torstaina, joulukuuta 06, 2012
Itsenäisyyspipareita
Paistettiin junnun kanssa neljä peltiä eläinpipareita. Vain viimeinen pelti vähän kärähti, ja koiratkin siis saivat omat herkkunsa. Muut menevät kyllä parempiin suihin!
Ennen joulua saa kyllä tehdä toisenkin satsin. Myös Hanna-tädin kakkuja on suunnitelmissa, ne ovat lapsuudessa aina kuuluneet jouluherkkuihin.
Tämä postaus on tehty aikakoneella menneisyyteen. Oikeasti nyt on jo tiistai 11.12. On se blogspot sitten taitava!
keskiviikkona, joulukuuta 05, 2012
Kuuraiset puut
Älysinpä ottaa mukaan kameran töihin. Aurinko on nimittäin näyttäytynyt jo ainakin kolmantena päivänä peräkkäin, mutta luonnollisestikin vain työpäivän aikana. Nyt yhytin sen tuosta lähipuistosta. Kuvat saa tavalliseen tapaan klikattua isommaksi.
tiistaina, joulukuuta 04, 2012
lauantaina, joulukuuta 01, 2012
Varastettu idea venyttää hyllyä
Näin jossain blogissa hyvän idean miten kuivauskaappiin saa lisätilaa. Anteeksi, en ottanut ideoijaa ylös. (Muokkaus: täällä se on!) Tällä tavoin sitä kuitenkin tulee:
En nyt tarkoita sitä päivänselvää mutta yllättävän hankalaa juttua, että kuivaushylly kannattaa tyhjentää aika ajoin. (Meillä ainakin sinne kertyy kummasti kaikkea kuivatettavaa, joka on unohtanut missä se oikeasti asuu.) Hyllynaluskorin kiinnittäminen kaappiin tarjoaa kätevän paikan kuivatella jotain pieniä märkiä esineitä. Minä laitoin tuonne juomapullot korkkeineen.

perjantaina, marraskuuta 30, 2012
Rohkea poika
Tuttavan samanikäisellä pojalla on jo reikiä, joita hän ei anna paikata. Tämä kaveri aukaisee rohkeasti suunsa ja antaa katsoa ja putsailla. Ylpeä äiti!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)