Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, marraskuuta 25, 2012

Muutakin luopumista

Viikonlopun suunnitelmissa oli päästä jonkin verran turhasta eroon. Olinkin juuri sitä tekemässä, kun kävi tämä hiiriepisodi :(

Aivan mahalaskuksi ei karsiminen jäänyt, vaan löysin paljon joutavaa kaapintäytettä.

Keittiövälinelaatikko oli organisatorinen katastrofi. Nyt se odottaa vain parin laatikonjakajan hankkimista.


Pois!
Kävin läpi myös pohjattoman kulmakaapin, josta löytyi mm. liian monta valkoista kulhoa, söpö oranssi retrorasia jonka kanssa olisi tehnyt mieli mennä eväsretkelle ("Se on vain muovipurkki!!1", sanoin itselleni varsin topakasti) ja liian pieniä piirakkavuokia. Meillä tehdään aina isoja piirakoita kun tehdään.

Kaivoin yläkaapista korin, jossa oli milloinkahan-tätä-on-viimeksi-käytetty-vedenkeitin ja duplikaattisähkövatkain, ne saivat lähtöpassit.

Siirsin yläkaappiin muutamia hyvin harvoin tarvittavia tavaroita kulmakaapista, jonne ilmaantui jotenkin tyhjä takakulma. Sain sinne kertakäyttöastioita sisältävän laatikon, joka ei enää mahtunut ylös. Milloin ihmiset käyttävät kertakäyttöastioita? Nuo säästettiin juhlistamme, "jos joskus tarvitsee". Emme ole tarvinneet, kun ei ole nuotioretkillä käyty.

Junnun paitakorista löytyi vielä pieneksi jääneitä vaatteita. Nyt on piippu ladattu ja täräytän satsin kiertoon!

tiistaina, marraskuuta 20, 2012

Jalokivimetsä: Kaatopaikkajätteen määrä vähenee

Tilastokeskus kertoo tuoreessa julkaisussaan, että kaatopaikoille sijoitetun yhdyskuntajätteen määrä on vähentynyt Suomessa jo viiden vuoden ajan. Syynä kaatopaikkajätteen vähenemiselle on suomalaisten kierrätysinnon paraneminen. Kaatopaikalle kuljetettiin yhdyskuntajätteitä noin 206 kiloa asukasta kohden.

Parannettavaa löytyy kuitenkin vielä: esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa kaatopaikkajätettä kertyy vain muutama kilo asukasta kohden.

Talouselämän uutinen

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2012

Tiskikaapin päivitys

Isännän ollessa päivittämässä kuontaloaan minä päivitin tiskikaappia. Kaappiraukalla on jo vähän liikaa vuosia niskassaan, mutta ehkä se kestää vielä jokusen aikaa.

Kiinnitin uuden roskaämpärikiskon ja järjestin muut tavarat paremmin. Isäntä ruuvasi palattuaan vielä kutistetun bioastian kaapinoveen. Kokeillaan nyt tätä settiä ja sen toimivuutta.


lauantaina, maaliskuuta 03, 2012

Tiskikaappi

Meillä on pieni vanha tiskikaappi, joka on vieläpä hankalan muotoinen ja täynnä putkia. Sinne pitäisi jotenkin järjestää roskis, bioroskis, pahvit, metallit, lasit, pullot, paristot, tiskiaineet. Olisi kiva kirjoittaa nyt tähän että olen keksinyt ratkaisun, mutta niin hyvin eivät asiat ole.

Nyt:




Kävin tänään Ikeassa katsomassa roskislaatikoita.


Useimmissa mallikeittiöissä kierrätys oli järjestetty erittäin fiksusti vetolaatikkoon, ja joissakin isoissa keittiöissä laatikko oli myös erittäin suuri ja mahdollisti monipuolisen lajittelun.


Löytyi yksi pikkuinenkin tiskikaappi.


Kaikenlaista ämpäriä ja pönttöä löytyy, mutta mikä meidän kaapin saa järjestykseen...?

Ideanraakileeni menee näin:



 Tässä toteutuksessa vain roskisrata on keskellä kaappia eli molemmat ovet pitäisi avata jos haluaa vetää sangot ulos. Mutta jos sangot olisivat keskellä, vasemmalle jäävään tilaan pääsisi paremmin käsiksi. Tiskikoneen letku menee just hankalasti vinottain tilan läpi niin ettei sinne saa edes kunnon hyllyjä. Hankalaa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...