MindTrek 2013

Oktoberfest-hepat ravintola Plevnan edustalla

Naisia tarvitaan lisää teknologia-aloille

Sisäkuva Siperiasta

Olin tiistaina ja keskiviikkona kuuntelemassa ARea 13 - ja MindTrek-tapahtumien esityksiä Teknologiayrittäjyyspäivien nimissä. En ole teknologiayrittäjä, mutta olen teknologiasta kiinnostunut yrittäjä, ja totta vie ei tarvinnut pettyä sisältöön.

Iltajuhlat jäivät flunssailun takia väliin, mutta kuulin toinen toistaan mielenkiintoisempia esityksiä lisätystä todellisuudesta (Thomas Olsson), tulevaisuuden trendeistä mm. tunteellinen kaupunki ja kaikki-ovat-valmistajia (Anne Stenros /KONE), yksinkertaisuudesta suunnittelussa (Niilo Alfthan), netin tulevaisuudesta (Tommi Pelkonen /Google), visuaalisista efekteistä elokuvissa ja peleissä (Allan McKay), viihteen historiasta ja tulevaisuudesta (David S. Cohen), Steve Wozniakin (Applen perustaja) ajatuksia teknologiasta, muotoa muuttavista käyttöliittymistä, roboteista, biohäkkäyksestä ja oman kehon teknologisesta tarkkailusta ja parantamisesta ja paneelikeskustelua joukkoistamisesta.

Tulossa on huimia juttuja, jotka vaikuttavat meidän kaikkien arkipäivään. Suomi on aiemmin ollut teknologian hyödyntämisessä kärkikastia, mutta olemme jotenkin viime aikoina jääneet junasta. Esimerkiksi Virossa laitetaan jo nuoret koululaiset ohjelmoimaan ja Britanniassa on samat suunnitelmat. Joku tiesi, että siellä otettaisiin jo pakollisiksi aineiksi koodaus, suunnittelu ja 3D-printtaus. Suomessa katsotaan vierestä.


Itseäni inspiroivat eniten kahden naisen pitämät esitykset. Koneen suunnittelujohtaja Anne Stenros puhui siitä, miten tulevaisuudessa 3D-printtauksen yleistyessä kaikista meistä voi tulla suunnittelijoita ja valmistajia sen sijaan että joku muu päättäisi puolestamme mitä haluamme. Meillä on kasvamassa sukupolvi, joka osaa käyttää kaksivuotiaana iPadia sujuvasti. Hän piti myös naisten puolta teknologiateollisuudessa. Tulevaisuuden johtajilta vaaditaan yhä enemmän taitoja, jotka ovat naisille ominaisempia.


Robotiikan viikon Suomeen tuova Cristina Andersson puhui robotiikan tulevaisuudesta ja mahdollisuuksista. Hän vähän provosoikin sanomalla, että robotti voi hoitaa vanhuksia paremmin kuin ihmiset ja viittasi Paro-hyljerobotteihin, joita on tutkittu dementikkojen kanssa ja jotka ovat saaneet dementikkoja avautumaan ja ottamaan kontaktia siinä missä ihmishoitaja ei. Robotit voivat myös tuoda valtavia tehokkuushyötyjä ja voittoja yrityksille ja samalla lisätä taloudellista eriarvoisuutta, jos yritykset eivät opi jakamaan.

Sattuman kauppaa

Masentavan päivän päätteeksi mietin katsoisinko televisiosta sunnuntai-illan sarjat NDA - Salassapitosopimus sekä Silta vai jotain muuta. Mies on kaverinsa kanssa ulkona ja päätin sitten säästää sarjat hänen kanssa katsottavaksi, kun olemme yhdessä niitä aiemminkin seuranneet.

Telkkua tulee katsottua tosi vähän nykyään ja tuntui vaikealta asettua sen ääreen, mutta valinta osui sitten komediaan nimeltä Whatever Works. Ajattelin, että hassu filmi voisi vähän piristää.

Woody Allenin elokuvassa äreän fyysikkonero Borisin asuntoon ja elämään ujuttautuu naiivi ja yksinkertainen maalaistyttö Melody etelästä. Nero halveksuu ihmiskuntaa ja paasaa jatkuvasti ajatuksiaan jo vähän kyllästyneille kavereilleen. Kotoa karanneen, asuntoa vailla olevan tyttösen päästämisellä kahdeksi minuutiksi sisälle asuntoon on loppujen lopuksi aikamoinen vaikutus monen ihmisen elämään. En kerro enempää, jos on vielä elokuva näkemättä.

Sain pari päivää sitten loppuun Karin Fossumin kirjan Brott, joka käsittelee sattumalta vähän samaa aihetta. Pääosassa on yksin viihtyvä tahdoton tossukka, taidegalleriassa työskentelevä Alvar. Hän haluaa ajatella itseään hyvänä ihmisenä, ja kun galleriaan tulee huumeita käyttävä suorasukainen nuori tyttö, joka pyytää kupin kahvia, hän suostuu. Ei ehkä olisi pitänyt... mutten halua tästäkään kertoa paljastuksia.

***

Happened to bump into a film and a book both of which had the same theme: letting a stranger come into your life and transform it.

Sietämätön haikeus

Kuulut keltaiset vadelmat ovat kypsyneet

Tien toisella puolella asutaan kuin sillit suolassa

Joka kerta vanhempien luona käydessä tulee surku. Talohan on minun ja ex-mieheni puoliksi omistama, ja vanhempani ovat jääneet asuttamaan sitä kun meille tuli muutto toiseen kaupunkiin samalla kun heille tuli muuttotarve. Kun ostimme talon, se oli minulle kuin pikku paratiisi. Omia omenapuita, peltonäkymät, valoisa olo- ja ruokahuone, paljon tilaa sisällä ja ulkona. Siihen tehtiin uusi katto, rakennettiin koiratarha, yläkerta rempattiin asuttavaksi ja vanhat vintin ikkunatkin eksä kunnosti (maalasipa vielä huolellisesti jotain karmia juuri kun olisi pitänyt lähteä poikaa synnyttämään). Emme saaneet asua siinä pitkäänkään ennen kuin työt veivät muualle. Ja parin vuoden sisällä se pitää myydä pois.

Loppujen lopuksi

Minulle kerrottiin, että Kiina (kuvassa) on maa, jossa mikään ei toimi mutta kaikki järjestyy.

Kyseinen hiukan sarkastinen lausahdus ei ole huono muistutus kenellekään. Kaikkea ei voi suunnitella, elämä järjestää aina yllätyksiä, mutta loppujen lopuksi kaikki kyllä järjestyy :)

Tee hyvä teko naistenpäivänä

Nyt on mahdollisuus tehdä konkreettinen naisia hyödyttävä teko. Voit tehdä sen huomennakin, mutta miksi odottaisit.

Allekirjoita Kansalaisaloite vanhemmuuden kustannusten tasaamiseksi.

Yksi vauva maksaa *äidin* työnantajalle noin 12 000 euroa. Summa koostuu pääosin raskaudenaikaisista sairauspoissaoloista, äitiyslomalla kertyvistä lomarahoista sekä sairaan lapsen hoitokuluista.

Palkkaako yritys mieluummin lisääntymisiässä olevan nuoren naisen vai miehen? Pystyykö pieni työnantaja edes selviytymään ylimääräisistä kuluista?

"Nykyjärjestelmän vuoksi naisten yritykset eivät liioin kasva, kansainvälisty eivätkä työllistä. Nyt käytössä olevan järjestelmän vuoksi nuoret naiset syrjäytyvät pätkätöihin, vaikka naiset suorittavat jo nyt suurimman osan kaikista akateemisista loppututkinnoista.
Ruotsissa asia on ratkaistu jo vuosia sitten tasaamalla vanhemmuuden kulut verovaroin. Nyt meidän on aika saada vanhemmuuden kulut maksettaviksi samalla tavoin kuin rahoitamme päivähoidon, koulutuksen, tiet ja kirjastot, sillä vauvat ovat yhteinen tulevaisuuden turvamme."

Alkemistina

Kirjoittelinkin täällä aiemmin siitä hieman huvittavasta avoimen yliopiston kurssistani ja erityisesti ryhmäläisistä. Ajattelin tänään avautua raportista, joka meidän on kirjoitettava saadaksemme kurssin läpi.

Tarkoituksena siis olisi saada tuotettua yhdessä noin 20 sivua pitkä selvitys, analyysi ja pohdinta tieteellisen kirjoituksen muodossa lukemistamme artikkeleista.

Ryhmäläisillämme on tunnetusti kova kiire koko ajan, eivätkä he oikeastaan ehtisi osallistua raportin tekemiseen, mutta kaikki ovat kuitenkin raapustaneet kasaan oman henkilökohtaisen raporttinsa omista artikkeleistaan lähdeluetteloineen kaikkineen.

Sanomattakin on selvää, ettei näiden tekstien yhdistäminen sujuvaksi yhtenäiseksi raportiksi onnistu ihan vain laittamalla ne peräkkäin. Miksi käyttää kallista aikaa ja vaivaa kirjoittamalla teksti, jota ei voi käyttää??

Keskustelu aiheesta käydään satunnaisten sähköpostiviestien välityksellä. Joku tekee jotain, ja joku toinen sitten jotain ihan muuta.

Minäkin olen kantanut korteni kekoon tässä epäryhmätyössä. Olen yrittänyt järjestellä teksteistä leikkaamiani pätkiä sopivien otsikoiden alle ja saada niistä aikaan jotain järkevää, mutta punaista lankaa ei vain löydy. Ureasta ei kultaa tule vaikka miten tislaisi... Työn pituus ylittää nyt jo maksimin, enkä ole kirjoittanut omista artikkeleistani vielä sanaakaan.

Turhaumaani rajoittaa vain se ihana ajatus, ettei minun TARVITSE saada kurssista yhtään opintopistettä. Olen omat oppimistavoitteeni jo saavuttanut.

"Tiedon luominen organisaatiossa edellyttää aiemman tiedon tai informaation lisäksi ihmisten välistä vuorovaikutusta sekä oivaltamista. Uutta tietoa syntyy, kun yksilöt jakavat tietoaan muiden kanssa, jotka puolestaan yhdistävät sitä omaan tietoonsa."

Kiitoksen päivä

Pohjoisamerikkalaiset sivut pullistelevat thanksgivingiä ja pumpkin pieta. Siellä kiitospäivä on melko pitkä perinne yhteisine kalkkunaillallisineen.

En kaipaa uusia syitä lahdata kalkkunoita (tai syödä kakkua), mutta mietin, että kiitokselle omistettu päivä voisi Suomessakin olla ihan hyvä. Suomalaiset ovat vähän kiittämätöntä ja kärttyisää kansaa. Silti meillä jokaikisellä on paljon asioita joista olla kiitollisia.

Minä olen tänään kiitollinen

• ihanasta perheestä
• lämpimästä kodista
• puhtaasta juomavedestä
• sisävessasta
• siitä, että on työpaikka
• siitä, että saan kohta hypätä tuntemattomaan ja kokeilla miten siivet kantavat
• suklaapatukasta, jota on vielä vähän jäljellä
• ohjelmattomasta illasta
• astian- ja pyykinpesukoneesta

Kiitollisuus parantaa tutkitusti elämänlaatua ja terveyttä. Kiitosta ei tarvitse kohdistaa erityisesti millekään tai kenellekään, jos ei siltä tunnu. Pääasia on tunne siitä, että on saanut paljon, on onnistunut - ja mikään ei ole itsestään selvää.

Lopuksi vielä iloinen asiaan liittymätön laulu, jonka avulla lapset voivat opetella värit kiinaksi. Youtubestakin voi olla kiitollinen!

Irrallista

Kerkesin sitten vielä todistaa viimeiset yt-neuvottelut töissä ennen kuin lähden. Kuinkahan monissa olen yli kymmenen vuoden aikana ollut mukana, en jaksa laskea... Näissä neuvotteluissa en kuitenkaan ole enää osallisena, vaan saan seurata ulkopuolisena kahvipöytäkeskusteluja aiheesta.

Tunnelmat eivät ole kovin hääppöiset - tosin kaikki muutkin ovat näissä yt-liemissä niin marinoituja ettei kukaan jaksa erityisemmin jännittää. Tältä alalta voi olla vaikeaa löytää nyt uutta paikkaa, joten luovuutta ja joustavuutta vaaditaan. Joillakin on käynyt hyvin: useat työkaverit ottivat irtisanoutumispaketin ja työllistyivät heti. Siinä voi varata sitten halutessaan vaikka talviloman Mauritiukselle. All-inclusive hotelli omalla niemellä, golffausta, surffausta ja snorklausta, aurinko päällä ja pehmeä hiekka alla.

Sää on tänään täällä kaikkea muuta kuin mauritiusmainen. Nyt on se kahden pimeän välissä oleva hämärä jota päiväksi kutsutaan, ja pahemmaksi vain menee ennen kuin kääntyy taas kevättä kohti. Marraskuussa saisi varmaan jo vähän laittaa ulkovaloja. Olen vähän miettinyt ripustaisiko tuolla koirien kanssa pimeydessä kävellessä pattereilla toimivat koristevalot kaulaan joko itselle tai nelijalkaisille, ainakaan ei olisi näkymisongelmia. Niitähän on kaikenlaisia nättejä lumihiutaleita ja helmiä ja mitä vielä. Miksi tyytyä pelkkään heijastimeen?

Googlen runousoppia

Menemisiä ja tulemisia

Lapsella oli ensimmäistä kertaa kaveri yökylässä viime viikonloppuna. Kaveri oli innoissaan lähdössä ulkoiluttamaan koiria joka välissä, oma lapsi olisi halunnut jäädä vain sisälle leikkimään. Käytiin saunan jälkeen pimeässä lähimetsikössä taskulamppuilemassa, se oli jännää. Kukaan ei kompastunut eikä eksynyt.

Eilen lähti ensin kaveri vanhempiensa mukaan (olivat juhlistaneet syntymäpäivää läpi koko yön - ihme että tässä iässä enää jaksaa sellaista! ja he ovat vielä meitä vanhempia :P ) ja sitten oma lapsonen isänsä mukaan. Talo hiljeni täydellisesti. Minä ahmin The Cloud Atlas -kirjaa (suom. Pilvikartasto), viimeinen tarina on vielä kesken. Harmittaa kun se loppuu, mutta jännittää onko viimeisillä sivuilla joku ovela koukku. Kirjan rakennehan on kuin maatuska, sisäkkäisiä tarinoita, joita seuraavan tarinan päähenkilö aina jotenkin lukee. Lopussa tarinat taas sulkeutuvat yksi toisensa jälkeen. Kirjasta on tehty elokuva, joka saapuu Suomeen VASTA ensi maaliskuussa.

Viime viikkoon mahtui yksi oikein huono uutinenkin. Irtisanottu ystävä sai lähteä koeajalla toisestakin firmasta. Tapaus on ikävän sotkuinen ja epäreilu.

Minulla alkaa tänä viikonloppuna opiskelu. Isäntä laittoi minut organisaatiokäyttäytymisen kurssille avoimessa yliopistossa. Hän on käynyt sen viime vuonna itse ja piti siitä niin paljon, että halusi minunkin käyvän sen. Psykologia ja ihmisten väliset suhteet kyllä kiinnostavat kovasti, ja uskon että kurssi on hyödyllinen ja kiintoisa. Opimme muun muassa ekstroverteistä ja introverteistä.

Työpaikalla minun pitäisi motivoida itseni käymään vuotuinen kehitys- ja tavoitekeskustelu. Ennen tapaamista pitäisi taistella usean työkalun kanssa, enkä millään jaksaisi, koska minulla ei tässä firmassa ole enää kehitystä eikä tavoitteita. Yritän vain jaksaa vuoden loppuun ja siirtää osaamiseni seuraavalle tekijälle.

Alla oleva kuva on Varalan liikuntaopistolta, jossa meillä oli työpaikan tiimipäivä. Osallistujat saivat kokeilla erilaisia urheilulajeja. Minä olin ryhmässä, joka kiipesi juomakorien päälle samalla korottaen koritornia ja laskeutui jyrkkää vuorenrinnettä alas köysien varassa. Olen todella korkeanpaikankammoinen, joten ylitin ja yllätin itseni täydellisesti suoriutumalla molemmista tehtävistä kunnialla. Pienen jännityksen ei pidä antaa estää  hienojen kokemusten hankkimista!

Viikot valuvat

Kiirusta, kiirusta on arki, ei kulu sohva maatessa. Mutta viikko viikolta lähenee hetki, jolloin kiire loppuu. Töitä olisi vielä 13 viikkoa ja siitäkin jokunen viikko on ansaittuja lomia. Ennen lähtöä pitää siirtää kaikki opittu ja osattu seuraavalle tekijälle.

Tällä hetkellä tauko tuntuisi tulevan enemmän kuin tarpeeseen. Haluaisin esimerkiksi heittää pois vaikka mitä roinaa, mutta lajittelu vie aikaa.

Pitäisi myös suunnitella, mihin haluan elämääni kuljettaa. Mistä tulee se voimia antava VAU-fiilis, missä työssä antaisin itsestäni eniten ja olisin eniten hyödyksi? Missä olisin hyvä? Töitä olen valmis tekemään kovasti, mutta haluan mennä oikeaan suuntaan. Yritän kuunnella pientä sisäistä ääntäni.

Minulla on paljon juttuja joita haluaisin tehdä.

- tehdä kännykkäpelin
- tehdä sosiaalisen nettisivuston tietystä aiheesta
- järjestää ihmisten koteja ja parantaa elämää
- opettaa ihmisiä kouluttamaan koiriaan
- kirjoittaa ja kuvittaa lastenkirjan
- säveltää musiikkia
- ...
Miten saan esille sen punaisen langan tästä kaikesta silpusta? Mikä on se tavoittelemisen arvoinen päämäärä?

Kolme vuotta kadonneita hetkiä

Eilen tämä sähköinen kotipäiväkirjamme täytti kolme vuotta. Kolme vuotta sitten ostimme rivitalon päätyhuoneiston, josta tuli ensinäkemältä hyvät fiilikset, ja muutimme yhteen muodostaen uusperheen.

Sen jälkeen täällä on maalattu, maalattu vähän lisää, saunottu, vaihdettu listat, naurettu, kiinnitetty koukkuja, hyllyjä ja tauluja, itketty, saatu karvaista perheenlisäystä, syöty hyvin, pesty pyykkiä, kuopsuteltu takapihalla, nautittu metsäntuoksusta (ja siivottu jatkuvasti satavia männynneulasia), sotkettu, järjestelty, siivottu, ja viimeisimpänä saavutuksena saatu lapsonen koulutielle.

Ratkaisu

Pitikin eilen valittaa, niin heti alkoi tapahtua. Sain odottamani sähköpostin, joskin sisältö oli hieman yllättävä, muutosaikataulu vähän pitkittyy. Mutta toisaalta se antaa aikaa vielä pohtia eri vaihtoehtoja, suunnitella ja valmistautua.

Ei mitään vieläkään!

Turhauttavaa.

Junnu saa sentään tänään kivan yllärin. Työpaikkaravintolan aulassa on tuotemyyntiä, ja nyt siellä on paljon Angry Birds -tavaroita. Uusin tuote on linnunpunainen penaali. Luulen että kelpaa!

Lapsellista

Kuuntelin sivukorvalla täällä työhuoneessamme käytyä keskustelua. Joku oli löytänyt netistä tutkimuksen, jonka mukaan pariskunnat ovat onnellisimpia ennen lapsia ja sitten taas kun lapset ovat muuttaneet kotoa. Toinen ällisteli varsin rehellisen kuuloisesti, että miksi niitä (lapsia) sitten pitää hankkia. Vastaukseksi keksivät, että sitä ne luonnolliset halut ja liika alkoholi teettävät.

Hetkeksi tuli vähän höntti olo.

Nämä lapsettomat kolmikymppiset poikamiehet varmaan pitäisivät ideaalina tilannetta, jossa suomalaiset eivät enää tekisi lainkaan lapsia vaan kuolisimme sukupuuttoon toinen toisiamme rainaisina vanhuksina hoivaillen alkeellisissa olosuhteissa. Olisihan siinä jotain tieteisnovellin aineksia, mutta itse näkisin vähän toisenlaisen Suomen mukavampana paikkana elää ;)

Minulla ei ole kokemusta kuin yhdestä lapsesta. Onhan näihin reiluihin viiteen vuoteen mahtunut rankkojakin aikoja, univelkaa, turhautumista, avuttomuutta, paljon pyykinpesua ja sen Oman Ajan vähentymistä.

Mutta mitäpä on tullut tilalle? Meillä on mahtava perheenjäsen, jonka kanssa saa päivittäin nauraa, halia ja pusia. Hän ajattelee asioita kantilta, jonka itse on jättänyt huomiotta. Hän on ilopilleri ja ajattelee positiivisesti. En unohda ikinä käyntiä HopLopissa, kun tuli pissit housuun. Olin ihan raivoissani kun ei ollut varavaatteita ja pitäisi lähteä kesken kotiin. Hänen hyvä tuulensa ei haihtunut voisihan siellä leikkiä vielä nakupellenä :)

Kyllä minä olen kaikesta huolimatta onnellisempi lapseni kanssa kuin ilman häntä. Kiitos junnu kun tulit meille :)

Kultahippuja hiuksiisi heitän,
suukoilla pienet kasvosi peitän.
Onnea sulle tahdon vaan,
enkelin vierelles kulkemaan.

Lämpöä

Olen niitä ihmisiä, joiden mielestä sisällä ei tarvitse olla kuuma eikä siellä tarvitse tarjeta alusvaatteisillaan. Silti lattian 16,5 astetta oli minulle jo liioittelua.

Remppakaveri irtosi hetkeksi Linuxistaan ja imuroitiin olohuoneen ja makuuhuoneen patterit sisältä, että niitä uskaltaisi pitää päällä. Tuoreessa muistissa oli pikkuvessan patterin sisältä tullut pölytuprahdus. Näissä kahdessa isommassa ei yllätykseksemme ollut pölyä oikeastaan ollenkaan. Hyvä niin! Nyt olohuoneeseenkin sai kytkettyä lämmöt. Makkarissa on yösähköllä toimiva lattialämpö (joka ei paljoa ilahduta hyytävään nukkumaanmenoaikaan), joten se patteri saa vielä odotella tulipalopakkasia.

Laitoin takkaan tuletkin, minisellaiset. Kunnon roihua sinne ei helpolla saa, kun typerä tulisija ei vedä, mutta asettelinpa sinne kaksi kynttilää :)

Viimeiseksi luontoystävälliseksi teoksi täytin siemenautomaatin pikkulintuja (ja varmaankin myös oravaa) varten. Katsotaanpa miten pitkään pikkuystävillä nokka tuhisee sen tyhjentämisessä!

Tänään oli tällainen fiilis:

vähän aikaa nauttia
vähän aikaa laulaa laulu
Ihmettelen miten kaikki lipuu ohi
Tulee juhannus ja joulu
Uudestaan

Tai vaihtoehtoisesti

Mä olen kyllästynyt niihin
voimiin, jotka ohjailee mun elämää

Päätettiin, että erotetaan touhupäivät ja lepopäivät. Kun touhutaan, tehdään hommat tehokkaasti yhdessä. Ja muistetaan pyhittää myös ne päivät jolloin ei tehdä mitään kummempia. Muuten hajoaa pää tähän aikataulutukseen ja lemmikkien ja lapsen palveluun.

Jalokivimetsä: Ubuntu

Luin Hesarin nettisivulta pääkirjoituksen Ole muutos, jota etsit. Siinä kerrotaan Nelson Mandelan elämästä ja hänen toteuttamastaan sananlaskusta tai filosofiasta, joka kiteytyy zulunkieliseen sanaan ubuntu. Zuluksi elämänohje kuuluu umuntu ngumuntu ngabantu ja tarkoittaa, että ihminen on ihminen (muiden) ihmisten kautta. Luin käsitteestä englanninkielisestä wikipediasta. Desmond Tutu selittää ubuntun näin (vapaa käännös): "Henkilö, jolla on ubuntu, on avoin ja läsnä muille, on toisia vahvistava, ei tunne muiden kykyjen ja hyvyyden uhkaavan itseään, koska hänellä on itsevarmuutta joka tulee sen tietämisestä, että hän kuuluu suurempaan kokonaisuuteen ja heikentyy jos muita nöyryytetään tai heikennetään, kun muita kidutetaan tai sorretaan."

Ubuntu on nähty Etelä-Afrikan tasavallan luomisen peruskäsitteenä. Uskon ja toivon, että tässä käsitteessä on avain rauhan luomiseen Afrikassa laajemminkin.