Yllätyksemme bändi, joka ennen tunnettiin nimellä Hevisaurukset, oli tehnyt paluun. Vaikka junnu ei ulospäin näyttänytkään innostustaan, ei pois saanut lähteä ennen kuin viimeinenkin kappale oli varmasti soitettu.
Paikalla oli myös karuselli, mutta se oli suunnattu selkeästi pienemmille. Jännityksen asteen näkee naamalta. Sain jälkeenpäin kuulla, miten poika on mennyt sellaisessakin vempeleessä, joka menee "näin: tsuhtsiuhtsiuh."
Paikalle oli saatu myös tämän vuoden Idols-esiintyjiä. Stina Joku kerkesi lopettaa ennen kuin löysimme taas paikalle, mutta kerkesimme kuulla Ilpo Joltakintoiselta pari kappaletta. Ja kaupan päälle nimikirjoituksenkin. Junnu osaa olla ainakin rentona julkkisten seurassa.
Lopuksi pääsimme vielä käymään pomppuradalla. Tuntuivat nämä olevan se paikan paras anti.











