Musti katosi mustikkaan

Maanantaina mentiin mökille mustikkaan. Emmepä todellakaan arvanneet tulevamme sieltä takaisin vasta seuraavana päivänä, joten otimme evääksi vähän pizzaa, pari dominokeksiä ja pienen vesipullon.

Laittelin tupaa kuntoon - huomasin että pöytäliinan olisi tietysti voinut silittääkin, mutta ainakin pukuhuoneen uudet koukut mitattiin samalle korkeudelle.

Pihalla puskassa hyppeli jotain ja pelkäsin sen olevan käärme. Kaikkea muuta! Metsässä oli sankoin joukoin tällaisia söpöläisiä. Ja pienempiäkin!

Mustikoitakin oli vielä paikoin runsaasti ja saimme kipposemme täyteen.

Mutta sitten huomasimme, että toinen koira puuttuu. Ajattelimme sen lähteneen seuraamaan jotain jälkeä ja tulevan ihan pian takaisin. Sauna oli lämmin ja menimme kylpyyn ja uimaan. Koiraa ei näkynyt. Huutelimme sitä jatkuvasti ja kävimme ajelemassa mökkitietä edestakaisin, mutta ei rasahdustakaan. Miten voi koira hävitä kuin tuhka tuuleen? Laitoin lähellä asuvalle tädilleni viestin kadonneesta koirasta. Kello oli sen verran paljon ettei häneltä tullut vastausta.

Päivystimme koko yön vuorotellen ikkunassa odottaen karkulaista. Saimme nukuttua ehkä kolme tuntia.

Missä koira luuhaa?

  Aamulla lähdin ajamaan tunnin matkaa kotiin, koska piti saada aamupalaa ja tehtyä kissojen ja hiirten illalla väliin jääneet hoidot, ja ajattelimme yhdistää nuo kaksi. Mies jäi odottelemaan koiraa.

Kotona huomasin että puhelimeen oli soitettu. Ja huomasin sen olevan hiljaisella. Soitin miehelle ja sain kuulla, että koira oli tuotu takaisin. Se oli lähtenyt illalla seuraamaan jotain toisia marjastajia häntä heiluen ja he olivat ottaneet sen kiinni. Yöpaikaksi se oli saanut leikkimökin ja aamulla tarjoiltiin vielä ruokaakin. Koiran omistaja oli selvinnyt, koska tätini on talon keskeisen paikan takia kuulemma koiranetsijöiden kyttääjä ja koiramme kiinni ottajat olivat seudun irtokoirien pyydystäjiä.

Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta jatkossa kyllä koirien kaulapantaan ilmestyy puhelinnumero.