Isäntä ja junnu ovat tänä iltana jääkiekko-ottelussa Lahdessa ja minä yksinäni täällä kotona. Sain luettua loppuun Qiu Xiaolongin Shanghaihin sijoittuvan dekkarin Punapukuiset naiset. Kyytipojaksi isäntä oli ostanut minulle hyvää luomupunaviiniä pikkuisessa yhdelle naiselle sopivassa pullossa. Mutta olipa korkki tiukassa!
Kirjan sain loppuun ja pullokin tyhjeni. Torstain kiinan tunnilla tuli esille Shanghaissa sijaitseva The Bund, ja tiesin sen kirjasta. Kiinaksi alue on 外滩 (wàitān). Kirja ei ollut mitään nobelpalkintoainesta, mutta kuitenkin arvokas Kiinan muutoksen kuvauksena.
lauantaina, maaliskuuta 19, 2011
Sahan testaus
Näin pitkään kesti, että sain ostamani pistosahan (lieneekö oikea termi?) kokeiltua. Sain idean tästä ostamastani tapettirullasta.
Ajattelin, että siitä voisi tehdä harmaalle seinälle taulun. Minulla ei ollut isoa taulunkehystä, mutta ajattelin kokeilla voisiko tapetinpätkän laittaa kahden listanpalan väliin. Listat piti sahata yhtä pitkiksi, ja siihen käytin nyt pikku sahaani. Kyllä katkesi hienosti! Enkä edes sahannut sormeeni.
Aika ihanaa tapettia vaikka koko seinälle. Kuviot kimaltelevat hopeisina.
Tämmöinen pieni siitä tuli. Ehkä sen kaveriksi voisi laittaa jotain muitakin tauluja sopivissa sävyissä.
Sen huomasin ainakin, että harmaan seinän yläreuna kaipaisi valkoista kehystä. Sitä pitää vielä ideoida.

perjantaina, maaliskuuta 18, 2011
Hyvän palkka
Isäntä kiikutti pari päivää sitten koiralenkiltään kotiin koirien sitruunahaukkupannan ja kysyi onko tämä meidän, sillä meillä on ihan samanlainen. Meidän pantamme oli kuitenkin kaapissa turvassa.
Kiinnitettiin ilmoitus löytymispaikalle, koska pannat maksavat satasen verran ja pannat yleensä hankitaan suureen tarpeeseen.
Eilen illalla sitten tuli puhelinsoitto ja soittaja huojentui kovasti kuultuaan pantansa olevan tallessa. Tänään oveen koputettiin ja sisälle tuli suuri kukkapuska. Siellä jossain takana oli pannan omistaja hyvin iloisena. Auttamisesta tulee kyllä itsekin tosi hyvälle mielelle!
keskiviikkona, maaliskuuta 16, 2011
Suomen kaamein kämppä
Olen katsonut kaksi ensimmäistä jaksoa Subin sarjasta Suomen kaamein kämppä. Olen sen amerikkalaisen sarjan (Hurja remontti?) suuri fani, jossa remonttiryhmä menee jonkun suurperheen surkeaa taloa remppaamaan ja itken aina kun perheenäiti kiittelee vuolaasti tiimiä lopussa.
Idea kaamean kämpän kunnostuksesta on siis hyvä, mutta toteutus vähän ontuu. Tekijät tuntuvat valitsevan melko helppoja kohteita, tietysti kun aikaa on rajallisesti. Toivon, että muutkin hakijat saisivat jostain apua, erityisesti lapsiperheet.
Tuotesijoittelu ja mainonta on tulee selkeästi (ehkä liiankin) esille. Se, mikä ohjelmassa erityisesti häiritsee, on että katsojille näytetään paljon enemmän tekijöiden huulenheittoa ja lätinää kuin sitä oikeaa tekemistä. Ei minua kiinnosta katsoa Teuvo Lomanin mielipiteitä siitä miten hän tällä kertaa onnistui tehtävässään ja tuliko valittua oikea matto, vaan sitä ennemminkin sitä remppatouhua ja muutosta. Puuseppä Kaj on symppis tyyppi ja mukavaa, että ovat saaneet mukaan oikean ammattimiehen.
Jään vielä odottelemaan oikeaa suomalaista hurjaa remonttiohjelmaa.

![]() |
| http://www.sub.fi/kaameinkamppa/ |
Jään vielä odottelemaan oikeaa suomalaista hurjaa remonttiohjelmaa.
Jalokivimetsä: Ihmepelastumisia
Perjantaina 11.3. tapahtui Japanin rannikon edustalla valtava maanjäristys, joka aiheutti tuhoisan tsunamiaallon. Rannikkoalueet ovat kuin puhtaaksilakaistuja, ydinvoimaloista kantautuu huolestuttavia tietoja, ihmisillä ei ole ruokaa.
Näiden uutisten varjosta nousee pieni vaaleanpunaiseen haalariin puettu vauva, joka löydettiin kaaoksen keskeltä. Hän oli ollut kolme päivää ilman vanhempiaan. Onneksi vanhemmatkin olivat hengissä ja tietenkin ilahtuivat suunnattomasti.
Iltasanomien uutinen

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)