Sain jotenkin junnun huijattua mukaani autoon ja vein sen tähän lähiostoskeskukseen. Käytiin Kodin Ykkösessä, SPR Kontissa ja sittarissa. Eipä tultu takaisin tyhjin käsin (vaikka poislukisi satasen ruoka- ja apteekkiostot)!
Kodin Ykkösestä löysin mahdottoman nättejä tavaroita Rice-tuotemerkin alta. Melamiinimukit olivat erityisesti mieleeni, mutta koska kaapista kyllä jo löytyy laseja ja mukeja, niin saivat jäädä. Sen sijaan ostin maailman söpöimpiä pikku purkkeja. Nappasin mukaan myös lounassetin, jossa oli sisäkkäin meneviä mikroastioita ja haarukka ja veitsi. Saa nimittäin nähdä joutuuko syksyllä tuomaan omia ruokia töihin, kun työnantaja vaihtuu ja lounasetu häviää.
Ystävän lahjaa varten valitsin orkideapaperia, ja kas kummaa, kasviosastolla olivat silkkikukat alennuksessa. Olen aiemminkin katsonut kaihoten tuota pitkävartista kukkaa, jota elävänä on ihan turha hankkia, kun se ei viikkoa kauempaa hengissä pysyisi. Nyt sain sen puoleen hintaan normaalista. Kassalla seuraavana tullut mummo kyseli onko se elävä ja kokeili kukkaa sormilla :D On se kai sitten ihan laadukas.
Kontista ostettiin junnulle pikku golf-setti ja minä löysin lohikäärmetaulun. Siellä oli muutakin kiina-aiheista tavaraa, olikohan joku kyllästynyt tyyliin ja tuonut kaiken pois... Laitan tuon makuuhuoneen seinälle.
Sittarista tuotiin tosiaan ruokaa, mutta olin myös erittäin onnekas. Olin aiemmin katsonut eräitä mekkoja, joiden kuosista ja tyylistä tykkäsin kauheasti, mutten hennonut silloin ostaa. Nyt mekot olivat alerekissä puoleen hintaan, mutta jäljellä oli vain kaksi. Toinen oli S ja toisesta oli kokomerkintä repeytynyt pois. Menin toiveikkaana koittamaan sitä päälleni, ja se oli ihan täydellinen!


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!