Kadotettu Hetki sai tunnustuksen Hannelta
Valkoinen Leinikki -blogista. Kiitos!
Tehtävä kuuluu näin:
Kerro linkin kera keneltä tunnustuksen sait ja itsestäsi 7 randomfaktaa.
Anna tunnustus eteenpäin 15 blogiin.
Tässä muutamia faktoja. Yllättävän hankalaa keksiä itsestään ei-niin-itsestäänselviä asioita!
1. Rakastan kirjoja. Minulle ei riitä että lainaan niitä kirjastosta, haluan että kotonani on kirjoja joihin voin tarttua. Erityisesti pidän science fictionista. Viimeksi lukemistani voisin suositella vaikka
Haitekstiä (luin sen englanniksi).
2. Olen suomenkielisestä perheestä ja umpisuomalaisesta kasvuympäristöstä, mutta kävin kiusallani ruotsinkielisen yliopiston. Olin lukiossa hyvä kielissä ja oikeastaan kaikessa muussa paitsi matematiikassa (ja liikunnassa), mutta menin lukemaan matematiikkaa ja jaksoinkin sitä urheasti neljä vuotta.
3. Olen tehnyt työkseni viimeiset kymmenen vuotta ohjelmistoja Nokian puhelimiin. Tänä vuonna suunnitelma olisi alkaa tehdä jotain ihan muuta, saa nähdä onnistuuko se!
4. Minulla on käytössä kolmas sukunimi ja sen saa kaivertaa aikanaan hautakiveen. Sukunimeni on rakkaan mummini tyttönimi ja sitä on tällä hetkellä nykyisenä nimenä 39 naisella.
5. Kerään maasta roskia. Kuka niitä oikein sinne heittelee ?!!
6. Kuvittelen, että minulla olisi joskus aikaa askarteluun. Voisin tykätä skräppäämisestä ja vaikka mistä. Ostan välillä tarvikkeitakin, jotka varastoin odottamaan aikaa parempaa. Mutta sillä harvinaisella hetkellä kun inspiraatio iskee ja on vapaata, on ihanaa kun voi kaivella varastojaan eikä tarvitse lähteä heti kauppaan.
7. Olen aamuntorkku ja illanvirkku. Herätys on arkiaamuisin 6.20. Voitte uskoa että on vaikeaa. Jos saisin itse valita, nukkuisin joka päivä puoli kymmeneen ja valvoisin yli puolenyön.
Kello näyttää 0:00 ja pitäisi varmaankin laittaa tietokone kiinni. En nyt lähde jakamaan tunnustusta eteenpäin, mutta sen saa toki tästä ottaa. Hyv' yötä nyt ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!