Näytetään tekstit, joissa on tunniste saavutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saavutus. Näytä kaikki tekstit

torstaina, maaliskuuta 13, 2014

I'm yelling Timber!

Ihmeellinen päivä: puuta kaatui ja puuta nousi.

On jasmikkeen aika nousta maanrajasta entistä pörheämmin

Napsijamestari

Välinäytös: naistenpäiväkukat <3

Ledinauhaa kiinnitettynä karmiin

Tuleekohan tästä yhtään mitään...

Siinä ne ovat, juotokset! Sähkö kulkee ja kitara soi.

Ennen olivat sokeripalatkin posliinia.

Korkean tason äheltämistä

Valmista! Lasitaulut + kehykset + ledivalot = ruokailutilan valaistus!


Tilasimme nämä lasitaulut jo pian muuton jälkeen eräältä lasitaiteilijalta, jonka nimen voin tähän myöhemmin lisätä kun löydän. Ajatuksemme oli laittaa valopaneelit niiden taakse ja asentaa ne olohuoneen nurkkiin. Paneelien hinta osoittautui kuitenkin liian korkeaksi ja idea haudattiin. Lasit olivat vuoroin seinää vasten, vuoroin sohvan alla ja milloin missäkin. Olohuoneen sisustuskin muuttui eivätkä lasit enää sopineet suunnitellulle paikalle. Homma ei edennyt mihinkään. Kysyimme ledinauhaa eräästä liikkeestä, joka ei sitten soittanutkaan meille koskaan takaisin.

Ennen kuin vuodenvaihteen tienoilla. Suunnittelimme laseille omasta päästä kehykset, saimme hankituksi materiaalit vähitellen, sopivaa ledinauhaakin löytyi toisesta paikasta. Hankittiin myös kolvaussysteemit ja kaikki. Sitten vain kokoamaan. Muutama ilta siinä meni, mutta siinäpä se nyt on! Hyvä me!

Niin ja tuo roikkuva sähköjohto kyllä sitten piilotetaan jonnekin. Neljän seuraavan vuoden sisällä.

lauantaina, heinäkuuta 27, 2013

Terassi ja purje







Tämän blogin tuhannennen kirjoituksen aiheena saa kunnian olla terassin valmistuminen. Muutama ruuvi vielä puuttuu, mutta kaikki laudat ovat paikoillaan.


Kaikkein ylpeimpiä olemme tästä hienosta ja hiuksia harmaannuttaneesta muotoilusta sadevesikaivon ympärillä.

Aurinkovarjon sijaan ostin varjostimeksi pienen aurinkopurjeen.

Nyt vain viimeiset ruuvit kiinni ja kalustamaan!

***

The wooden patio project is finally complete, save a few screws. We are so proud of it! I bought a sun sail for some shadow.

torstaina, maaliskuuta 07, 2013

Niskalenkki ja selätys

Uusi ihana ystäväiseni on ollut varsin omapäinen näin kumppanuutemme alussa. Mainitsinkin jo parista käyttöjärjestelmän kaatumisesta, niitä ei ole enää tapahtunut.

Toinen mainitsemani probleema eli applikaatioiden päivitysongelma oli sen sijaan hankalampi tapaus. Kun menin Kauppaan, se tarjosi 16 päivitystä, jotka eivät kuitenkaan tehneet muuta kuin kökkivät "Odottaa"-tilassa. Ajoin ainakin kaksi kertaa applikaatioidenpäivitysongelmavianmäärityksen (joka korjasi kummallakin kerralla pari ongelmaa), päivitin käyttöjärjestelmää ja ajoin käyttöjärjestelmänpäivitysongelmavianmäärityksen kerran tai pari (joka myös korjasi ongelmia), käynnistin konetta noin kymmenen kertaa. Ongelma oli alussa jotenkin siinä että jokin päivitys oli menossa, ja oikeasti kyse oli siitä että päivityksiä oli jossain vaiheessa epäonnistunut. Juuri kun olin valmis luovuttamaan tai ainakin hakemaan kolmannen palan suklaata, löysin avun.

Minun piti poistaa kaikki ne applikaatiot joita laite yritti päivittää, ja asentaa ne uudelleen. Tadaa, se onnistui!

Vinkiksi muille ja muistiksi itselleni, omat applikaatiot jotka on esimerkiksi ostettu kaupasta mutta poistettu ja jotka haluaisi asentaa uudelleen, löytyvät näin: Klikkaa Kaupassa oikealla napilla ja valitse Omat sovellukset. Löysin sinne ensimmäisen kerran vahingossa mutten enää toista kertaa keksinyt miten ruutuun pääsee. Kyseistä ruutua ei nimittäin löydä hakutoiminnolla.

Toinen oppimani asia on miten Windows 8 työpöytä järjestetään. Ne on ryhmitelty "sivuihin" ja sivuille voi antaa nimet. Oikeassa alanurkassa on pieni miinus, jota klikkaamalla näkymä zoomautuu ulos ja ryhmiä voi järjestellä keskenään ja nimetä uudelleen. Uuden ryhmän luominen tapahtuu normaalitilassa raahaamalla applikaatiota oikealle kunnes reunaan tulee harmaa palkki. Sinne toiselle puolelle sitten vain se tiputetaan.


Nyt taidan olla ansainnut ruokaa ja aurinkoista ulkoilua!

tiistaina, maaliskuuta 05, 2013

Finally, I see


Katso äiti, ilman laseja !!

keskiviikkona, helmikuuta 27, 2013

FemtoLasik

Minulla on -8 taittovirhe kummassakin silmässä. Se tarkoittaa sitä, etten esimerkiksi ole tunnistanut ihmisiä uimahallissa kuin äänestä ja että pystyn lukemaan sanomalehtitekstiä noin viiden sentin etäisyydeltä. Minulla on ollut silmälasit alle kouluikäisestä saakka joten ne ovat olleet erottamaton osa minua.

Tiistaina 26.2. kaikki muuttui. Pääsin hyvin nopealla aikataululla silmälääkärin esitutkimukseen ja FemtoLasik-leikkaukseen.


Kävin ensin hoitajan tekemässä esitutkimuksessa, jossa silmistäni otettiin erilaisia kuvia ja tehtiin testejä. Kuitissa lukee tällaista:

Sarveiskalvon muodon (topograf
Sarveiskalvon taittovoiman mää
Silmänpaineen kertamittaus, yk
Silmänpohjan valokuvaus, filtt
Silmän ja silmäkuopan UÄ
Silmän mittaus UÄ:llä (oculome

Käytännössä silmiin väläyteltiin valoja ja puhallettiin ilmaa. Ultraäänitutkimuksen teki optikko puudutustipan jälkeen.

Sitten sain odotella jonkin aikaa varsinaista leikkausta. En osannut oikein jännittää, kun minulle oli kerrottu ettei se satu.


Mitä leikkauksessa sitten tapahtui?

Leikkaushuoneessa hoitaja laittoi aluksi silmiin verisuonia supistavaa tippaa, antibioottia ja puudutetta.


Sitten piti asettua sängylle päänuppi kuoppaan ja tyyny polvitaipeiden alle. Sain lämpimän huovan, koska huoneessa oli kylmä.


Seuraavat toimenpiteet olivat se epämiellyttävä osuus. Silmät käsiteltiin yksi kerrallaan. Ensin minulle laitettiin luomenlevitin, jotta en pysty räpäyttämään silmää. Sitten päälleni painettiin laite, joka puristi kalloani todella kipeästi. Minulla on melko pieni silmäväli eikä laite ollut päähäni yhtään sopiva. Kuulin (onneksi vasta jälkeenpäin) että joillekin todella pienipäisille joudutaan tekemään silmäkulmaan viillot jotta laite sopii.



Leikkaus tehdään kahdessa vaiheessa. Ensin sarveiskalvoon tehdään läppä kuin ananaspurkkin kansi. Läppä taitetaan sivuun ja alta laseroidaan pois siivu, jolloin tuntuu vähän palaneen käryä. Miinustaitteisilla silmillä silmä on liian pitkulainen, joten sarveiskalvoa vähän ohennetaan. Minulla on kuulemma paksu sarveiskalvo joten siitä oli varaa ottaa. Lopuksi läppä taitetaan paikoilleen ja kuivaillaan.


Leikkaushuonetouhuilu ei kestänyt montaa minuuttia. Laseriakin käytettiin kumpaankin silmään alle minuutti. Säde ei tuntunut miltään, mutta se laite painoi kivuliaasti. Puristin hoitajan käden varmaan mustelmille. Lääkäri selitti koko ajan keskeytymättä mitä hän tekee ja missä vaiheessa leikkaus on, ja optikko laski sekunteja laserin aikana.

Leikkaushuoneesta minut vietiin pimeään huoneeseen. Sain maata ihanassa lepotuolissa viltin alla ja syödä suklaata. Muuten ei ollutkaan niin ihanaa. Silmät olivat arat, en saanut niitä auki juuri yhtään ja päähän koski. Hoitaja toi kosteuttavaa tippaa säännöllisesti ja se auttoi karheaan tunteeseen. Yritin olla reipas, mutta oli kuitenkin ärsyttävää kun vieressä istunut nuori nainen ei saanut juuri mitään jälkihankaluuksia ja pääsi ennen minua pois, vaikka tuli myöhemmin. Jotain hyvää sentään: joillakin silmät vuotavat kovasti, minulla eivät yhtään.

Lääkäri otti vielä kuvat silmistä ennen kuin päästi minut menemään, ja totesi että erittäin hyvältä näyttää.

Nyt ei saa viikkoon meikata, saada silmiin hikeä, hieroa silmiä kovaa taikka muuta vastaavaa. Viikon antibioottitipat ja säännöllisesti kosteuttavaa tippaa niin pitkään kuin tarvis on. Tänään ei ole tuntunut enää lainkaan kuivalta, mutta kuurin aikana pitäisi kuitenkin muistaa kosteuttaa kerran tunnissa.

Näkö tuntuu tarkentuvan koko ajan. Luulen että suurin ongelma on aivoilla, joiden pitää oppia tulkitsemaan uudenlaisia näköaistimuksia.

lauantaina, syyskuuta 01, 2012

Kolme vuotta kadonneita hetkiä

Eilen tämä sähköinen kotipäiväkirjamme täytti kolme vuotta. Kolme vuotta sitten ostimme rivitalon päätyhuoneiston, josta tuli ensinäkemältä hyvät fiilikset, ja muutimme yhteen muodostaen uusperheen.

Sen jälkeen täällä on maalattu, maalattu vähän lisää, saunottu, vaihdettu listat, naurettu, kiinnitetty koukkuja, hyllyjä ja tauluja, itketty, saatu karvaista perheenlisäystä, syöty hyvin, pesty pyykkiä, kuopsuteltu takapihalla, nautittu metsäntuoksusta (ja siivottu jatkuvasti satavia männynneulasia), sotkettu, järjestelty, siivottu, ja viimeisimpänä saavutuksena saatu lapsonen koulutielle.






torstaina, kesäkuuta 02, 2011

Voikukkia

Voikukka voisi olla tämän päivän kantava teema. Käytiin aamupalan jälkeen katsomassa ystävän hevosia tämän ollessa lomamatkalla kaukana. Toisella hevosella on vähän kipeät kaviot, jotka lupasin puhdistaa. Hoidon jälkeen syöttelimme kauraooppeleille voikukanlehtiä.




Kotona tehtiin jotain historiallista - junnu kävi ensimmäistä kertaa pyöräilemässä ihan oikean lenkin pyöräteillä eikä vain läheisellä kentällä. Ensin hän ei olisi millään halunnut mennä muualle kuin kentälle, mutta saimme hänet suostuteltua mukaan. Metri metriltä homma sujui paremmin, ja lopussa hän oli ihan ihmeissään että ollaanko jo täällä kotinurkilla! Pyörällä meno on kevyttä. (Toista meillä perässäjuoksijoilla...)


Loppupäivän kiskoin pihalta voikukkia nurmikosta. Kyllä niitä riittää, ja kyllä ovat tiukassa. Mutta keltaisen väheneminen on hyvin palkitsevaa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...