Näytetään tekstit, joissa on tunniste järjestys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste järjestys. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, kesäkuuta 18, 2013

Pikainen ompeluvisiitti

Herättiin tänään junnun kanssa vähän liian myöhään. Pikaisen aamupalan jälkeen kahmittiin auto täyteen laatikoita ja ajettiin mökille. Tavoitteena oli ainakin lyhentää verhot ja myös järjestää pari laatikkoa ja hyllyä jos mahdollista.


Porokoiranen lähti taas ilohaukun saattelemana juoksemaan mökkitietä pitkin. Se loikkii kuin gaselli, jaksaisi varmasti juosta vaikka kymmenen kilometriä yhtä kevyesti. Sillä on juoksijan sielu ja jalat. Toinen rontti juoksee kyllä muttei samalla riemulla. (Huomautus huolestuneille: koirien perässä ajetaan koirien vauhtia eikä vastaantulijoista ole pelkoa.)

Sain verhot lyhennettyä harsimalla, mutta siihen kului odotettua enemmän aikaa. Koneella ne olisivat lyhenneet muutamassa minuutissa, mutta nyt tuhrasin varmaan puolitoista tuntia neljään verhoon. Lopputulos oli hyvä ja verhot ovat ainakin minun mieleeni, katsotaan mitä porukat huomenna sanovat!

(Ovat ilmeisimmin käyneet täällä vakoilemassa, koska tuli viesti jostain valkoisesta päiväpeitosta jonka voivat tuoda mukanaan kun huomenna menevät sinne!)

Saimme vähän järjestettyä työkalulaatikkoa ja yhtä yläkaappia. Ruuvit ja naulat ovat nyt junnun käsien jäljiltä hienosti lokerikossa ja pienissä purkeissa. Lelut laitettiin pahvilaatikosta lelulaatikkoon ja hieno rekka jätettiin näkyville. Pari pahvilaatikkoa on vielä jäljellä, täytyy syventyä niihin ajan kanssa.


Kaappikuvasta näkyy hyllyjen luonnollinen olotila (ylähylly) ja tyttären yritykset vähän organiseerata (alemmat hyllyt).


Tässä on pikku pukuhuone. Valkoiset seinät ja ruudullinen verho, eikö vain? Tuo vaaleanpunainen saunan ovi on hellyttävä :) Se on toiselta puolelta vaaleanvihreä.


Ihan kommelluksitta emme säästyneet. Olin jo tyhjentänyt tuvan omista kasseistamme ja lukinnut mökin oven, ja kävin vielä huussissa. Huussin ovi on alkanut vähän roikkua ja sitä pitää kovasti työntää ja potkia että sen saa ihan kiinni ja hakaan. Huussin porras olikin irtonainen ja kun siinä nojailin oveen, niin se lähti altani kuin rullalauta ja oikea käsivarteni naarmautui punamultaseinää vasten. Sain kunnon palkeenkielenkin kyynärpäähän. Huuhdoin sen järvivedellä ja painelin paperilla pahimpia samalla kun pakkasimme kiireessä autoa (piti ehtiä jalkapalloharjoituksiin tunnin ajomatkan päähän) ja junnu kuivaili tihkuvia veripisaroita ajon aikana. Kyynärpää tuntui saavan aika kolauksen muutenkin kuin haavan muodossa, siinä on sellainen vähän jäykkä ja turvonnut olo. Eiköhän se siitä. Enemmän ärsyttää tämä ikinuha, joka saisi jo väistyä juhannuksen tieltä!


***

I+kid drove to the cottage today. Didn't have much time, but managed to shorten the curtains and organise a couple of drawers and a cupboard. Welcome midsummer! I suffered a small injury trying to close the outdoors toilet door, slipped on the step and scratched my elbow against the wall. Ouch!

perjantaina, kesäkuuta 14, 2013

Pois ja purkkiin

Vaatehuoneessa oli vielä varaa karsia. Huomasin, että minulla oli jotenkin laukkuja ja kasseja kahdessa isossa laatikossa. Onnistuin yhdistämään ne ja sain siitä yhden litteäksi taittuvan laatikon auton peräkonttiin laitettavaksi. Useinhan kaupassa käydessä tulee ostettua jotain, joka helposti kaatuu, mutta jos sen laittaa laatikkoon, se ei leviä pitkin konttia.

Siinä silmäni kiinnittyivät koriin, jossa säilytämme koirien pyyhkeitä ja lakanoita. Kori tursusi yli äyräidensä ja ajattelin, ettei meillä sentään kenneliä ole, pyyhkeissä on varmasti ylimääräisiä.

Levitin sisällön olohuoneen lattialle ja huomasin heti olevani oikeassa. Säästin koirille yksiväriset pyyhkeet ja nuo kolme lakanaa. Pikkupyyhkeissä oli rikkinäisiä, ja pari keltaista pyyhettä laitoin mökille menevien joukkoon. Niillä ei ole koiria kuivattu, en tiedä mitä ne ovat korissa odottaneetkaan.


Toinen järjestysprojekti oli junnun legot. Ostin kaksi jykevää lokerikkoa ja sitten aloitimme sortteerausprojektin. Kyllä siihen jonkun verran aikaa meni, mutta saimme vasempaan lokerikkoon erikoisosat ja oikeaan tavalliset palat. Isot tavalliset palat piti laittaa vielä erikseen, muttei niitä ollut kovinkaan monta.



***

I purged some unnecessary dog towels and organised lego bricks.

perjantaina, toukokuuta 31, 2013

Autokatosahdistuksen auringonlasku

Autokatoksen ulkonäkö ja siisteystaso ei viimekesäisestä kylppäriremontista juurikaan talven aikana kohentunut.






Seinänvierukset olivat täynnä laudanpätkiä ja muuta puuroinaa, joka odotti pääsyään sahanterän alle ja puuklapikasaan.

Muutama päivä sitten isäntä tarttui toimeen ja pätki pätkät. Teimme myös kaksi muuta parannusta: yläkuvassakin näkyvälle tuuletustangolle ostettiin kaveri ja seinään laitettiin kaksi koukkua lumikolaa varten.



Meillä ei ole ulkovarastoa, joten ikävän paljon tavaraa on pakko vain pitää katoksessa. Muissa asunnoissa olevan varaston tilalla meillä on toinen kylpyhuone.

Katos on vielä work in progress, mutta muutos on jo nyt iso.

keskiviikkona, toukokuuta 15, 2013

Järjestelyä ja tuhontaa






Olen ollut tänään tuhoisalla tuulella. Kuume ei ole tänään enää vaivannut, tukkoinen nenä vain, joten minua ei pidellyt mikään, vaikka lupasin miehelle ottaa vielä ihan rauhallisesti. Äh, nyt se paljastui.

Laitoin vihdoin talvihanskat, villasukat ja sen sellaiset talvisäilöön. Onnistuin mahduttamaan kaiken kahden smartstore31:n sijasta yhteen, loput pussitin ja ne saavat mennä kierrätykseen. Siellä on ihania pikkuruisia sukkia ja vaikka mitä, mikä on meillä jäänyt täysin käyttämättä.

Kävin myös läpi meidän kynät. Kun järjestin ne käyttötarkoituksen mukaan, kävi ilmeiseksi ettemme tarvitse kahtatoista lyijytäytekynää tai kaikkia niitä ikean pikku lyijäreitä mitä on jäänyt laukun pohjalle. Säästin kyllä vielä vähän liikaa tusseja, mutta ne toimivat kaikki niin hyvin.

Toisena olevassa kuvassa on sieltä akvaariosta ostamani kurkitaulu. Laitoin sen muiden taulujen viereen välihuoneen seinälle, johon se juuri kahta taulua siirtämällä sopi. On se vaan aika iso.

Loput kuvat saavat jäädä päiväkirjamuistoksi kevään edistymisestä. Ruoho on vihreää, jasmikkeessa ei ole vielä nuppuja, mutta angervossa on.

torstaina, maaliskuuta 07, 2013

Niskalenkki ja selätys

Uusi ihana ystäväiseni on ollut varsin omapäinen näin kumppanuutemme alussa. Mainitsinkin jo parista käyttöjärjestelmän kaatumisesta, niitä ei ole enää tapahtunut.

Toinen mainitsemani probleema eli applikaatioiden päivitysongelma oli sen sijaan hankalampi tapaus. Kun menin Kauppaan, se tarjosi 16 päivitystä, jotka eivät kuitenkaan tehneet muuta kuin kökkivät "Odottaa"-tilassa. Ajoin ainakin kaksi kertaa applikaatioidenpäivitysongelmavianmäärityksen (joka korjasi kummallakin kerralla pari ongelmaa), päivitin käyttöjärjestelmää ja ajoin käyttöjärjestelmänpäivitysongelmavianmäärityksen kerran tai pari (joka myös korjasi ongelmia), käynnistin konetta noin kymmenen kertaa. Ongelma oli alussa jotenkin siinä että jokin päivitys oli menossa, ja oikeasti kyse oli siitä että päivityksiä oli jossain vaiheessa epäonnistunut. Juuri kun olin valmis luovuttamaan tai ainakin hakemaan kolmannen palan suklaata, löysin avun.

Minun piti poistaa kaikki ne applikaatiot joita laite yritti päivittää, ja asentaa ne uudelleen. Tadaa, se onnistui!

Vinkiksi muille ja muistiksi itselleni, omat applikaatiot jotka on esimerkiksi ostettu kaupasta mutta poistettu ja jotka haluaisi asentaa uudelleen, löytyvät näin: Klikkaa Kaupassa oikealla napilla ja valitse Omat sovellukset. Löysin sinne ensimmäisen kerran vahingossa mutten enää toista kertaa keksinyt miten ruutuun pääsee. Kyseistä ruutua ei nimittäin löydä hakutoiminnolla.

Toinen oppimani asia on miten Windows 8 työpöytä järjestetään. Ne on ryhmitelty "sivuihin" ja sivuille voi antaa nimet. Oikeassa alanurkassa on pieni miinus, jota klikkaamalla näkymä zoomautuu ulos ja ryhmiä voi järjestellä keskenään ja nimetä uudelleen. Uuden ryhmän luominen tapahtuu normaalitilassa raahaamalla applikaatiota oikealle kunnes reunaan tulee harmaa palkki. Sinne toiselle puolelle sitten vain se tiputetaan.


Nyt taidan olla ansainnut ruokaa ja aurinkoista ulkoilua!

tiistaina, helmikuuta 19, 2013

Raaka kyökkireview

Ajattelin heti näin aamusta läväyttää lukijan näytölle kaunistelemattomat kuvat keittiön kaappien sisällöstä rankan analyysin kera. Taka-ajatuksena tietenkin bongata itse kuvista kaikki mitä voisin hävittää tai laittaa parempaan järjestykseen.

Ensimmäisenä varsinainen astiakaappi. Tässä ovat kaikki käyttöastiamme. Ylähyllyllä miehen perimä ikivanha kahviastiasto, jota ei käytetä oikeastaan ikinä. Siellä on myös pari viinilasia ja lasinen mehukannu. Kannulla on hyvin harvoin käyttöä, mutta kai ihmisellä pitää olla kannu?

Seuraavalla hyllyllä kahvimukimme, jälkkärikulhot, pari lasista kulhoa, kauha-alunen, pari kirpparilta löytämääni syvää lautasta joita ei ole koskaan käytetty meillä, karahvi sekä miehen kaljatuoppi. Toiseksi alimmalta hyllyltä löytyvät syvät lautaset, lisää mukeja, juomalasit ja näemmä toinen tuoppi. Alimpana ovat ruokalautaset, leipälautaset ja kissojen lautaset.


Kuivauskaapissa on mummin ikivanha (Arabian?) kulho jota emme käytä, jotain vanhoja ruokailuvälineitä ja vesipullo (?!). Alempaa löytyykin sitten vain normaalia kuivatettavaa tavaraa. Peltipurkin luulisi jo kuivuneen, kun sitä on tuossa kuivatettu jo kuukausikaupalla. Sen paikka taitaa olla "kierrätykseen menevät".


Kulmakaappi. Kulmakaapit ovat hanurista. Jos tulisi keittiöremppa, tilalle laitettaisiin jokin pyörivä systeemi. Tilaa on helkkaristi, mutta sitä on tosi vaikea hyödyntää.


Alahyllyllä on isoja säilytysrasioita, iso kahvinkeitin, kertakäyttöastioita, keittokirjateline, hiilihapotuslaite, vohvelirauta, sähkövatkain, tehosekoitin ja maidonlämmitin sekä tarjottimia ja leikkuulauta. Myös raastin jonka otin kuvasta pois.


Ylähyllyllä on joitain värikkäitä Arabian Teema-astioita, kulhoja, läviköitä ja vuokia (joista puolet on varmasti täysin turhia), urheilujuomapulloja (joiden korkit ovat niin tiukkoja, ettei urheileva junnu jaksa niitä avata joten hän käyttää normaalia limpparipulloa), termosmukeja, lasipurkkeja. Purkkeihin voisi varmaan laittaa jotain säilytettävää. Jouluisin niissä onkin karkkeja ja pipareita ja sen tapaista.


Jääkaapin päällä yläkaapissa on piparimuotit, kaulin ja joitain isompia vuokia.


Astiakaapin vasemmalla puolella on kahveja, lautasliinoja, ystävän häälahja joka pitäisi lähettää koska he eivät sitten järjestäneetkään kahvitusta, alempana erinäistä sälää jota tarvitaan tai ei. Näillä hyllyille kerääntyy helposti kuitteja ja ulkomaan seteleitä, yleensä valitettavasti vain ensinmainittuja.


Portaiden viereisessä hyllyssä muroja joita ei oikeastaan kukaan syö kuin joskus ja jouluna, triopsien laatikko (siellä on mm. niiden pikku allas ja ehkä ruokapellettejä), vanhoja konjakki-tai-mitälie-laseja paketoituna, suklaata, keittokirjoja, glögiä, kahvinsuodattimia, pannulappuja korissa (tuossahan se toinen kori on, toisen vein eilen kierrätykseen ja mietin että missäs sen kaveri luuraa...), kahvia, alahyllyllä kissanruokaa.


Astiakaapin oikealla puolella ylähyllyllä avaimia rasiassa, alempana miehen tuliset kastikkeet, keittiöpyyhkeitä, leipäkulho. Kulhon vieressä tyhjä lasipurkki.


Taidanpa painua hommiin...

tiistaina, helmikuuta 05, 2013

Laatikkoleikkiä

Edellisessä viestissä mainitsin ne yli jääneet mutta ehjät vetolaatikot. Kokeilin koota niistä tornin, ja sehän olikin hauska.


Tein siis pikku tornin itselleni yöpöydäksi. Korkeampi pitäisi jo ruuvata seinään, ja tätäkin pitäisi vähän nipistää yhteen.


Mitäpä jäljelle jääneille kolmelle lootalle?
Silmäni osuivat tähän takanreunan kauhistukseen. Muovilaatikko on ajan saatossa ja järjestysinnon pyörteissä vajentunut vanhoista shampoopulloista ja mistä lie, ja se olikin jo melkein tyhjä. Siis miksi se on tuossa vielä?


Ta-daa, sain kaikki säästämisen arvoiset tungettua kolmeen laatikkoon! Ylimmässä esteettisesti tamppari ja tuhkapussi. Olkoon nyt, kun niitä kuitenkin käytetään ainakin kerran viikossa. Hanskankuivaimenkaan ei tarvitse nyt keikkua kasan ylimpänä.


CD-tornin täytöstä tyhjeni kuusi pahvilootaa. Mitäs niihin laittaisi?


Kynttilät saivat paremman paikan kaapin päältä. Ne ovat miehen koulussa tekemässä työkalupakissa (jos en lootan olemusta ole väärin ymmärtänyt). Alla pikku hiiroset, joista toinen näkyy olevan hereillä <3


maanantaina, helmikuuta 04, 2013

Se on seinässä kii

Purin tänään toisen valkoisen olkkarissa olleen laatikoston alkutekijöihinsä, kun se oli rikki. Siitä tulee hyviä polttopuita. (Poltettavaa olisi paljon muutakin, kun isäntä vaan laittaisi päreiksi.) Laatikkoja olisi kuusi ja niille olisi kiva keksiä jotain uusiokäyttöä.

Kiinnitin myös rohkeasti uuden cd-hyllykön seinään, kun löysin tauhkan seasta siihen kuuluvan kulmaraudan. Olikin takana oleva kaapin seinä tiiviimpää tavaraa kuin muissa seinissä oleva käsiin mureneva kipsilevy, en meinannut saada ruuvia millään uppoamaan.

Osa levyistä on jo paikoillaan. Kaikenlaista hassua musiikkia meillä onkin. Ja levyjä, jotka olen ihan unohtanut niiden piileskellessä pimeissä laatikoissa - nyt voin soitella niitä milloin vain. Kaikkea ei nimittäin ole vielä muutettu mp3-tiedostoiksi, ja muutenkin minusta on kivempaa soittaa fyysistä levyä.

Tässä yksi takavuosien hittikappale, joka löytyi laatikon uumenista:


lauantaina, tammikuuta 05, 2013

Kirjahyllykipristelyä

Olohuoneen kirjahylly pitäisi vaihtaa käytännöllisempään. Haluaisimme kalusteen, johon saisimme lempparikirjamme aiheesta jalkapallo, koirat ja järjestäminen, hiirten laatikon, CD-levyt, ja muita vielä vähän määrittelemättömiä itemeitä. Syvyys saisi olla noin 40 cm.

Ensimmäinen ajatukseni oli tehdä hylly laudoista, sitten inspiroiduin tästä laatikkosysteemistä ja mietittiin tee-se-itse -toteutusta. Valmiita laatikkoja ei tunnu löytyvän oikein mistään, joten ne pitäisi ensin nikkaroida itse. Käytiin paikallisessa puuliikkeessä katselemassa vaihtoehtoja, ja siellä olisi kaunista vanerilevyä, jota voisi käyttää laatikon päätyinä.

Sitten ajettiin rakennustorille ja koitettiin löytää sieltä jotain sopivaa. Junnu löysi jonkin kiehtovan metalliristikon, jossa luki "kylpyhuonekaluste". Emme keksineet mikä se oikein oli. Sitä olisi ehkä voinut käyttää jonkinlaisena naulakkona, koska siinä oli neljä semmoista törölenkkiä. Jätimme sen kuitenkin torille roikkumaan, eikä muutakaan tullut mukaan.

Viimeiseksi käytiin Ikeassa. Bestå-kalusteista saisi juuri sopivan kokonaisuuden, mutta voih niin kliinisen näköisen. Plussana niihin saa tarvittaessa hyvät ovet. Toinen vaihtoehto olisi Ivar-sarja, jonka voisi maalata. Organisointiosastolta löytyi myös Pränt-vanerilaatikko, joita voisi käyttää ainakin osittain.

Vaihtoehtoja siis löytyi. Nyt pitää määritellä mitä haluamme olkkarissa säilyttää, arvioida minkälaisia hyllyjä ja laatikoita ne tarvitsevat, ja päättää mikä ratkaisu täyttää tarpeet parhaiten.

tiistaina, joulukuuta 11, 2012

Eteenpäin ryömien


Välitilan ruokapöytä. Kuvassa näkyvästä syystä ei ruokapöytäkäytössä.

Kuvasta ovat kuitenkin poissa pöydän päällä (!) säilytetyt pari jakkaraa. Meillä oli 2+2 baarijakkaraa, ja nyt on enää vain kaksi, kun vein selkänojattomat versiot kierrätykseen. Keittiön pöydän ympärillä tilaa on vain kolmelle. Kolmas jakkara on emännänjatkos eli porrasjakkara, johon ostin pehmusteen. Sellaista kuitenkin usein tarvitaan, niin se oli hyvä säästää.

Edelleen pöydällä on lastenvaunujen koppa (vaunut ovat melkein ehjät ja joku voisi saada niistä vaikka parvekevaunut jos ei vallan käyttövaunut - kun vain löytäisin sellaisen henkilön), hiirien ruokaämpäri, myös uutta omistajaa etsivä lasten toppapuku (pian heivaan sen vain Konttiin jos en muuta keksi), kipukoukku ja t-paita, jonka kuva on mennyt huonoksi.

Huvittavaa katsoa kuvista omia sotkujaan. Toisten sotkuista on helppo sanoa että laita tuo pois ja tuo tuonne, mutta omiinsa sokeutuu ja oppii elämään niiden kanssa. Kuva antaa motivaation tehdä jotain asialle!

sunnuntaina, marraskuuta 25, 2012

Muutakin luopumista

Viikonlopun suunnitelmissa oli päästä jonkin verran turhasta eroon. Olinkin juuri sitä tekemässä, kun kävi tämä hiiriepisodi :(

Aivan mahalaskuksi ei karsiminen jäänyt, vaan löysin paljon joutavaa kaapintäytettä.

Keittiövälinelaatikko oli organisatorinen katastrofi. Nyt se odottaa vain parin laatikonjakajan hankkimista.


Pois!
Kävin läpi myös pohjattoman kulmakaapin, josta löytyi mm. liian monta valkoista kulhoa, söpö oranssi retrorasia jonka kanssa olisi tehnyt mieli mennä eväsretkelle ("Se on vain muovipurkki!!1", sanoin itselleni varsin topakasti) ja liian pieniä piirakkavuokia. Meillä tehdään aina isoja piirakoita kun tehdään.

Kaivoin yläkaapista korin, jossa oli milloinkahan-tätä-on-viimeksi-käytetty-vedenkeitin ja duplikaattisähkövatkain, ne saivat lähtöpassit.

Siirsin yläkaappiin muutamia hyvin harvoin tarvittavia tavaroita kulmakaapista, jonne ilmaantui jotenkin tyhjä takakulma. Sain sinne kertakäyttöastioita sisältävän laatikon, joka ei enää mahtunut ylös. Milloin ihmiset käyttävät kertakäyttöastioita? Nuo säästettiin juhlistamme, "jos joskus tarvitsee". Emme ole tarvinneet, kun ei ole nuotioretkillä käyty.

Junnun paitakorista löytyi vielä pieneksi jääneitä vaatteita. Nyt on piippu ladattu ja täräytän satsin kiertoon!

perjantaina, marraskuuta 23, 2012

Muutoksia suunnitelmiin

Niinhän siinä kävi, ettei eilinen mennyt ollenkaan niin kuin meinasin. Ilmeni nimittäin että illansuussa oli päiväkodin/koulun vuotuinen taskulamppusuunnistus.

Tapahtumassa ahkerat tätöset ovat valmistaneet harjulle heijastimin merkityn reitin, jonka varrella on kysymysrasteja. Vastauksen kirjain siirretään lappuun ja siitä tulee sitten jokin sana. Lapset ovat tästä aina ihan innoissaan. Oma suosikkitehtäväni oli: Tanskan lipulla on oma nimi. Onko sen nimi Dannebrogen, Svedubryggan vai Finnmyggan? (brygga=laituri, mygga=hyttynen)

Suunnistelussa, munkinsyönnissä ja sitä seuranneessa piilos-hipassa menikin koko ilta. Univelkainen isäntä sammui yhdeksältä kuin saunalyhty. Minä pesin yöllä ennen nukkumaanmenoa vielä auton likaiset ikkunat, jotka piti pestä jo päivällä, ja tietenkin naapurin mies käy vielä tupakalla siinä vieressä. Vähän ihmetteli pesenkö tosiaan autoa tähän aikaan. Luonnollisestikin suoritin pesun kylpytakki päällä. En tiedä kumpaa nolotti enemmän... :D

Illalla on työpaikan pikkujoulut, mutta joudun jättämään ne väliin. Viikko sitten alkanut flunssa ei hellitä kröhäistä otettaan, enkä halua mennä sinne vaan niistämään. Olisin halunnut laulaa karaokea... mutta nyt saan tehdä sen Youtuben kanssa. Siellä on kyllä parempi valikoimakin. Ja voin tehdä senkin kylpytakki päällä.

Viikonloppuna aion muuten ottaa löysät pois meidän keittiötarvikkeista, mies ei tätä tosin vielä tiedä. Käytän ehkä kahta kauhaa ja lastaa, ja laatikko on täynnä kaiken maailman ihme esinettä mistä en edes tiedä mitä ne ovat. Kohta lähtee!!

tiistaina, maaliskuuta 20, 2012

Käsilaukku

Nykyinen käsilaukkuni on muodoton ja lötkö. Vaikka - tai juuri siksi, että - se on tilava, se on pohjaton säkki, josta ei löydä mitään. Haluan järjestystä myös laukkuuni.

Sain eräältä taholta idean, että niin sanottu vauvojen hoitolaukku voisi mallista riippuen olla hyvä vaihtoehto. Niissä on yleensä paljon lokeroita, ja nykyään myös malleista löytyy tyylikkäitä ja käsilaukkutyyppisiä. Hinnakkaitahan ne ovat, mutta olisin kyllä valmis investoimaan hyvään ja toimivaan laukkuun, joka kestää vuosia.

Suosikkini tällä hetkellä (tosin en ole oikeassa elämässä päässyt sitä kokeilemaan) on Skip Hop Dash Deluxe.

En tiedä, saako laukkua muualta kuin verkkokaupoista. Hinnat näyttävät olevan samoja kaupasta riippumatta.

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2012

Tietokoneperhe pieneni

Meillä on monta tietokonetta. On pöytäkone, isännän läppäri, minun punainen miniläppärini, tabletti, junnun läppäri ja sitten isännän metusaalemi linux-kone, jolla oli vuosia takanaan yli kymmenen.


Tietokonevanhus sisälsi monia tärkeitä tai ainakin tunnearvoltaan mittaamattomia tiedostoja, jotka piti pelastaa. Tarvittiin siis ruumiinavaus.



Tänään isäntä sai päätökseen vuorokauden kestäneen tiedonsiirto-operaationsa ja julisti täten metusaalemin kierrätysromuksi.


Tulipa tilaa. Mitähän siihen laittaisi? Pari pientä kansiohyllyä ei olisi pahitteeksi!

maanantaina, maaliskuuta 05, 2012

Käsilaukun tyhjennys

Minulla, kuten varmaan hyvin monilla muillakin naisilla, on pohjaton käsilaukku. Jos sinne jotain laittaa, on hyvin pienet mahdollisuudet löytää sitä enää.



Päätin kokeilla yhtä tapaa järjestää laukku ja otin käyttöön pienet sisäpussukat.

Ensin kaadoin kaiken laukusta löytyvän lattialle.






Sitten järjestin tavarat riviin niin, että näin mitä siinä oikeastaan oli.





Roskat roskikseen ja loput tavarat kassiin. Laitoin yhteen sisäpussukkaan nenäliinat, käsidesin ja astmalääkkeen ja toiseen pussukkaan käyntikortit, kolikkopussin, alennuskupongin ja postimerkit. Loput olivat niin isoja, että saivat olla kassissa sellaisenaan.

Katsotaan miten tavarat jatkossa löytyvät!

tiistaina, helmikuuta 07, 2012

Käyttöohjevuori


Kävin läpi käyttöohjelaatikon ja siivosin sieltä turhat läpyskät pois. Niitä löytyi aika paljon, mutta ilmeni myös ongelma.

Jostain syystä käyttöohjeet tulevat usein Raamatun paksuisina kirjoina, joihin on yhdistetty puolen maapallon kielet. Itse tarvitsisi vain yhtä kieltä.

Joistakin liimaselkäisistä kirjoista on mahdollista repiä pois sopiva osa ja heittää loput keräykseen. Ja niinhän minä tein. Tällainen nippu aivan turhana viemässä tilaa laatikossa!


maanantaina, tammikuuta 16, 2012

Liiasta vähän vähemmäksi

Jatkoa edelliseen. Otin pois kaiken tavaran hyllykön päältä ja laitoin vain osan takaisin. (Huomaako puuttuvia...?!)




sunnuntaina, tammikuuta 01, 2012

Aito eteläamerikkalainen turistipuhallusputki

Isäntä osti vuosia sitten Ecuadorin matkalta muistoksi puhallusputken nuolineen. Ne ovat seuranneet häntä muutosta muuttoon eikä hän ole oikein tiennyt mitä niillä tehdä, kun ovat vähän hankalan muotoisia ripustaa mihinkään.

Nyt hän vihdoin kypsyi päätökseen: putket hittoon ja muistoksi valokuvat niistä.




maanantaina, joulukuuta 26, 2011

Hyvästit nuoruuden kaseteille

Olen kantanut muutosta muuttoon mukanani laatikollista vanhoja c-kasetteja. Minulla ei ole ollut vuosiin edes kasettisoitinta, mutten ole raaskinut edes ajatella niistä luopumista. Tänään tunsin kuitenkin itseni kypsäksi tyhjentämään lootan, eikä se loppujen lopuksi tuntunut edes kovin tuskalliselta. Kävin läpi sisällysluettelot merkiten ylös ne rakkaat kappaleet, jotka olin unohtanut ja jotka voisi etsiä vaikka Spotifystä. Pari kasettia säästin tuholta.



Hei hei, rakkaat muistot! Kyllä teitä kuunneltiinkin. Tässä sopivan melankolinen poiminta - "nothing is forever": The Wallflowers - One Headlight


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...