Winter Danger

Käytiin Vuokatissa muutaman päivän mökkilomalla miehen äidin lomaosakkeessa. Minulle tuli "mind was blown"-hetki kun ajoimme Talvivaara-kyltin ohi. Täälläkö se on ??

Pitihän sinne sitten ajaa koiria ulkoiluttamaan. Ihan kaivokselle asti emme menneet, mutta sen verran lähelle että joka sivutiellä oli pääsy kielletty -kylttejä.

Lunta oli puolisääreen asti ja pakkasta -20, joten vähän kirpakkaa oli metsässä eteneminen. Näimme metsätiellä mielenkiintoiset jäljet, joihin oli jo satanut lunta joten varpaan/sorkanmuotoja emme erottaneet. Jälkien väli oli 120-150cm ja eläin oli edennyt ravissa aina takajalka etujalan jälkeen. Jälkiä meni vierekkäin kahdet. Hirvikaksikkoko siinä oli juoksennellut vierekkäin vai mikä, älkää meiltä kysykö.

Ulkoilu lisää ruokahalua.

Adventti Numero Uno

Laitettiin tänään hiukan joulutunnelmaa taloon. Ei ensimmäisen adventin takia erityisesti, vaan koska nyt sattui olemaan aikaa, mutta ei tämä ajankohta mitenkään haitannut. Junnu avasi ensimmäisen joulukalenterin luukun aamulla. Hän sai kaverin synttäreiltä läksiäislahjaksi suklaakalenterin, jossa on 25 luukkua. Voi onnea ja autuutta.

Paistoin vähän torttuja ja pipareita iltapäiväglögin seuraksi. En ole luumuhillon ystävä joten laitan yleensä myös vadelmahilloa, mutta tämä käyttämäni menikin ihan mehuksi uunissa. Ei tullut kovin kauniita, mutta maku oli onneksi ihan ookoo. Pipareitakaan en onnistunut polttamaan yhtään, joten saimme talteen monta etanaa, siiliä, oravaa, dinoa, koiraa ja karhua.

Pari ulkovalosarjaa viritettiin takapihalle ja kynttelikkö ikkunalle. Nyt puuttuu vain joululaulut radiosta (mutta niitä en ihan vielä kaipaa)!

Viritetty ulkovalosarja

Nostalginen vierailu Qin-valtakuntaan ja metsätöitä

Terrakottanäyttely Tampereen Vapriikissa raksuttaa kohti 1.12. koittavaa loppuaan, ja koska meillä ei ollut mahdollisuutta keväällä käydä katsomassa aitoa näyttelyä Xi'anissa, halusimme ehdottomasti nähdä savisoltut kun niitä näin lähellä kotia esiteltiin.

Aito kiinalainen posetus feikin savisoltun vierellä

Ihana peurakoristeinen tiilenpää vuodelta kivi ja kirves

Kenraali sotajoukkojensa edessä

Terrakotta-armeijaa oli esillä isompi lukumäärä kuin Pekingin kansallismuseossa. Siellä oli muistaakseni kaksi sotilasta ja kaksi hevosta. Vapriikissa oli useita savipatsaita ja hieno sotavaljakon pienoismalli, tosin kopio mutta kuitenkin. Ajalta säilyneitä pronssi- ja jade-esineitä oli myös useita näytteillä.

Osa savipatsaiden tekemistä kuvaavasta pienoismallista

Päätön voimistelija ja virkamies

Kivihaarniska hautauskäyttöön

Pienoismallisen sotavaljakon heppaturpa

Hautaan oli myös laitettu lemmikkikurki ja -hanhi

Toisen keisarin hautaan oli laitettu vähän kohtuullisemmin pienoismallipatsaita. Tässä naisratsastaja

Terrakottanäyttelyn lisäksi Vapriikissa oli useita muita näyttelyitä. Tampereen historiasta kertova huone oli mielenkiintoinen. Junnu juoksi heti luonnontieteelliseen museohuoneeseen. Siellä oli laatikossa pari suloista vasaa ja iso hirvi, jota ei saanut syöttää.

Jätimme ehdotuksemme siitä mitä laajennettavaan museoon haluaisimme lisää. Esihistoriaa toivoi junnu ja osasi hienosti kirjoittaa sen itse.

Innovaationäyttely oli hauska. Yhdessä kohteessa sai soittaa kitaralla sointuja ohjeiden mukaan ja tietokoneohjelma kuunteli ja sanoi menikö oikein vai väärin. Mies ja junnu soittivat sulosävelet yhteistyössä.

Parasta oli kuitenkin kokeilla metsäkonesimulaattoria. Jos samalla tavalla huiskisi tukkien kanssa oikeassa metsässä, jo olisi hajalla niin kone, metsä kuin kuski, mutta nyt harjoitteleminen oli varsin turvallista.

Suosittelemme lämpimästi Vapriikkia kaikille Tampereella kävijöille! Seuraavaksi katsastamme työväenmuseo Verstaan. Siellä on kuulemma nyt elämää 50-luvulla -aiheinen näyttely, joka sijoittuisi kivasti vanhempien lapsuudenaikaan, josta emme tiedä oikeastaan mitään.

Hiljaista, koska

Kotiblogiin kirjoittaminen ja muiden blogien lukeminen on ollut viime aikoina hiljaista. Syy siihen on se, että olen keskittynyt oman yritykseni blogin kirjoittamiseen ja sen starttailuun. Viikko sitten maanantaina aloitin yrittäjyyskurssin, joka on ihan huippu. Kurssin kesto on kuusi viikkoa, tai enemmän jos haluaa heti suorittaa yrittäjän ammattitutkinnon. Meitä on kolmekymmentä innokasta ideoinemme, joista pitäisi saada mahdollisimman moni toimintaan!

Kotikorjauksissa on ollut vähän hiljaista ja tänä aamuna käytiinkin hiukan keskustelua siitä mitä visioita ja suunnitelmia meillä on, taikka siis onko meillä sellaisia. Olen itse sellainen parantelija ja uudistaja ja mies ei niinkään. Pitää löytää sellainen tasapaino, ettei kumpaakaan ahdista.

Tänään saatiin kyllä yksi tärkeä juttu valmiiksi. Kissahäkin päällä on ollut pleksilevy alusta asti, mutta se ei ole ollut kiinni. Viime talvena tuuli puhalsi sen alas ja etsin sitä joka paikasta mutten löytänyt. Se olikin mennyt naapurin puolelle, hän taas oli ihmetellyt pitkään mikä ihme levy se oikein on ja mistä se on tullut :D Nyt laitettiin vihdoin levy ruuveilla kiinni häkin päälle ja poistettiin suojamuovitkin siitä. Tuli oikein tyylikäs ja huomaamaton, läpinäkyvä kun on.

Junnulla on sunnuntaisin pelipäivä. Kaverinsa luona hän on pelannut jotain palikkarakennuspeliä nimeltä Minecraft, josta en ole aiemmin kuullutkaan. Tänään katsottiin YouTubesta videoita ja ladattiin siitä kokeiluversio. Pelin grafiikka on kuin suoraan 80-luvulta, pelkkiä kuutioita. Kuitenkin peli maksaa 20 euroa. En oikein tajunnut ensin yhtälöä. Junnu on siitä kuitenkin ihan liekeissä, se on vähän kuin jättimäinen Lego-pelikenttä.

Maailmassa voi tehdä vaikka mitä. Ensin etsitään materiaaleja, sitten niistä valmistetaan työkaluja joilla voi etsiä ja valmistaa uusia materiaaleja. Esimerkiksi hiekasta saa polttamalla lasia ja tikuista ja raudasta saa tehtyä nuolia. Jos peliin haluaa vaikeutta, sitä myös saa. Öisin pimeydestä syntyy otuksia kuten zombeja, hämähäkkejä ja luurankoja, jotka yrittävät ottaa pelaajan hengiltä. Sen takia ensimmäisenä päivänä täytyy nopeasti rakentaa jokin suoja yötä varten. Junnua varten laitettiin "rauhanomainen" vaikeustaso, jossa ei tarvitse taistella, saa vain rakentaa. Kokeiluversion aika on kohta täynnä ja hän aikoo ostaa koko pelin säästetyistä viikkorahoistaan.

Huomenna opiskelen vähän tuotteistamista ja loppuviikko on etäpäiviä. Viikot kyllä kuluvat nopeasti, ja kurssin aikana pitäisi saada tehtyä kokonainen liiketoimintasuunnitelma kaikkine laskelmineen...

Terveiset kesäiseen Pekingiin

Kuulin että Pekingissä on 20 astetta lämmintä. Entä täällä?

Ruokabloggausta

Kuten vähän tuli ennustettua, ei täällä arki-iltaisin kerkiä oikein kuin etsiä jotakin syötävää ja menemään nukkumaan. Joten reipas kirjeenvaihtaja raportoi ruokakokemuksistaan.

Tiistaina oli jälleen vuorossa tuttujen tapaamista, joten ruokasuunnitelmaksi muodostui hiukan kauempana hotellilta oleva Sanlitun (三里屯) -niminen alue. Kyseisessä korttelissa on pahamaineisen kuuluisa juottolakatu, Sanlitun Lu (三里屯路), jonne länsimaiset turistit ahtautuvat, koska eivät muuta tiedä. Onneksi alueelta löytyy fiksumpaakin liiketilaa.

Matka toimistolta kesti metrolla puolitoista tuntia, mutta oli silti hyvä vaihtoehto. Toiset tuttavat olivat lähteneet samalle matkalle taksilla ja viettivät kaksi ja puoli tuntia ruuhkassa. Molemmat paikat ovat kuitenkin samalla puolella kaupunkia, joten toisella puolella asumista ja päivittäisiä työmatkoja sieltä ei uskalla oikein kuvitellakaan.

Ruokana oli japanilaista haute cuisinea, jonka tyylilajin nimen olen jo unohtanut. (Muokkaus: Nimi löytyi, se on teppanyaki) Kuitenkin homman ideana oli pöydän toisella puolella oleva kokki, joka valmisti kaiken tilatun suoraan silmien edessä. Valikoimassa oli syö-ja-juo-mitä-haluat tai sitten à la carte. Valitsimme luonnollisesti pakettihinnan, jolloin pääsimme kokeilemaan mahdollisimman montaa eri lajia ilman huolta loppulaskusta. Valikoima oli japanilaiseen tyyliin melko mereneläväkeskeistä, mutta valinnanvaraa riitti kyllä tarpeeksi melkein mihin tahansa makuun. Myös käden heiluttelu ja tarjoilijan (fúwùyuán, 服务员) huutelu kovaan ääneen alkaa luonnistua. Muuten ei tässä maassa saa palvelua.

Edessä kapea ruokailutila ja takana metallinen paistotaso, jossa kokki hääräsi

Keskiviikkona sitten päätin käydä kokeilemassa perinnetunnepaikan valkosipulinversonuudelit, enkä pettynyt. Maku oli edelleen yhtä hyvä kuin keväällä. Pieneksi plussaksi voisi laskea kuulumiset ruokatasavaltaan, jolloin maksukortti olisi käynyt, jos sitä olisi vaan tajunnut käyttää. Toisella laidalla pienenä miinuksena oli Wangfujingin tasavaltaruokalan mukainen käytäntö, että kolaa tai muutakaan limonaadia ei saanut koko paikasta. Pari chilinpalaa pureskeltua olisi juotavalle ollut kyllä käyttöä...

Ruoan jälkeen piti vielä varmistaa, että junnun suosikkiketjulla, Yippin Sanxiaolla (一品三笑), tosiaan oli ravintola lähistöllä. Löytyihän se.

Illalla maistui Broadchurch-sarjan päätösjakson kanssa vielä pieni herkkuhetki. Viimeinen leipomon hyllyssä ollut munakasleivos sekä pieni punaviinipullo. Kumpainenkin tuli tutuksi jo edellisellä reissulla, eivätkä pettäneet tälläkään kertaa.

Paluu Pekingiin

Tänne sitä taas tuli päädyttyä, Kahden Kuun blogin maisemiin. Tosin tällä kertaa vain yksin ja vain kahdeksi viikoksi. Ei Peking ole hirveästi ehtinyt muuttua, joten tunteet olivat omituisesti työmatkan ja vanhojen kotikulmien muistelumatkan välissä.

Heti alkuun pääsin muistelmakierroksen alkuun, kun taksi ei lähtenytkään lentokentältä luulemaani reittiä hotellille, vaan ajoikin eri poikkikadulle. Juuri samaiselle, mikä kulkee kevään asuntolan ohi. Olin näkevinäni moottoritien kaiteiden yli vanhan hotellin, mutta ainakin silloin ikkunasta näkynyt savupiippu pomppasi tarpeeksi korkealle kuvaa varten.

Tornia tuli katseltua kaksi kuukautta

Hotelli on tällä kertaa sama kuin ihan ensimmäisellä matkalla. Yhden kehän lähempänä keskustaa, mutta ikävästi metrovaihtoyhteyden päässä. Joten loppujen lopuksi taitaa nykyisestä asumuksesta kestää kauemmin päästä keskustaan kuin mitä suoraan ykköslinjaa pitkin olisi päässyt. Oman mausteensa tuo myös kielitaidon puute ja ettei M ole mukana pelastamassa. Metrokortinkin sain vasta toisella yrittämällä, mutta ensimmäisen yrityksen laitan kyllä virkailijan piikkiin: tämä kun ei viitsinyt edes yrittää kuunnella mitä ihmiset sanovat.

Vapaita päiviä on tällä kertaa vain neljä, joten kovinkaan paljoa ei niiden aikana kerkiä näkemään. Lisäksi pitää tavata kaikki vanhat tutut. Onneksi perusnähtävyydet tuli kierrettyä jo keväällä, jolloin niiden näkemiseen ei ole tällä kertaa erityistä tarvetta. Arkipäivät kuluvat samaan malliin töissä. Hotellilla aamiaiselle klo 7.30, bussille 8.25 ja paluu hotellille 19.00. Sen jälkeen onkin pikaisen ruoan aika, nukkumaan ja sitten aloitetaan alusta.

Ensimmäisenä viikonloppuna kolusin kirjakauppoja etsiessäni kiinan oppikirjaa, joka oli lopulta vaihtanut nimeä. Ei ihme ettei löytynyt. Tulipa samalla kierrettyä kaupunkia ja nähtyä Xidan, missä muu porukka vietti keväällä useammankin päivän. Kirja löytyi sitten lopulta Wangfujingiltä. Samalla piti käydä tarkistamassa tuttu ruokapaikka. Suomeen mukana tullut ruokakortti kelpasi vieläkin ja annos oli edelleen maistuva. Sen verran olivat saaneet tuotekehitystä aikaiseksi, että aikaisemmin mukana tulleiden tikkujen kanssa oli nyt samaan pakettiin laitettu lusikka ja kosteuspyyhe.

Tuttu Food Republic ateria

Sunnuntai menikin sitten tuttujen kanssa ruokaillessa. Paikallinen hot pot -kulttuuri on kyllä hauska idea. Vähän kuin suomalainen keitto, mihin laitetaan jatkuvasti lisää tavaraa ja mistä saa luvan kanssa kalastella parhaat palaset itselleen. Paloja nimittäin riittää. Jostakin syystä paikalliset tilaavat järjestäen reilut puoli kiloa lihaa per nuppi ja siihen vielä muut lisukkeet päälle. Uutena erikoisuutena näkyi tähteiden saaminen mukaan muovirasioissa, mikä oli ilahduttava muutos.

Hot pot lisukkeita...

Muutenkaan ei täällä tarvitse kuolla nälkään. Hotellin viereisestä kauppakeskuksesta nimittäin löytyi tuttuja liikkeitä! Food Republic oli meidän Wangfujingin suosikkipaikkamme, eikä konseptin laajeneminen niin yllättänyt. Mutta aivan sen vieressä oli valkosipulinuudelipaikka Perinteiset Tunteet, Autenttinen Maku, mikä pelasti monta sairaspäivää keväällä. Lisäksi junnun suosikki Yippin pitäisi olla korttelin päässä toisessa keskuksessa, mutta en ole vielä löytänyt sitä. Wedomet puuttuvat tältä suunnalta, mutta onneksi muistakin on löytynyt portugalilaisia munakaspiiraita.

Punainen syksy

Koirakahvilan syysretkellä

Sain kutsun tulla mukaan paikallisen koirakahvilan syysretkelle ja tietysti sitten syömään kahvilaherkkuja. Pakkohan se oli mukaan lähteä, kun ilmakin oli mieletön.

Kuuma tuli ja koiratkin katosivat!

Pienin retkeilijä

MindTrek 2013

Oktoberfest-hepat ravintola Plevnan edustalla

Naisia tarvitaan lisää teknologia-aloille

Sisäkuva Siperiasta

Olin tiistaina ja keskiviikkona kuuntelemassa ARea 13 - ja MindTrek-tapahtumien esityksiä Teknologiayrittäjyyspäivien nimissä. En ole teknologiayrittäjä, mutta olen teknologiasta kiinnostunut yrittäjä, ja totta vie ei tarvinnut pettyä sisältöön.

Iltajuhlat jäivät flunssailun takia väliin, mutta kuulin toinen toistaan mielenkiintoisempia esityksiä lisätystä todellisuudesta (Thomas Olsson), tulevaisuuden trendeistä mm. tunteellinen kaupunki ja kaikki-ovat-valmistajia (Anne Stenros /KONE), yksinkertaisuudesta suunnittelussa (Niilo Alfthan), netin tulevaisuudesta (Tommi Pelkonen /Google), visuaalisista efekteistä elokuvissa ja peleissä (Allan McKay), viihteen historiasta ja tulevaisuudesta (David S. Cohen), Steve Wozniakin (Applen perustaja) ajatuksia teknologiasta, muotoa muuttavista käyttöliittymistä, roboteista, biohäkkäyksestä ja oman kehon teknologisesta tarkkailusta ja parantamisesta ja paneelikeskustelua joukkoistamisesta.

Tulossa on huimia juttuja, jotka vaikuttavat meidän kaikkien arkipäivään. Suomi on aiemmin ollut teknologian hyödyntämisessä kärkikastia, mutta olemme jotenkin viime aikoina jääneet junasta. Esimerkiksi Virossa laitetaan jo nuoret koululaiset ohjelmoimaan ja Britanniassa on samat suunnitelmat. Joku tiesi, että siellä otettaisiin jo pakollisiksi aineiksi koodaus, suunnittelu ja 3D-printtaus. Suomessa katsotaan vierestä.


Itseäni inspiroivat eniten kahden naisen pitämät esitykset. Koneen suunnittelujohtaja Anne Stenros puhui siitä, miten tulevaisuudessa 3D-printtauksen yleistyessä kaikista meistä voi tulla suunnittelijoita ja valmistajia sen sijaan että joku muu päättäisi puolestamme mitä haluamme. Meillä on kasvamassa sukupolvi, joka osaa käyttää kaksivuotiaana iPadia sujuvasti. Hän piti myös naisten puolta teknologiateollisuudessa. Tulevaisuuden johtajilta vaaditaan yhä enemmän taitoja, jotka ovat naisille ominaisempia.


Robotiikan viikon Suomeen tuova Cristina Andersson puhui robotiikan tulevaisuudesta ja mahdollisuuksista. Hän vähän provosoikin sanomalla, että robotti voi hoitaa vanhuksia paremmin kuin ihmiset ja viittasi Paro-hyljerobotteihin, joita on tutkittu dementikkojen kanssa ja jotka ovat saaneet dementikkoja avautumaan ja ottamaan kontaktia siinä missä ihmishoitaja ei. Robotit voivat myös tuoda valtavia tehokkuushyötyjä ja voittoja yrityksille ja samalla lisätä taloudellista eriarvoisuutta, jos yritykset eivät opi jakamaan.

Syyskuvia

Nyt on tullut jostain syystä pieni päivityskatko, ei ole tullut otettua kuvia mistään. Tänään napsin syksymuistoja pahimpaan nälkään. Jospa tästä taas aktivoituisi! Ainakin meillä on yksi projekti menossa, se saattaa valmistua päivänä minä hyvänsä! Ja sitä on odotettu jo varmaan pari vuotta...

Kurjet muuttivat tänään

Rucolan kukka

Hernekukka on aivan valtoimenaan

Meille tulee muutama tomaatti!

Pihapuussa on orava

Viinimarjapuskassa on uusia silmuja