Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtuma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtuma. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, kesäkuuta 29, 2013

Keskiaikaista suklaakakkua ja pepunpyyhkimislaulua

Kuvia Turun keskiaikamarkkinoilta. Sää oli poutapilvinen ja hieman viileä toisin kuin pari vuotta sitten, jolloin riuduimme helteessä.



Söimme Kirjakahvilassa maailman suurimmat suklaakakkupalat ja kahvia soijamaidolla.
Hyvin upposi.








Maistelimme kuusenkerkkäsiirappia keksin päällä.
Oli mielenkiintoisen makuista, mutta purkki menisi meillä kyllä vanhaksi.














Onpa Pinella laitettu kauniiksi sisältä. En ole käynyt siellä aikaisemmin. Nyt juotiin siellä espanjalaiset punaviinit ja kuvattiin toisiamme hienojen seinien edessä.




Pepunpyyhintään parhaiten soveltuvaa kapistusta etsi alla oleva yhtye Räikkä. Oli kokeiltu kaikkea persiljasta kissanpentuun, mutta mihin tytöt sitten päätyivät, kuunnelkaa itse...



Ostimme petturieskaa, kirkonkirousta (kerkkäjuomaa), takorautakoukut ja meripihkasormuksen.



***

Visited the Turku medieval market during the weekend. Lots of interesting sights and music performances. I bought some stuff too: some hard bark bread, wrought iron hooks, a bottle of healthy and delicious spruce sprout drink and a beautiful amber ring.

lauantaina, heinäkuuta 02, 2011

Keskiajalla

Ranskalaisia makkaroita

Perinteinen possu. Ja maistui muuten hyvältä!


Kirkon sisälle vain kurkattiin, koska siellä oli juuri vihkiminen meneillään

Erikoisen hieno pyöränkori



Lankojen kasvivärjäystä

Hiiren takia voi joutua jalkapuuhun


Lopputanssi
Lähdettiin tänä aamuna melkoisen ex tempore Turun keskiaikaisia markkinoita katsomaan. Voi tätä kuumuutta! Itsellä valui hikinoro selkää pitkin jo lyhythihaisessa kesäpaidassa ja minihameessa. Miten näyttelijät selvisivät pitkissä kaavuissaan, en voi ymmärtää.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...