...niin ettei ehdi blogiin kirjoitella. Ehkä viikonloppuna sitten on aikaa, tai niinhän sitä aina etukäteen luulee :)
Pari asiaa edistyi hienosti ihan tämän päivän aikana. Sain yhteyden toiseen siivousfirmaan, josta tullaan toivon mukaan ensi viikon tiistaina tutkailemaan sotkujemme laajuutta ja ehkä sopimukseenkin päästään. Eivät ne ihan kaikki kai ohareita voi tehdä, eiväthän?
Remppaystäväiseni bongasi netistä led-valofirman ihan lähistöltä. Mennään maanantaina katsomaan heidän valikoimiaan. Valoa tarvittaisiin siis puoli-ikuisuusprojekteiksi muodostuneisiin olohuoneen nurkkalamppuihin. Olisivatkohan ne valmiit jo juhannukseksi? :D
perjantaina, maaliskuuta 26, 2010
Jalokivimetsä: Tamperelainen musta kassa on suosittu
Talouselämä kirjoittaa Tampereen Turtolan Citymarketin tummaihoisesta kassasta, somalialaistaustaisesta Jama Jamasta, joka on tuonut kauppahallin tunnelmaa automarkettiin. Jama juttelee asiakkaiden kanssa ja tulee reilusti ennen työvuoroa paikalle, että ehtii rupatella työkavereidenkin kera.
Jamalla on Facebookissa ryhmä, jossa on jo yli 1000 jäsentä.
Talouselämän juttu
Jamalla on Facebookissa ryhmä, jossa on jo yli 1000 jäsentä.
Talouselämän juttu
Earth Hour huomenillalla
Earth Hour -kampanja näkyy kotikaupungissanikin. Aion mennä nelivuotiaan kanssa tapahtumaa seuraamaan.
Maailmassa poltetaan valoja epätasaisesti. Tästä kuvasta näkyy, missä palaa.
Ilta-Sanomien uutinen
Maailmassa poltetaan valoja epätasaisesti. Tästä kuvasta näkyy, missä palaa.
Ilta-Sanomien uutinen
Jalokivimetsä: Metsien häviäminen on hidastunut
YK:n elintarvike ja maatalousjärjestön FAO:n raportin mukaan metsien häviäminen on hidastunut ensi kertaa sitten tilastojen aloittamisen. Metsäkadon hidastuminen on myös vähentänyt hävitetyistä metsistä vapautuneen hiilidioksidin määrää ilmakehässä.
Istutetaan vielä lisää puita! Auttaa voi esimerkiksi World Visionin lahjakaupassa.
HS:n uutinen
Istutetaan vielä lisää puita! Auttaa voi esimerkiksi World Visionin lahjakaupassa.
HS:n uutinen
keskiviikkona, maaliskuuta 24, 2010
Jalokivimetsä: Israelin tehokkaat lentoturvatarkastukset
Lueskelin juuri uutista lentokenttävartijasta, joka sai huomautuksen tiirailtuaan työkaveriaan vartaloskannerilla. Keskustelussa oli linkki thestar.comin artikkeliin siitä miten lentokenttäturvallisuus on hoidettu Israelissa. Siellä ei ole pitkiä jonoja, kaikkia ei kohdella oletusarvoisesti syyllisinä eikä siellä ole jatkuvasta terroriuhasta huolimatta tapahtunut mitään vuoden 2002 jälkeen. Jutusta saa kyllä ajattelemisen aihetta. Kenkien ja nesteiden sokean tutkimisen sijaan Israelissa katsotaan silmiin ja kysytään Mistäs olet tulossa ja Kuka pakkasi laukkusi. Pommiuhan takia ei tarvitse tyhjentää koko lentoasemaa, koska check-in-alue on eristetty räjähdyksenkestävästi.
Jalokivimetsä: Hobittitaloja
Vanhassa lempijulkaisussani Tylkkärissä, joka näemmä nykyään ilmestyy netissäkin, on juttu Lammas-nimisestä ekokylästä, jota ollaan rakentamassa Walesiin. Talot kaivetaan suureksi osaksi maan alle ja niissä käytetään kierrätysmateriaaleja. Vesivessoja ei niihin tule, mutta sähköt sentään.
Kuvia hankkeesta
Kuvia hankkeesta
tiistaina, maaliskuuta 23, 2010
Keittiöidea
Keittiöremontti kypsyy hyvin hiljaisella tulella aivokopassa. Netistä löytyi kuva, jonka haluan saada talteen, sillä siinä oli hyvä idea pienten keittiökoneiden piilotukseen. Haluaisin mahdollisimman tyhjät pöydät, että ne olisi helppo pitää siistinä. Tällainen liukuovikaappi auttaa!
Lähde: Ilta-Sanomat
Lähde: Ilta-Sanomat
maanantaina, maaliskuuta 22, 2010
Jalokivimetsä: Ahdistamattomat uutiset
Ilta-Sanomat kirjoittaa: "Uusi tv-kanava SuomiTV aloittaa tänään uutislähetykset. Se aikoo käsitellä uutisissaan samoja aiheita kuin muutkin kanavat, mutta lupaa valita kuvamateriaalin niin, että lasten valveillaoloaikana ei näytetä väkivaltaa ja ahdistavaa aineistoa."
Jalokivimetsä: Kiinan Hannu Karpo raportoi vapautensa uhalla
Kiinan kansalaisjournalismi lisääntyy kovaa vauhtia. Liu Yuanxian tekee videokertomuksia asioista, ihmisistä ja tapauksista, joita perinteinen media ei huomaa. Hänestä on muodostunut eräänlainen paikallinen Hannu Karpo. Toivottavasti hän saa jatkaa raporttejaan rauhassa ja antaa äänen vähäosaisille!
MTV3:n juttu asiasta
MTV3:n juttu asiasta
Jalokivimetsä: Obama sai terveydenhuoltouudistuksensa läpi
Tiukille meni, mutta Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sai jo vuoden suunnittelemansa valtavan terveydenhuoltouudistuksensa läpi kongressin edustajainhuoneen äänestyksessä. Nyt sairausvakuutettujen määrä nousee noin 95 prosenttiin koko kansasta eivätkä vakuutusyhtiöt voi peruuttaa vakuutusta sairastumisen takia.
HS:n uutinen asiasta
HS:n uutinen asiasta
Jalokivimetsä: Joensuu voitti!
Joensuun kuoro voitti Kuorosodan ja Pohjois-Karjalan keskussairaalan nuorisopsykiatrian klinikka sai 40 000 euroa käytettäväksi hyvään tarkoitukseen. Onnea :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






