perjantaina, huhtikuuta 06, 2012

Sarajevon ruusut

Tänään on kulunut 20 vuotta Bosnian sodan alkamisesta. Vuonna 1992 Bosnian ja Herzegovinan pääkaupunki Sarajevo piiritettiin ja sitä ammuttiin jatkuvasti tykeillä. Asfalttiin jäi ammuksista tietynlainen kuvio, joita on täytetty punaisella paikka-aineella. Näitä jälkiä kutsutaan Sarajevon ruusuiksi.

http://en.wikipedia.org/wiki/File:SarajevoRose.jpg

Sarajevo Wikipediassa

keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2012

Heippa Bakuganeille

Taas löydettiin junnun huoneesta jotain, millä ei enää tule leikittyä, Bakuganit kortteineen. Kyseessä on Pokemoneista seuraava taistelulelu. Hahmot sulkeutuvat palloiksi ja avautuvat lohikäärmeen näköisiksi otuksiksi magneettikortin avulla.






Tein niistä nettipalveluun ilmoituksen, ja eiköhän heti syntynyt tuohon lattialle leikki.

tiistaina, huhtikuuta 03, 2012

The day after yesterday

Maanantaielokuva oli sopivasti jääkausiaiheinen The Day After Tomorrow. Vähän samanlaisia maisemia oli tänään tiistaina Tampereella.






maanantaina, huhtikuuta 02, 2012

Silppuri lauloi

Isäntä pääsi hyvään vauhtiin syreenipuskien silppuamisessa.


Sitten iski takatalvi.


Onneksi päästiin tänään turvallisesti kotiin. Vastakkaiset kaistat olivat täysin tukossa kahden ison kolarin takia. Lumisadetta on luvattu koko yöksi ja aamulla kannattaisi kuulemma jättää auto kotiin. Saa nähdä pääsemmekö liikkeelle saati perille päiväkotiin ja töihin.

Kirjahylly ja työpiste

Viherhuoneesta tuli eilen joksikin aikaa katastrofialue, kun järjestelin kirjahyllyä uudelleen. Etsin joka paikasta Lundian hyllytappeja, joita en sitten loppujen lopuksi tarvinnutkaan.

Oltaisiin ostettu uusi tietokonepöytä, mutta siinä olikin omat ongelmansa. Pöydän valintaa rajoittavat tietokoneen keskusyksikkö ja pistorasian datasähkömöntti. Leveyttä saa olla korkeintaan metri.




Laitoin pikkupokkareita ja aku-taskareita laatikoihin ja järjestelin kirjoja värien mukaan. Kirjat ovat siitä hankalia järjesteltäviä, että niitä on hyvin monen kokoisia, ja jos hyllyvälit mitoittaa isoimman mukaan, jää hyllyyn kovin paljon hukkatilaa. Lisäksi meillä on useita kirjasarjoja, joita en halua laittaa epäjärjestykseen. Nyt sekoitin hakuteoksia kaunokirjallisuuden sekaan, saa nähdä löytääkö tuolta enää mitään.

Kansiohyllyn alle pistäisin mielelläni toisen kansiohyllyn, jos vain tuon tietokoneen saisi vaikka tietokonepöydän alle. Ja kirjahylly saisi olla valkoinen! Kuka maalaisi ja milloin? Lundia järjestelmänä on kyllä kiva, kun sitä voi laajentaa helposti.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...