Kirkon sisälle vain kurkattiin, koska siellä oli juuri vihkiminen meneillään
Erikoisen hieno pyöränkori
Lankojen kasvivärjäystä
Hiiren takia voi joutua jalkapuuhun
Lopputanssi
Lähdettiin tänä aamuna melkoisen ex tempore Turun keskiaikaisia markkinoita katsomaan. Voi tätä kuumuutta! Itsellä valui hikinoro selkää pitkin jo lyhythihaisessa kesäpaidassa ja minihameessa. Miten näyttelijät selvisivät pitkissä kaavuissaan, en voi ymmärtää.
Kulutan töissä viimeisiä tunteja ennen kesälaitumille karkaamista. Kuuntelen Sigur Rósin surumielisiä lauluja, jotka eivät sovellu lainkaan tähän kuumaan perjantaihin. Lomanalkuviikonloppu vietetään aikuisporukalla, junnu tulee tiistaina takaisin Englannista. Ohjelmapaikasta kilpailevat mm. Turun keskiaikamarkkinat ja pulikointi mökkirannassa.
En ole juuri suunnitellut, mitä lomalla tekisin. Tilasin juuri Play.comista John Keatsin kootut runot. Sitä ennen pitäisi lukea noin viisi muutakin kirjaa. Kirjanlukeminen ei tosin saa aiheuttaa stressiä, koska se on mukavaa ajankulua.
Olen myös aloittanut ohjelmoimaan erästä sovellusta Windows Phonelle. Olisi hauska saada sitä vähän eteenpäin. Olen ehkä haukannut sen kanssa vähän liian ison palan, mutta pitäähän ihmisellä olla tavoitteita.
Keittiössä olisi maalaushommia, kunhan ilmat vähän viilenisivät. Kaapinovia riittää vielä, ja niihin pitäisi löytää kivat nupitkin.
Liedon talolle pitäisi tehdä jotain. Ainakin tilaan sinne uuden ikkunan päätyyn, jos en mitään muuta saa aikaiseksi.
Ja ystävän arabivarsa pitäisi saada näyttelykuntoon! Näyttely on juuri viimeisenä lomaviikonloppuna.
Mikähän kappale sopisi lomallelähtömusiikiksi? Heivataan islantilaiset fiilistelyt nurkkaan ja otetaan käyttöön ruotsalaista ysärienergiaa!
Tänään heitettiin talviturkki. Tai siis ainakin osa perheenjäsenistä heitti. Tai ainakin osan turkista.
Käytiin Kaupin metsissä kävelemässä piiitkästä aikaa ja päätettiin lenkki rannalle. Porokoira oli heti jo melkein uimassa, toista sai vähän houkutella että edes maha kastui. Seuraavalla kerralla saatan kyllä jo itsekin kastautua!