Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, marraskuuta 20, 2012

Jalokivimetsä: Kaatopaikkajätteen määrä vähenee

Tilastokeskus kertoo tuoreessa julkaisussaan, että kaatopaikoille sijoitetun yhdyskuntajätteen määrä on vähentynyt Suomessa jo viiden vuoden ajan. Syynä kaatopaikkajätteen vähenemiselle on suomalaisten kierrätysinnon paraneminen. Kaatopaikalle kuljetettiin yhdyskuntajätteitä noin 206 kiloa asukasta kohden.

Parannettavaa löytyy kuitenkin vielä: esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa kaatopaikkajätettä kertyy vain muutama kilo asukasta kohden.

Talouselämän uutinen

keskiviikkona, kesäkuuta 09, 2010

Jalokivimetsä: Jopon valmistus takaisin Suomeen

Jopo-polkupyörän valmistus siirtyy taas kokonaisuudessaan Suomeen. Helkama Velox -yhtiö kertoo, että polkupyörävalmistusta siirretään Hangon tehtaalle.

Jopoja tehtiin jokunen vuosi Taiwanissa, mutta nyt valmistus palaa kotimaahan.


Helkama Velox Oy: Jokaisen Polkupyörä

STT:n uutinen

maanantaina, maaliskuuta 22, 2010

Jalokivimetsä: Joensuu voitti!

Joensuun kuoro voitti Kuorosodan ja Pohjois-Karjalan keskussairaalan nuorisopsykiatrian klinikka sai 40 000 euroa käytettäväksi hyvään tarkoitukseen. Onnea :)

maanantaina, maaliskuuta 08, 2010

Jalokivimetsä: Vauva löytyi hengissä

Olen ollut uutispimennossa ja luin vasta äsken, että Varkaudessa joku oli siepannut pienen vauvan vaunuistaan. Uusimman uutisen mukaan vauva on löytynyt hengissä ja on hoidossa. Mikä voisi olla iloisempi uutinen vauvan vanhemmille?

Viikonloppuna riitti tänne auringonpaistetta. Ihana kevätolo! Auringossa ei tarvinnut hattua eikä hanskojakaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...