin kiina-aiheista tavaraa, olikohan joku kyllästynyt tyyliin ja tuonut kaiken pois... Laitan tuon makuuhuoneen seinälle.

Sittarista tuotiin tosiaan ruokaa, mutta olin myös erittäin onnekas. Olin aiemmin katsonut eräitä mekkoja, joiden kuosista ja tyylistä tykkäsin kauheasti, mutten hennonut silloin ostaa. Nyt mekot olivat alerekissä puoleen hintaan, mutta jäljellä oli vain kaksi. Toinen oli S ja toisesta oli kokomerkintä repeytynyt pois. Menin toiveikkaana koittamaan sitä päälleni, ja se oli ihan täydellinen!

Vahti


Kävin eilen kampaajalla. Sinne kävellessäni piti oikein palata pari askelta taaksepäin ottamaan kuva. Antiikkiliikkeen ovella istui pieni tarmokas vahtikoira! Ihan kuin Keski-Euroopassa.

sunnuntaina, heinäkuuta 03, 2011

Aina sama ilme

Katselin Picasalla miniläppärillä olevia kuvia ja se erotteli joukosta kaikki kasvokuvat. Isännän kuvia katsellessani aloin ihmetellä, miten sama kuva voi olla joukossa kolmeen kertaan. Tarkemmin katsoessani kolmas kuva oli vain epätarkempi versio toisesta, mutta ensimmäisessä oli eri tausta. Naama oli kuitenkin sama. Miten voi olla mahdollista?


Ukkosen edellä

Kirjoittelen tätä käyttäen nettiä puhelimen kautta. Salama nimittäin iski mummolan internetit atomeiksi. Ehdittiin juuri saada aterioitua kesäkeittiöllä ennen kuin kaatosade alkoi. Nyt vedentulo näyttää jo rauhoittuneen. Meillä olisi tarkoitus käydä katsomassa Kupittaalla VPS-TPS -ottelu, mutta saa nähdä miten kastutaan. Vieläkin välkkyvät salamoiden valot ikkunassa ja jyrisee.

Ennen ukonilmaa kävimme Ruissalon Saaronniemessä heittämässä talviturkit viimeinkin. Vesi oli +20-asteista ja minulla meni aika pitkään, ennen kuin uskaltauduin kastautumaan kaulaa myöten. Isännällä oli hauskaa räpiköintiäni katsellessa.

Vanhempani ovat viimeinkin saaneet hankittua katoksen grillin luokse

Lehmä pitää ruohon lyhyenä

Omppuja on tulossa paljon

Marjapensaat ovat näemmä lisääntyneet <3

Tähän on kaavoitettu tontteja ja kohta on rauha mennyttä :(

Ukin mansikkapenkkisysteemit

Nam!


ukkostutkat.fi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...