maanantaina, heinäkuuta 16, 2012

Verhoa vaille valmis

Hikeä, verta ja kyyneleitä sekä muutama ärräpää. Mutta siellä se nyt on.


Kuva vääristää (ihan varmasti) eikä ikkunanpuoleinen kisko ole niin vinossa kuin miltä näyttää.

Oli vähän hankalaa sovitella kisko valojen välitse, kun emme tietenkään tajunneet suunnitella valojen sijoittelua verhokiskoa silmälläpitäen. Mutta kyllä se siihen sitten meni.

Nyt pitäisi vain löytää tarpeeksi pitkä suihkuverho!

sunnuntaina, heinäkuuta 15, 2012

Hetki auringossa

Sunnuntaina satoi vettä koko päivän, mutta lauantaina saimme nauttia auringosta ja syödä ulkosalla. Pelasimme mölkkyä ja jalkapalloa.







Vadelmat ja mansikat olivat jo kypsyneet. Täällä kasvaa keltaisia vadelmia. En ollut kuullutkaan sellaisista ennen kuin muutimme tuonne. Nykyinen naapurimme kertoi, että on olemassa mustiakin vadelmia. Hän sai jonkun taimen työkaveriltaan. Jos niistä tulee marjoja, haluan nähdä!




Pienet kotieläimet



Vadelmankukat ovat täynnä kimalaisia. Ne ryystävät mettä niin että oikein huumaantuvat. Niitä on vierekkäin kaksi ja kolmekin. Kiitos kaverit, että pölytätte kukat!

lauantaina, heinäkuuta 14, 2012

Tammerfestissä

Täällä on menossa Tammerfest ja koska olemme nyt sopivasti lapsettomia, kävimme katsomassa yhden keikan. Lavalla Scandinavian Music Group ja paikkana Pakkahuoneen Klubi.



Kun minulta viedään kaikki,
Autan kantamaan,
Kevyesti nousee askel
Autan kantamaan,
Ja kun lopulta kaadun,
Teen sen näyttävästi.

perjantaina, heinäkuuta 13, 2012

Volyymit kaakkoon

Junnu täyttää tänään 7 vuotta. Hän on ollut kaksi viikkoa mummolassa hoidossa, koska me olemme töissä ja päiväkoti on kiinni.

Vaikka hän on äidin vauva, niin hän on jo niin iso että kuuntelee cd-levyjä ja mp3-tiedostoja. Ostin hänelle lahjaksi oman sievän cd-soittimen, jolla voi kajauttaa Robinit ja muut ihan omassa rauhassa.


 Mutta mitä vielä sievempää hyllyssä oli myös? Tämä mielettömän suloinen radio!



Sitä oli myös kukallisena. En löytänyt yhtään avaamatonta pakkausta enkä myöskään hintaa. Olisin muuten varmaan ostanut sen itselleni!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...