lauantaina, syyskuuta 01, 2012

Kolme vuotta kadonneita hetkiä

Eilen tämä sähköinen kotipäiväkirjamme täytti kolme vuotta. Kolme vuotta sitten ostimme rivitalon päätyhuoneiston, josta tuli ensinäkemältä hyvät fiilikset, ja muutimme yhteen muodostaen uusperheen.

Sen jälkeen täällä on maalattu, maalattu vähän lisää, saunottu, vaihdettu listat, naurettu, kiinnitetty koukkuja, hyllyjä ja tauluja, itketty, saatu karvaista perheenlisäystä, syöty hyvin, pesty pyykkiä, kuopsuteltu takapihalla, nautittu metsäntuoksusta (ja siivottu jatkuvasti satavia männynneulasia), sotkettu, järjestelty, siivottu, ja viimeisimpänä saavutuksena saatu lapsonen koulutielle.






tiistaina, elokuuta 28, 2012

Lastenjuhlien suunnittelu on hauskaa - NOT

Junnu on täyttänyt jo seitsemän, eikä hänellä ole koskaan ollut varsinaisia lastensynttäreitä. Viime vuonna kutsuttiin harjoituksen vuoksi kolme, mutta kaksi heistä tuli äitinsä luku- tai ajatusvihreen takia jo edellisenä päivänä. Ei siinä mitään, lähikauppaan herkkuja hakemaan ja saatiin bileet pystyyn kuitenkin.

Syntymäpäivä on heinäkuussa, jolloin kaikki ovat lomalla, joten oikea päivä on juhlimiseen varsin väärä päivä. Tänä vuonna synttäreitä on mietitty jo kauan ja hartaasti. Olen surkea juhlanjärjestäjä (itsekritiikkiä on varmaan vähän liikaa) ja tämä on suuren stressin aihe. Hop Loppia on pyöritelty, mutta se on toisaalta tuttu jo monista muista synttäreistä. Ahdistaa vähän ajatus siitä, että juhlia vertailtaisiin ja mietittäisiin kenellä on hienoimmat. Toivottavasti näin ei vielä (tai koskaan) ole.

Päätettiin tässä sitten muutama päivä sitten, että järjestetään synttärit kuitenkin kotona. Teemaksi ehdotin poikien rakastamaa Beybladea. (Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että kyseessä on eräänlainen koottava hyrrä, jolla voi taistella muita hyrriä vastaan koveralla areenalla tai missä vain. Ensin pysähtynyt häviää.) Järjestäisimme Beyblade-turnauksen tähän tyyliin (oops, linkki antaa nyt DNS-erroria).

Tein hienon kutsun ja lähetin sen aamulla kaikille luokan poikien äideille. Ja eikös yhden lähimmän kaverin äiti vastaa heti että samana päivänä on jalkapalloturnaus! Voi äh. No, ei auta kuin odotella, mitä muut vastaavat. Ehkä b-turnausta pystyy siirtämään. Toivottavasti en tuota suurta pettymystä junnulle tämän kanssa :(


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...