Kiinan tunnilta tallustellessani huomasin, että kadulla ajelee korkea kuljetus tulossa -auto. Käännyin katsomaan mitä perässä tulee. No laivahan siellä! Näin monen muunkin ottavan väärässä elementissä olevasta kulkupelistä kuvia.
Risteyksessä oli vähän jännät paikat, laiva keinui melko hurjan näköisesti, ja ajattelin että kohta saamme vielä parempia kuvia. Laiva pysyi kuitenkin kärryillä ja pääsi lehteenkin.
perjantaina, toukokuuta 06, 2011
Jalokivimetsä: Brasilia sallii homoliitot
Brasilian korkein oikeus on äänestänyt miltei yksimielisesti, että vakaa homoseksuaalien parisuhde on rinnastettava avioliittoon. Brasilia on katolisen maailman väkirikkain maa.
Uuden Suomen uutinen
Uuden Suomen uutinen
torstaina, toukokuuta 05, 2011
Abrus precatorius
Kaikenlaista sitä tässä oppii, kun puhelinten asetuksia työkseen tutkii. Tehtävä oli korjata USA:n variantin kartta käyttämään maileja ja jaardeja metrien sijasta. Siinä sitten alettiin miettiä, missä kaikkialla nykyään onkaan vielä brittiläisten periyttämät mailit käytössä. Intiahan on ollut Britannian alaisuudessa pitkään, mutta siellä käytetään kuitenkin metrijärjestelmää.
Etsin sitten netistä tietoja Intian mittajärjestelmän historiasta. Kävi ilmi, että sielläkin on ollut brittiläinen järjestelmä, josta luovuttiin 1950-60 -lukujen vaihteen tienoilla. Sitä ennen on mitattu painoja mm. siemeniin vertaamalla. Yksi "mittasiemen" on ratti. Se on kasvista nimeltä Abrus precatorius, jolla ei ole suomenkielistä nimeä. Englannin kielellä sitä kutsutaan mm. nimillä Jequirity, Crab's Eye ja Rosary Pea. Siemenet muistuttavat leppäkerttua ja niistä tehdään koruja.

![]() |
| www.esuppliersindia.com |
tiistaina, toukokuuta 03, 2011
Pyrähdellen
Saatiin eilen junnu takaisin lomaltaan ja vietiin heti jalkapalloharjoituksiin. Sieltä kuvia, kunhan ehdin ottaa ne ulos kamerasta. Isäntä on pelannut nyt pari iltaa Civilizationia isolla koneella ja minä yritin eilen katsoa Suomen ottelua. Nukahdin kahden erän jälkeen. Sääli, oli kuulemma mennyt rankkarikisaan asti.
Sunnuntaina kävin taas kouluttelemassa ja kuvailemassa arabivarsaa, enkä ole niitäkään kuvia vielä ystävälle asti saanut. Tietokoneaikaa kiitos! Toisaalta ymmärrettävää, ettei iltaisin tietokoneen ruudun tuijotus oikein kiinnosta, kun sitä tekee työkseen.
Tietokoneesta sitten aasinsilta, sain rekisteröityä .fi-domainin tulevaisuuden puuhastelujani varten. Työlistalla myös sivuston luominen nimen taakse. Kivaa!

sunnuntaina, toukokuuta 01, 2011
Toukokuu
Ensimmäinen toukokuuta, tuskin kymmenen astetta lämmintä, kylmä tuuli ja päivän kuluessa rae- ja lumikuuroja.
Seurasimme fuksikulkuetta, katsoimme kun fuksit kastettiin teekkareiksi ja kävimme miehen opiskelujärjestön viltillä munkilla ja simalla. Olivat kuulemma jo odottaneet meitä :) Pikkuisenkin muistivat ja kysyivät, mutta hän ei tosiaan ollut nyt mukana, kun viettää vappua isänsä kanssa.

Kuohuvaa jatkoa
Aaton ohjelmaan kuului wappuriehan julistuksen seuraaminen. Siellä julkistettiin myös teekkarien jäynäkisan voittajat. Isännän vanhan opiskelujärjestön avoimen sarjan edustajakin pärjäsi ihan hyvin, mutta fuksien sarjassa tuli jättipotti - fuksijäynä voitti (laite, jolla vähennetään ihmisten magneettikentän aiheuttamaa virrankulutusta) ja vieläpä vuoden superfuksi tuli omasta järjestöstä! Sattuipa kyseinen kaveri olemaan myös juhlissamme nakkifuksina. Tässähän ollaan melkein sukua julkkikselle.
Tapasimme ystäviä, joiden kanssa tuli kilisteltyä vähän enemmänkin kuin aiottu yksi lasillinen. Nolona seurauksena nukahdin iltakahdeksalta... Vanha ei vain enää jaksa :D
Vappuaaton aamupala
Aurinko paistoi sen verran lämpimästi, että menin vappuaattoaamusta nautiskelemaan takapihan pöydän ääreen.
Jotain tärkeää jäi vielä puuttumaan... Ai niin!
Nyt näyttää hyvältä :)
Jotain tärkeää jäi vielä puuttumaan... Ai niin!
Nyt näyttää hyvältä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)