perjantaina, toukokuuta 07, 2010

Lantlifin arvonta

Anette arpoo Lantlif-blogissaan kolmivuotissynttäreiden kunniaksi kauniit sukat!


Tässä on kuva kirjasta, jonka parissa hän on työskennellyt ja se taitaapi olla juuri valmistumassa.

torstaina, toukokuuta 06, 2010

Möntti käännetään ympäri

En malttanut odottaa huomiseen vaan avasin betonihautomoni jo tänään. Ainakaan kapistus ei hajonnut heti käsiin.


Lehtien irrottamisessa olikin puuhaa. Juuriharja ei tehnyt naarmuakaan, vaan minun piti nyppiä sormin viheraine irti betonista. Onneksi se ei ollut tarttunut mitenkään kiinni, piti vain saada ote reunasta.


Lehtiruoti on jättänyt hauskan kanavan jälkeensä.


Ihan lehden fossiili siihen on tallentunut!


Laitoin möntin komeilemaan keskelle tyhjää kukkapenkkiä. Lirutin siihen vielä vähän vettä, joka kuitenkin lirui ruotikanavaa pitkin pois. Tämähän on kuin tehty jotain japanilaista vesiputousaihetta varten.

Sehän näyttää näin kauempaa katsottuna ihan jättimäiseltä simpukankuorelta! Ehkä seuraava lehtialtaani on tehty vähän isommasta lehdestä ja näyttää lehdeltä myös valmiina.

Jalokivimetsä: Tumbling

Tämä ei ole hyvä uutinen, mutta jotain mitä jäin suu auki tuijottamaan. Olen aina ihaillut voimistelijoita ja kaikkia huimaavia temppuja, joita lajissa tehdään. Itse osaan tehdä juuri ja juuri kuperkeikan.

Löysin sitten semmoisen hakusanan kuin "tumbling", jolla löytyy Youtubesta aivan käsittämättömiä suorituksia. Kyse on voimistelusuorituksesta, jossa 25-metrisellä radalla tehdään voltteja ja muita pyörähdyksiä kovalla vauhdilla. Vain kädet ja jalat saavat ottaa lattiaan. Katsokaa nyt vaikka tätä.



Siitä pääsemmekin Damien Waltersiin. Hän on kilpaillut kyseisessä lajissa ja taitaa olla nyt stuntmies. Tässä hänen virallinen 2010-videonsa:



Videot eivät pysy ihan määrätyllä alueella, mutta tässä tapauksessa se niille suotakoon. Vau.

Jalokivimetsä: Tunnettuja suomalaisia turkistarhausta vastaan

Animalia on käynnistänyt turkisvastaisen mainoskampanjan, jota tukee sata tunnettua suomalaista, mukana mm. kansanedustaja ja moninkertainen ministeri Antti Kalliomäki, akatemiaprofessori Ilkka Hanski, näyttelijä Aku Hirviniemi (alias Marja Tyrni), eläinnäyttelijöiden kouluttaja Tuire Kaimio, biologi Ilkka Koivisto, tutkija Anna Kontula, suunnittelija Paola Suhonen, näyttelijä Samuli Vauramo, opetusministeri Henna Virkkunen, kokoomuspoliitikko Juho Romakkaniemi ja X-factor-kilpailija Yrjänä Salmela.
Animalian kampanjasivut: Turkistarhaton Suomi 2025

tiistaina, toukokuuta 04, 2010

Uusi betonimöntti

Tuli joku pirteyskohtaus tänään ja otin taas betonisäkin esille. Tai esillähän se tuossa autokatoksessa on koko ajan, kun en jaksa sitä siirtää ennen kuin olen käyttänyt siitä tarpeeksi.


Ajatukseni oli tehdä oma versio kuuluisasta raparperialtaasta. Raparperinlehtiä ei nyt sattunut olemaan, mutta jotain tällaisia vähän pienempiä.


Lainasin kyliltä vähän hiekkaa ja tein siitä muovin päälle keon. Kasan päälle silittelin kaksi lehteä ja taputtelin kerroksen betonia päälle. Siihen menivätkin melkein kaikki sekoittamani mössöt, ja jouduin kanaverkkoraudoituksen peittämiseksi tekemään saman verran lisää. Mitenkähän paksu tuosta kulhosta mahtaa tulla...? Kunhan ei nyt räsähtäisi heti rikki. Laitoin sen hautumaan toisen muovin alle. Toivon ettei yöllä tule pakkasta. Kolmisen päivää se saisi tuossa kuivua ja tekeytyä, sitten nähdään mitä tuli tulokseksi. Hauskoja nämä haudonnat!


Pitää vielä laittaa kuva onnellisesta kissasta. Eteispenkin päällä oli pitkään kaksi isoa säilytyslaatikkoa. Siivosin ne tässä pari päivää sitten vaatehuoneeseen, ja vips vaan kissa otti takaisin vanhan lempipaikkansa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...