Näytetään tekstit, joissa on tunniste takapiha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste takapiha. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, joulukuuta 01, 2013

Adventti Numero Uno


Laitettiin tänään hiukan joulutunnelmaa taloon. Ei ensimmäisen adventin takia erityisesti, vaan koska nyt sattui olemaan aikaa, mutta ei tämä ajankohta mitenkään haitannut. Junnu avasi ensimmäisen joulukalenterin luukun aamulla. Hän sai kaverin synttäreiltä läksiäislahjaksi suklaakalenterin, jossa on 25 luukkua. Voi onnea ja autuutta.

Paistoin vähän torttuja ja pipareita iltapäiväglögin seuraksi. En ole luumuhillon ystävä joten laitan yleensä myös vadelmahilloa, mutta tämä käyttämäni menikin ihan mehuksi uunissa. Ei tullut kovin kauniita, mutta maku oli onneksi ihan ookoo. Pipareitakaan en onnistunut polttamaan yhtään, joten saimme talteen monta etanaa, siiliä, oravaa, dinoa, koiraa ja karhua.

Pari ulkovalosarjaa viritettiin takapihalle ja kynttelikkö ikkunalle. Nyt puuttuu vain joululaulut radiosta (mutta niitä en ihan vielä kaipaa)!

Viritetty ulkovalosarja

sunnuntaina, marraskuuta 03, 2013

Hiljaista, koska

Kotiblogiin kirjoittaminen ja muiden blogien lukeminen on ollut viime aikoina hiljaista. Syy siihen on se, että olen keskittynyt oman yritykseni blogin kirjoittamiseen ja sen starttailuun. Viikko sitten maanantaina aloitin yrittäjyyskurssin, joka on ihan huippu. Kurssin kesto on kuusi viikkoa, tai enemmän jos haluaa heti suorittaa yrittäjän ammattitutkinnon. Meitä on kolmekymmentä innokasta ideoinemme, joista pitäisi saada mahdollisimman moni toimintaan!

Kotikorjauksissa on ollut vähän hiljaista ja tänä aamuna käytiinkin hiukan keskustelua siitä mitä visioita ja suunnitelmia meillä on, taikka siis onko meillä sellaisia. Olen itse sellainen parantelija ja uudistaja ja mies ei niinkään. Pitää löytää sellainen tasapaino, ettei kumpaakaan ahdista.

Tänään saatiin kyllä yksi tärkeä juttu valmiiksi. Kissahäkin päällä on ollut pleksilevy alusta asti, mutta se ei ole ollut kiinni. Viime talvena tuuli puhalsi sen alas ja etsin sitä joka paikasta mutten löytänyt. Se olikin mennyt naapurin puolelle, hän taas oli ihmetellyt pitkään mikä ihme levy se oikein on ja mistä se on tullut :D Nyt laitettiin vihdoin levy ruuveilla kiinni häkin päälle ja poistettiin suojamuovitkin siitä. Tuli oikein tyylikäs ja huomaamaton, läpinäkyvä kun on.

Junnulla on sunnuntaisin pelipäivä. Kaverinsa luona hän on pelannut jotain palikkarakennuspeliä nimeltä Minecraft, josta en ole aiemmin kuullutkaan. Tänään katsottiin YouTubesta videoita ja ladattiin siitä kokeiluversio. Pelin grafiikka on kuin suoraan 80-luvulta, pelkkiä kuutioita. Kuitenkin peli maksaa 20 euroa. En oikein tajunnut ensin yhtälöä. Junnu on siitä kuitenkin ihan liekeissä, se on vähän kuin jättimäinen Lego-pelikenttä.

Maailmassa voi tehdä vaikka mitä. Ensin etsitään materiaaleja, sitten niistä valmistetaan työkaluja joilla voi etsiä ja valmistaa uusia materiaaleja. Esimerkiksi hiekasta saa polttamalla lasia ja tikuista ja raudasta saa tehtyä nuolia. Jos peliin haluaa vaikeutta, sitä myös saa. Öisin pimeydestä syntyy otuksia kuten zombeja, hämähäkkejä ja luurankoja, jotka yrittävät ottaa pelaajan hengiltä. Sen takia ensimmäisenä päivänä täytyy nopeasti rakentaa jokin suoja yötä varten. Junnua varten laitettiin "rauhanomainen" vaikeustaso, jossa ei tarvitse taistella, saa vain rakentaa. Kokeiluversion aika on kohta täynnä ja hän aikoo ostaa koko pelin säästetyistä viikkorahoistaan.

Huomenna opiskelen vähän tuotteistamista ja loppuviikko on etäpäiviä. Viikot kyllä kuluvat nopeasti, ja kurssin aikana pitäisi saada tehtyä kokonainen liiketoimintasuunnitelma kaikkine laskelmineen...

torstaina, lokakuuta 17, 2013

Terveiset kesäiseen Pekingiin

Kuulin että Pekingissä on 20 astetta lämmintä. Entä täällä?












sunnuntaina, syyskuuta 22, 2013

Syyskuvia

Nyt on tullut jostain syystä pieni päivityskatko, ei ole tullut otettua kuvia mistään. Tänään napsin syksymuistoja pahimpaan nälkään. Jospa tästä taas aktivoituisi! Ainakin meillä on yksi projekti menossa, se saattaa valmistua päivänä minä hyvänsä! Ja sitä on odotettu jo varmaan pari vuotta...

Kurjet muuttivat tänään

Rucolan kukka

Hernekukka on aivan valtoimenaan

Meille tulee muutama tomaatti!



Pihapuussa on orava


Viinimarjapuskassa on uusia silmuja



sunnuntaina, syyskuuta 08, 2013

Ulkohuonekalu syntyy juuri viimeisenä kesäpäivänä

Terassin tekemisestä jäi isot kasat jämäpuuta, sekä lehtikuusta että kestopuupalkkia. Huikea ajatuksemme oli tehdä siitä ulkopöytä, jollaista meillä ei ollut sen jälkeen kun veimme edellisen roskalavalle josta taloyhtiön tantat sen hakivat takaisin ja sosialisoivat.


Isännän kanssa ideoimme ja junnun kanssa pitkälti toteutimme pöytälevyn lehtikuusilankuista. Siitä tuli aika hiton painava. Ja siinä se terassilla odotti viikon verran (viikonko vain? tuntui kuukaudelta. Ehkä ajantajussani on vikaa.)

Tänään laitettiin levyyn jalat. Massiiviset kestolankut, joista terassin runko on tehty, sahattiin oikeaan mittaan ja laitettiin puoliksi. Kiinnitys hoidettiin perinteisesti kulmaraudoilla.

Siinä se on <3 Pysyi se pystyssä sen aikaa kun söimme jäätelöt ulkona.


Koiran mielestä pöytä on pöydän alla makaamista varten.


Naapuri pakotti vielä ottamaan omenoita mökiltä. Näistä pitää kuulemma tehdä jotain oikein hyvää. Ehkä on taas omppupiirakan paikka!


***

We finished our garden table project. It is made of patio material that we didn't need. It's heavy and it works. Love it!

lauantaina, elokuuta 17, 2013

Tomaatin kohtalo


Ostin tämmöisen perennan (nimilappu on kukkapenkissä, kaikki muut varmaankin sen tunnistavat jo kuvasta) joku aika sitten ja se kehitti todella hienot isot kukat. En saanut aikaiseksi ehtinyt ottaa kuvaa niistä parhaimmillaan, joten tässä nyt vähän räjähtäneet versiot.


Joitakin tomaattejakin meille on tulossa. Naapurin tätihän lahjoitti meille viisi tainta. Kahteen taimeen taisi tulla vähän satoa, muut tekivät vain kukkia.


Tässä alue, joka oli aiemmin epämääräisten rikkaruohojen valtaama rinne. Nyt siinä kasvaa särkynytsydän aivan mahdottoman villinä puskana, ja männyn viereen laittamani mikälie hernekukka on venähtänyt huomaamatta ja kiipeää jo tosi reippaasti männynoksaa pitkin ylös.


Eikö olekin tämä tomaatti ihan kuin kiinalaisukko hattuineen ja liurupartoineen?



Kirjoitin että kaksi tomaattia teki hedelmiä. Tässä sen toisen tomaatin kohtalo.


Sama nimeltämainitsematon meillä asuva henkilö, joka trimmatessaan oliivipuuta leikkasi sen ainoan elävän oksan, katkaisi eniten tomaatteja tekevästä puskasta juuri sen tomaattisen varren, koska se näytti kuivuneelta. (Jeesusteipillä ei sitten voi korjata katkenneita tomaatinvarsia, tiedoksenne vaan. Tulipa kumminkin kokeiltua.)

***

We are going to get a few tomatoes this year. Not quite as many as there would have been if not a certain person had wanted to trim one of the bushes a bit and cut the only fruit-bearing branch...

lauantaina, heinäkuuta 27, 2013

Terassi ja purje







Tämän blogin tuhannennen kirjoituksen aiheena saa kunnian olla terassin valmistuminen. Muutama ruuvi vielä puuttuu, mutta kaikki laudat ovat paikoillaan.


Kaikkein ylpeimpiä olemme tästä hienosta ja hiuksia harmaannuttaneesta muotoilusta sadevesikaivon ympärillä.

Aurinkovarjon sijaan ostin varjostimeksi pienen aurinkopurjeen.

Nyt vain viimeiset ruuvit kiinni ja kalustamaan!

***

The wooden patio project is finally complete, save a few screws. We are so proud of it! I bought a sun sail for some shadow.

keskiviikkona, heinäkuuta 24, 2013

Kyllä kannatti ostaa uusi porakone



Hienosti alkoi terassinrakennus uuden porakoneen avulla! Vanhasta akkuporakoneesta hyytyivät ne akut, ja niin hullusti maailma makaa, ettei uusia akkuja kannata ostaa, uusi kone on halvempi. Ostimme nyt sellaisen joka on johdon päässä, siitä eivät akut lopu ikinä vaikka miten ruuvaisimme ja poraisimme.

Sain lapsenkantorinkan myytyä vihdoin pois (eli siis raskin tehdä sen). Löysin yhdestä sen taskusta vaippoja. Snyft!


Tämä kortti löytyi muistoksi Fiskarsista

ja nämä vanhat leivokset löytyivät pakkasesta
***

We had to invest in a new drill because new batteries for the old one were ridiculously expensive. The patio project continues, small coffee breaks are needed now and then.

I found some old diapers in the pocket of a kid carrier that I sold away. Oh those memories !!

keskiviikkona, heinäkuuta 10, 2013

Ulkounelma


Ehkä vielä tänä kesänä saamme istua iltaa lehtikuusilautojen päällä. Tai no, olen jo istunut näiden päällä, mutta ehkä näistä muodostuu terassin kansi jos oikein lujasti toivon.

***

If I wish really hard, maybe these Siberian Larch boards will transform themselves into a patio.

torstaina, kesäkuuta 27, 2013

Kivikkokukkia

Huomasin että vanha sadevesikaivomme kansi on oikeastaan tosi nätti. Harmi että se on myös huonokuntoinen. Ehkä nuo vanhat laudat ovat kauniita vain kuvissa.


Pinkkien pelargonieni kukat kuihtuivat kaikki kerralla, mutta nyt ne taas pinnistävät.
Hyvä pelargonit!


Edesmenneen oliivipuun (RIP) ruukusta pinnistää myös uutta elämää. Eivät ihan voikukiltakaan näytä, ehkä annan kasvaa ja näyttää mitä ovat kukkiaan!


Amppeliorvokille kävi hullusti. Eilen satuin katsahtamaan sitä ja se oli aivan täysin nuupahtanut ja roikkui amppelissaan voipuneena. Kannoin sille paljon vettä toivoen parasta. Tänään se on noussut jo pystyyn :) Laitoin sille vähän lisää multaa ja vettä. Parane pian!


Tämä maanvaiva on ihan nätti, jos se ei vain leviäisi ihan joka paikkaan täysin holtittomasti.


Keltaisia unikkoja sitten saatiin! Vieressä asuukin sinisiä ja punaisia kukkia.


Pelastin tämän raukan noiden maanvaivojen keskeltä ja siirsin parempaan paikkaan. Akileija lienee...? Onneksi on juurtunut eikä heti nuupahtanut.


Kivikossa on nyt paljon kukkasia.


Tämä on junnun suosikki. Hän varjeli sitä jo istutettaessakin ja siitä piti pitää parhainta huolta. Siinä on yksi hassu kukkavarsi.







Joo ei näy ukkosen häivääkään. Lääääääh!



***

A little status update from our garden. Some plants enjoy the sun and others don't. The temperature is record high and we're waiting for a thunderstorm.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...