sunnuntaina, syyskuuta 12, 2010

Pensseli heiluu keittiössä

Piti sitä sunnuntaiksikin keksiä jotain koiruutta, niin otin sitten valkoisen maalipurkin esille.


Oli jo vähän aikakin. Voi näitä kaappiparkoja, alkuperäiset 15 vuoden takaa.


Ja voi kun tämä nurkka olisi aina näin tyhjä. Normaalisti siinä on vielä talouspaperirulla ja leivänpaahdinkin. Se paahdin olisi kiva saada johonkin piiloon.


Alareunan maalaaminen kuului suunnitelmaan, sapluuna oli päähänpisto ja noita palluroita ei voinut vastustaa, suti vain heilahti sinne.


Nyt valkaisin sen vastapäisen seinänkin joka unohtui edellisellä seinänvalkaisukerralla. Haaveilen vaaleasta katosta. Ehkä se toteutuu talven aikana?


Vitsinä kirjoitettu belle maison vaihtui kiinalaiseen jiā-merkkiin, joka tarkoittaa kotia ja perhettä. Se on lempimerkkini - sika katon alla.


Ja näin sievä tuli perhosesta! 

lauantaina, syyskuuta 11, 2010

Päivän parannukset

Tehtiin äidin pikku shoppailukaverin kanssa pikaisku Ikeaan. Mielessä oli muutama pieni helposti toteutettava parannuskohde.

Kissat ovat kynsineet nahkasohvan kulmat aivan pilalle ja ostin sen päälle viltin. Pitää tutkia voisiko sen kiinnittää jotenkin reunan koristerei'istä pussiksi.



Nahkasohva on kyllä muuten eläinperheessä ihana, mutta niin kauan kuin nuo kissat ovat maisemissa uutta ei osteta. Mikä siinä onkin että pitää siihen teroittaa kynsiä oikein antaumuksella, vaikka on kiipeilypuuta ja mattoja ja vaikka mitä muuta luvallista.

Toinen parannuskohde oli maustehylly. Siirsin leivontamausteet uusiin pieniin lasipurkkeihin ja askartelin niihin nimilaput. Sisustuslehdestä löytyi sopivia kuvia tapeteista ja muista, joista tuli kivat kuviot purkin kylkeen.


Ostin myös peltipurkin suolaa varten. Siinä on aine joka ei kulu kyllä koskaan. Mekin kun yhdistimme huushollit vuosi sitten, kummallakin oli samanlainen jättimäinen muovitölkki suolaa. Siinä ne ovat nököttäneet vierekkäin maustehyllyssä tähän asti, mutta tänään saivat lähdöt.

Lisäksi ostin ruskean tyynyliinan, josta tulee hyvä pedinpäällinen kissojen omimaan hedelmälaatikkoon, vanutikkuautomaatin ja lisää tuikkuja. Vielä kun malttaisi ottaa aikaa ja istua sohvalla kynttilänvalossa. Yleensä nämä illat ovat semmoista kiitoa eri askareiden välillä ettei sohvalle päin ehdi katsoakaan. Nytkin käytiin saunassa, pestiin pari koneellista pyykkiä (joka piti kuivata), kissojen laatikot puhdistettiin, niille pitää vielä antaa ruokaa ja koirat käyttää ulkona, ja oma sänkykin on petaamatta. Kello tulee kohta puoli yksitoista. Ajattelin katsovani jonkun elokuvan, mutta saa nähdä jaksanko.

Baarimikon tipit menevät sairaille lapsille

Tamperelainen baarimikko Teemu Saksala päätti alkaa paremmaksi ihmiseksi. Hän paransi elintapojaan ja päätti ostaa saamillaan tipeillä leluja Taysin lapsille.

Aamulehden juttu

perjantaina, syyskuuta 10, 2010

Syksy tulee ja ruoho kasvaa

Remppakaveri lähti viettämään viikonloppua vanhojen opiskelukavereidensa kanssa perinteisesti mökillä ja me saatiin junnun kanssa talo itsellemme. Huomasin että ruoho oli noin polveen asti, joten asialle piti tehdä jotain.


Tänään oli vieläpä verraten lämmin ja aurinkoinen päivä, ei tuntunut juuri syyskuulta. Mutta illan pimentyessä sen huomaa, kesä on ohi. Nyt on syksyn aika. Minulle tulee yleensä syksyahdistus enkä haluaisi päästää kesää menemään, mutta tänä vuonna olen kyllä saanut kesästä jo tarpeekseni.



Huonekasvit pitäisi piakkoin siirtää sisätiloihin. Oliivi on jo varmaan sitä mieltä että tämä talvi saa riittää. Palmu on kasvanut ja vinoutunut, mahtaako se enää mihinkään mahtuakaan!


torstaina, syyskuuta 09, 2010

EU kiristi eläinkoemääräyksiään

EU-parlamentti on hyväksynyt eläinkokeiden rajoittamista koskevan lainsäädännön. Kokeet suurilla apinoilla kiellettiin kokonaan. Eläinkokeiden tuottamaa kipua aletaan luokitella eikä samoja eläimiä saa altistaa suurelle kivulle toistamiseen.

Eläinkokeet kosmetiikkaa varten on jo viime vuonna kielletty.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...