keskiviikkona, tammikuuta 23, 2013

Kolme plus yksi tilausta

Laitoin eilen tiistaina 22.1. klo 13.25 ja 13.55 välillä kolme nettitilausta menemään: kapselikahvia Nespressolta, kissanruokaa Zooplussasta ja Medium-kaudet 4 ja 5 cdon.fistä.

Tänään hain jo kahvit postista. Zooplussan paketti on pakattu ja annettu DHL:lle kuljetettavaksi aamuyöllä klo 1.17. Cdonin pikku paketti on saatu lähtemään varastolta klo 20.03.

Viimeksi mies tilasi cdonista yhden musiikkilevyn päivää ennen sen julkaisua ennakkomyynnistä. Olisin ehtinyt ostaa sen jo varmaan viiteen kertaan ennen kuin levy tuli postissa. Uskomattoman hidas firma toimittamaan ostokset.

Neljäs, bonustilaus lähti Amazonille. Käytin viimeiset joululahjalahjakorttirahat ja vähän omiani kahteen koirakirjaan. Ne tulevat USA:sta asti, joten siinä menee varmaan kuukausi ennen kuin näen ostokseni. Onpa tässä tosin lukemista ennen niitäkin.

maanantaina, tammikuuta 21, 2013

Muisto sumun ja sillan kaupungista


Kun odotin junnua elikkä keväällä 2005, kävimme lapsen isän kanssa San Franciscossa. Hänelle kyseessä oli työmatka - esityksen pitoa konferenssissa - mutta minä tyttö vain lomailin mahani kanssa.

San Francisco on tosi mukava kaupunki. Siellä on turistin helppo liikkua joukkoliikenteellä tai vaikka kävellen. Ilmasto on miellyttävä ja nähtävääkin löytyy.

Alla muutama valokuva paidan esittämistäkin aiheista kyseiseltä matkalta:








Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...