perjantaina, tammikuuta 29, 2010

Koko viikonloppu kahdestaan

Juniori lähtee pitkäksi viikonlopuksi famolaan ja saadaan viettää parisuhdeviikonloppu. Tosin aion aloittaa sen visiitillä Ideaparkiin, jonne ipana pitää toimittaa. Siellä käyn ainakin Eurokankaassa tsekkaamassa verhokankaat, tilkut, nauhat ja napit. Ostin eilen napin junnun haalarinkorjausta varten, mutten ehtinyt kiinnittää sitä. Täytyy laittaa puku kuntoon ennen lähtöä, ettei famo joudu sitä ompelemaan. Se kyllä varmaan tykkäisi korjata, mutta minunhan tehtävä se on.

Ehkä viikonloppuna ehtisi myös rimoittaa olkkarin ikkunan ja vaikka makuuhuoneenkin, tai ehkä kylppärin oven. Sitten voisin tosissani pohtia sitä koristelupuolta. Haluaisin niin sen verhon jo, mutta siihen tarvitaan sopiva kangas. En muista kirjoitinko, mutta Finlaysonin Silmua saa vasta helmikuussa. Kyllähän tämä kuu tietysti kohta loppuu, mutta niin loppuu kärsivällisyyskin. Ja kuinkahan moni naapuri on illan pimeinä hetkinä tirkistellyt, tai no pelkkä ylimalkainen silmäyskin riittää, meille ja seurannut tätä reality showta.

Maalaushommia riittäisi: jakkara, pikkulaatikosto.

Mutta aika tärkeintä olisi päästä kerrankin valoisalla kävelemään koirien kanssa! Jotenkin kaikki viikonloput ovat menneet kaupassa tai muualla sisällä ja lenkkeily on tehty aina viiden jälkeen pimeässä.

Ja hirmu tärkeintä tietty saada hetkinen yhteistä rauhallista aikaa.

PS. HALUAN tämmöisen lautaseinän !!!1

tiistaina, tammikuuta 26, 2010

Luovuuden kukkasia

Tässä ne nyt ovat, luovan toiminnan haparoivat ensiaskeleet. Pikku risussa on vielä lehtikin jäljellä, se muistuttaa keväästä. Olipa tänään muuten jo valoisaa! Ihania värejä taivaalla, mutta eihän kamera ole työmatkoilla mukana.



Ja enhän osannut lopettaa risujen asetteluun, piti päästä itse vääntelemään. Tästä kanaverkonpalasta ja rautalangasta tuli pikku kori. Aion suihkauttaa sen valkoiseksi, kunhan saan hankittua spraymaalia.



Koiranpentele oli tänään syönyt sängynkulmaa! Puuta ja täytettä oli lattialla iso kasa. Mitähän sille keksisi, eihän tämmöistä voi sallia.

sunnuntaina, tammikuuta 24, 2010

On se vaan kone

Ompelukone nimittäin. Mutta ihan ensiksi haluan kehua remppakaveriani listojen laittamisesta. Kiva että uudesta koneesta oli heti hyötyä! Eteinen on jo paljon siistimmän näköinen.

Kaveri kun mittaili ja sahaili puutöiden parissa, minä tyttö olin taas polttamassa rahaa. En tosin päässyt lähellekään sahakoneen hintaa. Kävin KodinYkkösessä (ei löytynyt sopivaa hyllykköä korvaamaan hajoavat puolipitoisten vaatteiden korit), Bauhausissa, Vapaa Valinnassa ja sittarissa.

Pihalla oleva lintulauta on jo melko pureskeltu ja nokittu, ja tirpat saivat tuliaisiksi tällaisen:



Oksilleni hankin tällaisia astioita (meillä ei ole ollut maljakon maljakkoa ennestään):



Jokaisessa itseään kunnioittavassa kodissa tulee olla kynttiläkruunu:



Jopa yksi sopiva kynttilä löytyi laatikosta :D

Toiveajattelua taas, mutta hankin varuiksi:



Remppakaverille ei ole vielä paljastettu, mutta tämäkin saattaa liittyä ikkunaprojektiin. Siihen liittyy ehdottomasti neljä metriä mustaa ketjua, jota myttyä en nyt kuvannut.

Äidin vanha ompelukone kaivettiin taas kaapista ja tyyny sai muotonsa. Eipä huomautella siitä että kuvat ovat poikittain, ei junnukaan sitä huomannut. Vielä.



Apua, nyt alkaa Amazing Race, joten täytyy vapauttaa tietokone.

On se vaan kone

Tuo meidän uusi sirkkeli nimittäin. Kokeilin tänään tehdä pikkasen listoja sunnuntaipäivän ratoksi. Remppakaveri niiden perään on kysellyt aina tasaisin väliajoin, joten olikin jo aika tehdä jotain asian eteen. Pikkasen aikaa kesti, että kaikki tarvittavat vääntimet ja muut olivat oikeassa asennossa, mutta sen jälkeen rimojen pätkiminen olikin nautintoa. Stressikäyrä ei värähtänyt ja puu katkesi huomattavasti nopeammin ja tarkemmin kuin vanhalla manuaalisella listasahalla nylkyttäessä. Suosittelen varauksetta, jos hiukankin enemmän joutuu tuollaisia pätkimään.

Nyt on eteisen ovien reuna-aukot peitossa ja näkymä huomattavasti kivempi.


lauantaina, tammikuuta 23, 2010

Shoppailua

Lauantaipäivä meni aika lailla kaupungilla. Ihan ensin haettiin K-raudasta tämmöinen peli, joka toivottavasti auttaa huomenna alkavassa listasavotassa. Se oli viimeinen kappale ja hyvin halvennettu.



Ostin myös pikku purkin valkoista kalustemaalia. Voisin nimittäin sutia ainakin koivuisen yöjakkarani, vaaleanpunaisen pikkupöydän parvelta ja vaaleanpunaisen taimenkasvatuslaatikon.

Sitten vietiin kassillinen vaatteita ja jopa yksi jalomielisesti käytöstä luovutettu lelu Konttiin. Tällä kertaa ei katsottu mitään vaihtariksi, kun piti jo mennä eteenpäin.

Seuraava pysäkki oli keskusta. Remppakaveri meni uusimaan garderoobiansa ja minä junnun kanssa Finlaysonin tehtaanmyymälään ja Tiimariin. Silmu-kangasta ei ollut vielä tullut myymälään, vaikka se netissä jo näkyikin. Näytteen näin kuitenkin ja se vaikutti aika passelilta. Puoleen hintaan ostimme heppa-aiheiset kylpypyyhkeen ja pikkupyyhkeen. Meillä ei ole kyllä mitään yhtenäistä pyyhesettiä, kun ostan aina yksittäin hauskoja aiheita.

Tiimarista tuli myös mukaan kassillinen tavaraa. Löysin kivoja ruudunmuotoisia kransseja, jotka näin heti sieluni silmillä olkkarin ikkunassa. Myös sisustyynyt olivat sopivasti alennuksessa. Junnu sai Autot-mukin päiväkotia varten.



Sitten yritin vielä katsoa Stockalta vaasia oksiani varten, mutta ei siellä ollut sopivia. Akateemisesta vielä alekirjatilauspaketti kainaloon ja kotiin.

Eilen kävin vihdoinkin Tampereen Rakennustorilla, joka on rakennustarvikkeiden kirpputori. Siellä oli valtavasti kaikkea! Hanoja, ovia, saranoita, kaakeliuuni, nippelinappelia, vessanpönttöjä... Vanhoja ikkunoita oli tusinoittain, mutta ne olivat pääosin niin suuria, etteivät olisi mahtuneet edes Noteen. Yhden pikku karmin kuitenkin otin mukaan. Sitä ajattelin mahdollisesti makuuhuoneen seinälle sängynpäätyyn. "Hieman" tuunausta se vaatii.



Kun nyt palattiin vanhoihin asioihin, niin näytetään tämäkin. Juniori sai joululahjaksi Autot-kellon. Edellisen Ikea-käynnin tuloksena jatkettiin ripustuksia pienimuotoisella taidenäyttelyllä. Pistin kaksi hänen valitsemaansa piirustusta kehyksiin. Ovat hyviä mm. lastenhuoneeseen, koska kehyksessä ei ole lasia vaan muovi. Se myös keventää kehystä. Tähän asti ovat pysyneet kipsilevyn listanaulassa.



Samaiselta Ikea-reissulta ostetut ripustustangot ovat nyt käytössä ja tykkään niistä kovasti. (Kunpa tuolle vessalle muuten voisi jo tehdä jotain. Vaikka räjäyttää atomeiksi. Kamala.)



Toinen hiukka ärsyttävä paikka on viherhuone.



Kirjahyllyyn tarvitsisi laittaa ainakin yksi hylly lisää, mutta sitä varten pitäisi järjestää tietokoneistus vähän uusiksi, enkä oikein tiedä miten. Nyt ne vain harottavat hyllyllä miten sattuu. (Mutta äänet tulevat nyt stereoiden kautta, kiitos kultaisen remppakaverini.) Kissanlaatikoiden päällä oleva hyllykkö ei myöskään silmää kaunista. Jos tavarat laittaisi edes samannäköisiin laatikoihin, voisi tulla parannusta tilanteeseen.

Ai niin, ostin muuten kirjankin:



Sain siitä taas tuhat ja yksi ideaa joita haluaisin kokeilla mutta joille ei ole ikinä aikaa. Kirja tuli mieleeni siksi, että keksin juuri että noita laatikoita voisi ehkä jollain päällysteellä somistaa vähän samannäköisemmiksi, eikä tarvitsisi hankkia ihan uusia laatikoita.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...