Tänään ja eilen on ollut jotenkin erityinen päivä. Sain eilen haastattelupyynnön nuorten koiraharrastajien lehdeltä, johon tietenkin vastasin myöntävästi. Tarjouduin myös mukaan kouluttamaan koiria tuntemaani seuraan ja vastaus oli ilahtuneen myönteinen.
Tänään sain uudet hienot hiukset ja oli hetkisen aikaa ihan nätti olo. Koitin ottaa itsestäni ja porokoirasta kuvia, mutta ilme saatiin kohdalleen vasta kun heiluttelin toisella kädellä herkkuja ilmassa :D
Tiimarissa oli lasihelmiä tarjouksessa. Tuli semmoinen perspiraatio ja ostin kolme pussia ja joustolankaa, vaikken ole koskaan tehnyt mitään helmijuttuja. No nyt tein kaksi rannekorua. Hauskaa!
keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2012
sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2012
Työpiste päivittyi
Löysin I-kaupasta tietokonepöydän, josta isäntäkin kiinnostui. Kävimme katsomassa sitä paikan päällä, ja se oli iloiseksi yllätykseksi sekä sopivan tuntuinen että alennuksessa. Kaupat tuli että pamahti.
Pöytä vaikuttaa tukevalta ja siinä on korkeussäätömahdollisuus sekä hyllyjä. Nyt vain tarvitaan hitusen korkeampi työtuoli. Mutta pöytälevy tuntuu paljon lämpimämmältä kuin aikaisempi viileä lasilevy.
Vanhempani kävivät pääsiäisvierailulla (terveisiä :) ) ja junnu villiintyi niin ettei häntä paljoa tämän enempää saatu kuviin.

Kakkoslaatua?
Meille hankittiin muistaakseni ennen toissajoulua Iittalan Aino-lasien sarja. Niistä maksettiin ykköslaadun hinta ja niitä ostettiin useammalla kerralla.
Tältä suurin osa näyttää nyt:
Melkein jok'ikisessä lasissa on kolo.
Halpislasit ovat kestäneet vuosikaudet, nämä murenevat käsiin. Fail.
Tältä suurin osa näyttää nyt:
Melkein jok'ikisessä lasissa on kolo.
Halpislasit ovat kestäneet vuosikaudet, nämä murenevat käsiin. Fail.
Kevättä ilmassa ja kissojen kuonossa
Bittien kompakti koti
Niin se vain aika rientää. Ennen veivät tietokoneet koko huoneen ja niitä käytettiin reikäkorteilla, ja nykyään pikku tietokoneita on jo useimmissa kodinkoneissakin.
Meilläkin asustaa pala historiaa. Isännän Commodore 64 on vielä täysin pelikuntoinen. Pelit asustavat levykkeillä, joita syö mahtavan muhkea levyasema.
Tässä asema juuri hankkimamme supernopean SSD-aseman vierellä. Keskellä kolmenkymmenen sentin viivoitin vertailuksi.
Lerppuun mahtuu 360 kilotavua, kovalevylle 120 gigatavua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)