Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, heinäkuuta 30, 2013

Musti katosi mustikkaan

Maanantaina mentiin mökille mustikkaan. Emmepä todellakaan arvanneet tulevamme sieltä takaisin vasta seuraavana päivänä, joten otimme evääksi vähän pizzaa, pari dominokeksiä ja pienen vesipullon.

Laittelin tupaa kuntoon - huomasin että pöytäliinan olisi tietysti voinut silittääkin, mutta ainakin pukuhuoneen uudet koukut mitattiin samalle korkeudelle.





Pihalla puskassa hyppeli jotain ja pelkäsin sen olevan käärme. Kaikkea muuta! Metsässä oli sankoin joukoin tällaisia söpöläisiä. Ja pienempiäkin!


Mustikoitakin oli vielä paikoin runsaasti ja saimme kipposemme täyteen.


Mutta sitten huomasimme, että toinen koira puuttuu. Ajattelimme sen lähteneen seuraamaan jotain jälkeä ja tulevan ihan pian takaisin. Sauna oli lämmin ja menimme kylpyyn ja uimaan. Koiraa ei näkynyt. Huutelimme sitä jatkuvasti ja kävimme ajelemassa mökkitietä edestakaisin, mutta ei rasahdustakaan. Miten voi koira hävitä kuin tuhka tuuleen? Laitoin lähellä asuvalle tädilleni viestin kadonneesta koirasta. Kello oli sen verran paljon ettei häneltä tullut vastausta.

Päivystimme koko yön vuorotellen ikkunassa odottaen karkulaista. Saimme nukuttua ehkä kolme tuntia.

Missä koira luuhaa?
  Aamulla lähdin ajamaan tunnin matkaa kotiin, koska piti saada aamupalaa ja tehtyä kissojen ja hiirten illalla väliin jääneet hoidot, ja ajattelimme yhdistää nuo kaksi. Mies jäi odottelemaan koiraa.

Kotona huomasin että puhelimeen oli soitettu. Ja huomasin sen olevan hiljaisella. Soitin miehelle ja sain kuulla, että koira oli tuotu takaisin. Se oli lähtenyt illalla seuraamaan jotain toisia marjastajia häntä heiluen ja he olivat ottaneet sen kiinni. Yöpaikaksi se oli saanut leikkimökin ja aamulla tarjoiltiin vielä ruokaakin. Koiran omistaja oli selvinnyt, koska tätini on talon keskeisen paikan takia kuulemma koiranetsijöiden kyttääjä ja koiramme kiinni ottajat olivat seudun irtokoirien pyydystäjiä.

Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta jatkossa kyllä koirien kaulapantaan ilmestyy puhelinnumero.


lauantaina, kesäkuuta 22, 2013

Lintulapsien sirkutusta ja kumiveneilyä eli Juhannus mökillä 2013

Nokka kohti mökkiä!


Makkaraa ja uusia perunoita, mitä sitä juhannusmenu muuta vaatiikaan

Niin joo, tietenkin jälkiruokakahvia ukin ja junnun keittelemänä

Lintulapset katon rajassa saivat myös juhannustoukkia

Kahvin kanssa hassutus, Angry Birds -kakku

Junnu ei halunnut uimaan, mutta kumiveneestä häntä ei pidellyt pois mikään

Porokoira vahtii ja tarkkailee
Ukki yrittää saada uutta tv-antennia suunnattua, mutta aina vain "EI SIGNAALIA"

Veneilyn jälkeen luetaan Duudson-kirjaa. Toivottavasti sisältöä ei sovelleta käytäntöön

Uudet hienot tikkaat toimivat upeasti eli hyytävästä vedestä pääsi nopeasti ylös



Upeat, upeat peltomaisemat puolen yön aikaan. Täysi superkuu taivaalla, muka ei tavallista isompi mutta kyllä se mahtava näky oli.

Jotain hyödyllistäkin tuli tehtyä, yksi seinä on nyt pohjamaalattu!
Velikin ajeli käymään mökillä, oli kiva nähdä häntä pitkästä aikaa! Ollaan nyt ihan saman näköisiä kun minulla ei ole enää laseja :)

***

Midsummer eve at the cottage. Sausages and new potatoes + coffee + an Angry Birds cake on the menu. Kid wanted to go rowing on an inflatable boat, dad tried to install the new tv antenna, I painted one of the changing room walls white with base paint. The midnight view over the fields was magnificent with the super moon and all.

tiistaina, kesäkuuta 18, 2013

Pikainen ompeluvisiitti

Herättiin tänään junnun kanssa vähän liian myöhään. Pikaisen aamupalan jälkeen kahmittiin auto täyteen laatikoita ja ajettiin mökille. Tavoitteena oli ainakin lyhentää verhot ja myös järjestää pari laatikkoa ja hyllyä jos mahdollista.


Porokoiranen lähti taas ilohaukun saattelemana juoksemaan mökkitietä pitkin. Se loikkii kuin gaselli, jaksaisi varmasti juosta vaikka kymmenen kilometriä yhtä kevyesti. Sillä on juoksijan sielu ja jalat. Toinen rontti juoksee kyllä muttei samalla riemulla. (Huomautus huolestuneille: koirien perässä ajetaan koirien vauhtia eikä vastaantulijoista ole pelkoa.)

Sain verhot lyhennettyä harsimalla, mutta siihen kului odotettua enemmän aikaa. Koneella ne olisivat lyhenneet muutamassa minuutissa, mutta nyt tuhrasin varmaan puolitoista tuntia neljään verhoon. Lopputulos oli hyvä ja verhot ovat ainakin minun mieleeni, katsotaan mitä porukat huomenna sanovat!

(Ovat ilmeisimmin käyneet täällä vakoilemassa, koska tuli viesti jostain valkoisesta päiväpeitosta jonka voivat tuoda mukanaan kun huomenna menevät sinne!)

Saimme vähän järjestettyä työkalulaatikkoa ja yhtä yläkaappia. Ruuvit ja naulat ovat nyt junnun käsien jäljiltä hienosti lokerikossa ja pienissä purkeissa. Lelut laitettiin pahvilaatikosta lelulaatikkoon ja hieno rekka jätettiin näkyville. Pari pahvilaatikkoa on vielä jäljellä, täytyy syventyä niihin ajan kanssa.


Kaappikuvasta näkyy hyllyjen luonnollinen olotila (ylähylly) ja tyttären yritykset vähän organiseerata (alemmat hyllyt).


Tässä on pikku pukuhuone. Valkoiset seinät ja ruudullinen verho, eikö vain? Tuo vaaleanpunainen saunan ovi on hellyttävä :) Se on toiselta puolelta vaaleanvihreä.


Ihan kommelluksitta emme säästyneet. Olin jo tyhjentänyt tuvan omista kasseistamme ja lukinnut mökin oven, ja kävin vielä huussissa. Huussin ovi on alkanut vähän roikkua ja sitä pitää kovasti työntää ja potkia että sen saa ihan kiinni ja hakaan. Huussin porras olikin irtonainen ja kun siinä nojailin oveen, niin se lähti altani kuin rullalauta ja oikea käsivarteni naarmautui punamultaseinää vasten. Sain kunnon palkeenkielenkin kyynärpäähän. Huuhdoin sen järvivedellä ja painelin paperilla pahimpia samalla kun pakkasimme kiireessä autoa (piti ehtiä jalkapalloharjoituksiin tunnin ajomatkan päähän) ja junnu kuivaili tihkuvia veripisaroita ajon aikana. Kyynärpää tuntui saavan aika kolauksen muutenkin kuin haavan muodossa, siinä on sellainen vähän jäykkä ja turvonnut olo. Eiköhän se siitä. Enemmän ärsyttää tämä ikinuha, joka saisi jo väistyä juhannuksen tieltä!


***

I+kid drove to the cottage today. Didn't have much time, but managed to shorten the curtains and organise a couple of drawers and a cupboard. Welcome midsummer! I suffered a small injury trying to close the outdoors toilet door, slipped on the step and scratched my elbow against the wall. Ouch!

lauantaina, kesäkuuta 15, 2013

Mökillä









***

Cottage day by the lake playing crocket and killing mosquitos.

Mökissä

Vanhempieni mökki, isäni ja hänen isänsä yhdessä rakentama, pienen suojärven rannalla, on vailla mukavuuksia, eikä siinä juuri neliöitäkään ole - löylyhuone, pukuhuone ja tupa. Mukavuuksia ei ole tarvittu enempää, koska isän sisko miehineen (ja mummikin, kun vielä eli) asuu melko lähellä. Itse en ole tainnut olla sisällä mökissä edes koskaan yötä. Mökille pitää viedä juomavesi eikä siellä ole sähköäkään ollut ennen kuin isä laittoi sinne aurinkopaneelin, jolla ilmeisesti pieni telkkari pysyy päällä. Vanhempani ovat tuoneet pihalle asuntovaunun, jossa on kaasulla toimiva pikku jääkaappi.




Keittonurkkauksessa on ihanat vanhat kaapit, joista kai pitäisi päästä eroon, jos haluaisi saada tilaa vesisäiliölle ja jonkinlaisen juoksevan veden hanaan. Mitä enemmän noita katselen, sitä vähemmän haluaisin niitä purkaa!


Luulin muuten pitkään, että mökillä ei kuulu kuin sellainen mökkikanava, josta tulee vanhaa lavatanssimusiikkia :D Tuosta radiosta on kuunneltu mökkimusiikkia jo ainakin lapsuudestani asti.

Laitoin uudet valkoiset verhot toiseen ikkunaan. Muuten oikein hyvä, mutta verhot ovat ihan liian pitkät! Nostimme verhotankoja jo yhden paneelin verran ylöspäin, mutta verhot ovat vieläkin maassa. Ne ovat kyllä hyvän väriset ja tunnelmaa keventävät kuten arvelinkin.




Katon voisi levyttää, nyt lautojen raoista näkyy mikä lie tinapaperi.


Älkää kysykö mikä installaatio yläpuolella olevassa kuvassa on. Musta mötikkä on kai joku vahvistin tai kaiutin... en todellakaan nyt osaa sanoa miksi mökillä tarvitaan sellaista.

En näköjään ottanut kuvia pukuhuoneesta. Se on kapea ja pitkulainen ja haluaisin maalata sen ihan valkoiseksi.

Aion tehdä ensi viikolla ennen juhannusta mökille vielä yllätysiskun. En nyt ehkä ehdi maalailla ennen sitä, mutta voisin lyhentää verhot käsin harsimalla ja järjestää keittiön kaapeissa ja laatikoissa olevia tavaroita. Haluaisin myös vielä ostaa sen valkoisen peitteen tai viltin.

***

This is how my parents' little cottage looks inside. I'm going to help them to update the decoration a bit. The first step are the new white curtains, which were too long of course.

torstaina, kesäkuuta 13, 2013

Kirkkaita värejä mökille

Vanhempieni mökillä pitäisi tehdä pientä kohotusta ja piristystä tai isompaakin. Siellä on perinteinen mökkisisustus pirtinpöytineen ja kymmenen vuotta vanhoine kauhtuneine tekokuituverhoineen.

Pirtinpöytä on kiva ja mökillä saa olla mökkitunnelmaa, mutta valkoiset verhot aion sinne heille hankkia. Tilasin myös H&M alennusmyynnistä pari muuta piristävää juttua:

kaitaliina
keittiöpyyhe
tyynyliina

Saan ne vasta parin viikon päästä, jostain syystä kaikkia alennustuotteita ei ollut heti saatavilla, vaikka kuvittelisi että ne ovat jotain varastonloppuja.

Mökissä on hirsiseinät, jotka voisi käsitellä jotenkin. Vaihtoehtoina on vaaleaksi maalaaminen tai sitten hieman tummemmaksi sävyttäminen. Maalaaminen tuntuu jotenkin pyhäinhäväistykseltä ja peruuttamattomalta enkä omin luvin alkaisi ikipäivänä sellaiseen, kuitenkin äitini toi esiin juuri sen esimerkkinä muutoksesta. Siellä pitää käydä vähän haistelemassa ja katselemassa mikä olisi paras ratkaisu. Vaaleat verhot tekisivät jo ihan uuden tunnelman pikku mökkiin.

***

I bought some bright-coloured home decoration things online for my parents' cottage. I have to wait for two weeks for them to arrive, feels a bit too long. It's hard to decide what to do with the walls. 

lauantaina, kesäkuuta 23, 2012

Juhannusaatto

Ajettiin makkarat kylmälaukussa porukoita moikkaamaan mökille. Siellä oli sauna kuumana ja uimavesiäkin oli vähän yritetty lämmittää. Laiturin luona pulikoi joukoittain nuijapäitä.

Isot ampiaisen näköiset otukset olivat kiusana. Olivatko herhiläisiä vai pensasampiaisia vai mitä, lajinmääritys jäi tekemättä mutta ikäviä olivat. Koira tappoi yhden ja jätti sen laiturille, ja jonkin ajan kuluttua muurahaiset olivat löytäneet raadon ja ponnistelivat napsiakseen siitä makupaloja pesään vietäväksi.

Mökin räystään alla oli talitintin pesä. Ikuistin kameralla kun se istui kourun päällä ja piti vihreää toukkaa nokassaan.














Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...