Ystäväiseni on aloittanut projektin.
tiistaina, kesäkuuta 29, 2010
sunnuntaina, kesäkuuta 27, 2010
Juhannustunnelmia
Vietettiin juhannusaattoa vanhempieni kanssa mökillä. Vaikka hyttysiä riitti, ilma oli hieno ja pieni ukonilmakin saatiin piristeeksi juhannuspäivälle. Olisin tosin toivonut vielä vähän hurjempaa showta.
Pikkuinen suojärvi oli täynnä nutipäitä, joita junnu tarkasteli erittäin kiinnostuneena. Pintavesi oli sen verran lämmintä, että uskalsin saunasta päin uimaan, mutta ei se vielä mitään riemua ollut. Katsotaan loppukesästä uudestaan!
Junnu kävi kumiveneellä ukin kanssa Australiassa ja Italiassa asti. Koiratkin olivat mukana, juoksivat rantaa pitkin. Nuorempi eläin molskahti veteenkin, vahingossa, kahdesti.

tiistaina, kesäkuuta 22, 2010
Puutarhassa
Tänään saatiin vihdoin vähän järjestystä takapihalle, joka on ollut maalausurakan takia aika sekainen. Vanha grilli on vielä kysymysmerkkinä, mutta muuten näyttää taas normaalilta. Sen kunniaksi puutarhakuvia.
Tämä kukkanen näköjään toipui aiheuttamastani kuivuudesta ja tekee uusia kukkia :) Olin jo ihan varma että kukkapenkin kukkaset ovat kaikki kuihtuneet for good.
Laittelin rinteeseen kivipolun reunuksineen. J väittää että se on liian kapea. Itse sillä on liian isot jalat.
Koiraset synkassa. Ne saavat aurinkoisina päivinä metsästää itse ruokansa ruohikolta.
Ruohosipulilla on kauniit kukat.
Tämä kasvi näytti kuin kotelostaan kuoriutuvalta perhoselta. Mielenkiintoista havainnoida miten kasvu etenee ja mistä niitä uusia versoja ja kukkia tulee.
Olen kuivannut pensselin aina rappusiin ja kohtahan ne ovat jo maalatut :D Ei vais, pitäisi kai viimeistellä ne kunnolla.
Allekirjoittanut sutii puunsuojaa aitaan. Kuva on otettu ennen kuin roiskaisin talon seinään aimo läntin...
Sievää on taas! Ja käpysydänkin on saanut täydennystä.
Muratti on ihme kyllä vielä elävä ja viihtyy tikkaissa roikkuen.

Jalokivimetsä: Mikä meitä motivoi?
Sain Positiivarien kautta käsiini seuraavan linkin. Dan Pinkin puheen pohjalta tehty animaatio kertoo meille jotain tärkeää luovien ihmisten motivoinnista.
http://www.youtube.com/watch?v=u6XAPnuFjJc

sunnuntaina, kesäkuuta 20, 2010
Päivänpaistetta ja sadekuuroja
Onpas ollut vaihtelevaa keliä viime aikoina. Nyt olisi täydellinen aika tehdä takapihalla kaikenlaista ehostusta, mutta mitään pitkäjänteistä projektia ei voi yhtäjaksoisesti viedä loppuun. Tällä viikolla suurimmat kohteet ovat olleet häkkyrän maalaaminen ja viime viikonloppuna ostetun grillin kasaaminen.
Aloittelin torstaina häkkyräprojektin loppusuoraa ja kerkesinkin käydä tolpat kahteen otteeseen läpi ennen kuin iltarutiinit kutsuivat. Tänään M sitten hoiti homman loppuun. Poikkipuutkin saivat komean uuden ruskean värikerroksen. Toivottavasti kestävät nyt taas jonkin aikaa. Hyvin täällä muuten huomaa miten edelliset asukkaat eivät ole ylläpitoa pahemmin harrastaneet. Takapihallekin on rakennettu terassi ja aitaa, mutta puupinnat ovat kuluneet käytännössä paljaiksi. Eipähän tule aika pitkäksi jälkiä korjaillessa.

Grilli olikin sitten oma lukunsa. Vanhasta pikkupöntöstä oli polttimo ruostunut puhki ja tarkasti katsoen pystyi näkemään laavakivien alla pienen etuseinää kohti puhaltavan liekinheittimen. Asiantuntevasti päättelimme tilanteen olevan huonohkon, joten oli aika hankkia uusi grilli. Olihan tuo edellinen kilpailusta voitettu jo palvellut yksitoista vuotta. Viime viikonloppuna haimme Lielahden KodinYkkösestä sitten jonkin tarjouksessa olevan pätevän oloisen kapistuksen ja tänään auringonpaisteen aikaan aloin kasaamaan sitä. Tarkoituksena oli grillata porsaanleikkeitä jo tänään.
Työ sujui kohtuullisesti. Ohjeiden virheelliset kohdat onnistuimme tulkitsemaan oikein ja sormetkin ovat vielä tallella. Joskin hiukan kärsineet. Kansi näytti siltä miltä pitääkin, mutta sen jälkeen alkoivat ongelmat. Yksi jalka ja alaosan ritilän kiinnikkeet olivat taittuneet pahan näköisesti. Näköjään lapsityöläisiä ei tarvitse sääliä, sillä he saavat aikaan sellaista jälkeä metalliin, mistä allekirjoittanut voi vain uneksia...
Luonnollisesti emme huomanneet molempia rikkinäisiä osia heti, vaan ajelin kauppaan ensin pelkän jalan kanssa. Myyjä valitteli vakavan näköisenä maahantuojan ihmisten tulevan töihin vasta seuraavana päivänä, jolloin hän sitten pääsisi tilaamaan varaosaa. Eli joko aloittaisin grillin kasaamisen alusta tai sitten odottelisin useamman päivän, minä aikana maahantuoja pohtii olisiko halvempaa lähettää varaosa vai tehdä jotain muuta. Sain kuitenkin jalan mukaani, jotta voisin sovitella sitä väliaikaisesti paikalleen. Siispä taas hommiin, jolloin sitten tukiritilän ongelma tuli vastaan.
Tässä vaiheessa luovutin. Grillasimme possut vanhalla grillillä (joka sivumennen sanoen hoiti homman loistavasti) ja annoimme uuden romun olla. Ruoan jälkeen sitten koko paketti kasaan ja kauppaan saman myyjän juttusille. Saivat sitten sekalaisen kasan puoliksi koottua vääntynyttä grilliä ja me saimme uuden paketin tilalle.
Päivän agressionpurkuharjoitusten ja pikkuremppaajan nukuttamisen jälkeen avasimme sitten pelonsekaisin tuntein M:n kanssa yhdessä paketin. Kävimme kaikki osat läpi ennen ensimmäisenkään ruuvin kiinnittämistä, mutta tällä kertaa kaikki tuntui olevan kunnossa. Edellisen harjoituskappaleen kokemuksella ja tuplamäärällä käsiä uusi kapistus nousikin sitten illan lopuksi pystyyn. Ehkä jo ensi viikolla pääsemme kokeilemaan miten se toimii.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)