lauantaina, maaliskuuta 06, 2010

Toinen ostoskierros

Tehtiin tänään toivottavasti viimeinen viikkosiivous pitkään aikaan, ensi viikolla nimittäin tulee siivousfirman edustaja katsomaan kämppäämme ja tekemään sopimuksen. Ihanaa!

Siivouksen päätteeksi kävimme kauppakierroksella. Syömisen jälkeen kävimme porukalla muutamassa kaupassa. K-Raudasta hain väriehdotelmia makuuhuonetta varten ja nipun tulppaaneja, jotka unohdin koko illaksi autoon.



SPR:n kontista löysin pienen pitkulaisen kukkaruukun. Sitten valot alkoivat välkkyä ja luulin että heillä on vakavia ongelmia sulakkeiden kanssa, mutta he olivatkin sulkemassa liikettä.

Kodin Ykkösestä ostettiin uusi eteisen matto (vanhan ovat rakkaat lemmikkimme repineet ikävän näköiseksi joka paikasta), esikkoja, pari siemenpussia kokeeksi ja turveruukkuja.


Tein kahdesta korista kukkahyllyt, kun ei tuossa ikkunalla ole nyt minkäänlaista ikkunalautaa eikä uskallakaan sellaista laittaa, kun kissat kuitenkin pomppisivat siinä ja tiputtaisivat sen kukkineen. Katsotaan miten noille nyt käy. Narsissista kurkistaa jo pieni keltainen terälehti! Tervetuloa, kevät!

perjantaina, maaliskuuta 05, 2010

Lomalle!

Tänään alkaa viikon mittainen talviloma. Tässä allekirjoittaneen sielunmaisema :)

www.ford.fi

Jalokivimetsä: Ihana Suomen kesä

Viikonloppu alkaa pian ja aurinko häikäisi matkalla töihin. Tuntui siltä ettei kesä voi olla kovin kaukana.

Matkailun edistämiskeskus on teettänyt uuden markkinointivideon kesäisestä kotimaastamme. Tästä tulee hyvä olo!

torstaina, maaliskuuta 04, 2010

Ahtaajanpenteleet

estivät minua saamasta pikku metallinaulakkoani, olivat nimittäin jumissa laivassa. Mutta jotain muuta tuli hankittua:

 

Tiuhti ja Viuhti ovat lempihahmojani Muumeissa, ihanat pikku tyypit.


Tämän verran tuli vihreää, kaksi narsissi-istutusta. Onnistuin heti valuttamaan kasteluvedet ulos aluslautaselta ja korin läpi pöydälle. Onneksi ei litrakaupalla.

Tätäkin tuli kasteltua vähän liikaa :D Kaipa se vesi siitä haihtuu. Kyseessä lemmikki-istutus.

Ostin myös setin pahvilaatikoita ja korvasin muovilaatikot. Edelleen täynnä koiratarvikkeita.

Nappasin myös mukaan sen kaulinnaulakon, mutta se on sentin pari liian leveä siihen kohtaan mihin sitä ajattelin. No, eiköhän se jostain paikkansa löydä.

Muistinkin juuri että pikku kissapeilit eivät ole vielä löytäneet paikkaansa! Ovat tainneet tehdä kaappiin pesän.

Viikonloppuna maalikauppaan ja ensi viikolla lomailua!

Jalokivimetsä: Ensimmäinen hyvä uutinen

Haluan kerätä tähän blogiin hyviä uutisia, iloisia asioita, kauniita kuvia, kaikenlaista mikä ilahduttaa. Voi olla, että tänne tulee ajan kanssa muutakin pohdiskelua. Mutta tässä joka tapauksessa blogin ensimmäinen hyvä uutinen. The Times of India kirjoittaa tänään:

Mullahs quote Quran in birth control push


Uutinen kertoo, että Afganistanissakin on nyt alettu ymmärtää ehkäisyn merkitys. Siellä äitien kuolleisuus on toiseksi korkeinta maailmassa.

keskiviikkona, maaliskuuta 03, 2010

Yllätyspäivät

Kotiin tuli Kodin Ykkösen yllätyspäivien mainos. Klipsin sieltä kaiken mitä haluaisin ostaa (onneksi rahatilanne on nyt tiukka):



Kukkia. Väriä. Kevään tuntua, kun eivät pakkanen ja lumi hellitä vieläkään eikä aurinkoa näy.
Ja yrttien kasvatuspakkauksia nätissä sangossa.


Keittiöön löytyisi monta uutta asiaa:


Nuo läviköt ovat aivan suloisia. Miksi minulla on aivan toimiva, ruma muovilävikkö kaapissa?

Korivaunut ovat rumia mutta käytännöllisiä. Tämmöinen voisi mennä siihen tietokoneiden viereen, jossa säilytystilaa kyllä tarvitaan.
Lemmikkieläinten ruoille myyvät peltipakkauksia. Harmi vaan että ovat aina niin pieniä. Nyt meillä on säkit vaatehuoneessa ja proxysangot keittiössä. Ehkä sangot voisi vähitellen korvata jollain vähän kauniimmalla.

Miten ihania naulakkoja! Tahtoo ne kaikki.

Tämmöinen tarvittaisiin eteiseen, niin tulisi käyttöönkin. Nyt ainoa isompi peili on vaatehuoneen ovessa, sisäpuolella. Peili siinä sisäänkäynnin luona suurentaisi sitä ovinurkkaakin kivasti.

Ei kun visa vinkumaan, eiku...

P.S. Kevennys. Tämmöistäkin siellä myydään :D

maanantaina, maaliskuuta 01, 2010

Lumenpudotus

Kun sitä on nyt tunnetusti tullut taivaalta aika komeasti koko talven, lunta siis, niin alettiin pohtia mahtavatko yhtiön talojen katot kestää kuorman. Viikonloppuna kävi joku arvioimassa että pudotus kannattaa tehdä, ja tänään ne sitten tiputettiin maahan.

Töistä tullessamme ulkona näytti tältä (onpa valkoisesta lumesta hankala ottaa kuvaa!):


Autoakaan ei saanut oikein mihinkään. Naapurin auto oli jäänyt puolestaan lumivallin sisäpuolelle.

Sisältä käsin iglumme näytti tältä:



Traktorimies teki hommia iltamyöhään ja työnsi kasat suoraan koirapolun päälle, en meinannut päästä pihaan iltalenkiltä.

"Tämän talven säässä on Ilmatieteen laitoksen mukaan ollut monia erikoisia piirteitä.

Pakkasta jatkui monin paikoin ennätyksellisen pitkään, koko maassa on ollut keskimääräistä kylmempää sekä maan eteläosassa on harvinaisen paljon lunta.

Vaikka lunta on siis monin paikoin paljon, pakkasjakson pituuden takia sademäärät ovat olleet pieniä. Ennen juuri alkaneita suojakelejä kaikki sade kun tuli lumena, joka oli kuivaa ja vei paljon tilaa."
(STT)

sunnuntaina, helmikuuta 28, 2010

Etelä-Amerikka seinälle

Kirjahyllyssä on odotellut muutosta lähtien kasa tauluja oikeaa paikkaansa. Tänään tartuimme tuumasta toimeen ja valitsimme asetelmalle paikan ruokailuhuoneesta, vai mikä välitila onkaan. Taulut olivat miltei samankokoisia ja samanmuotoisia, joten laitettiin ne tiiviiseen muodostelmaan.

 


Tauluista vasemmalla alhaalla ja oikealla ylhäällä on ostettu Ecuadorista markkinoilta ja edustavat paikallista perinteistä maalaustyyliä. Oikealla alhaalla oleva apina on Meksikosta ja se on tehty perhosensiivistä. Viimeinen taulu on erilainen nuori, se on Thaimaasta ja sen kiinnityskin on vinossa.


Kuinka pehmoinen voikaan koira olla sohvalla vieressä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...