sunnuntaina, syyskuuta 08, 2013

Ulkohuonekalu syntyy juuri viimeisenä kesäpäivänä

Terassin tekemisestä jäi isot kasat jämäpuuta, sekä lehtikuusta että kestopuupalkkia. Huikea ajatuksemme oli tehdä siitä ulkopöytä, jollaista meillä ei ollut sen jälkeen kun veimme edellisen roskalavalle josta taloyhtiön tantat sen hakivat takaisin ja sosialisoivat.


Isännän kanssa ideoimme ja junnun kanssa pitkälti toteutimme pöytälevyn lehtikuusilankuista. Siitä tuli aika hiton painava. Ja siinä se terassilla odotti viikon verran (viikonko vain? tuntui kuukaudelta. Ehkä ajantajussani on vikaa.)

Tänään laitettiin levyyn jalat. Massiiviset kestolankut, joista terassin runko on tehty, sahattiin oikeaan mittaan ja laitettiin puoliksi. Kiinnitys hoidettiin perinteisesti kulmaraudoilla.

Siinä se on <3 Pysyi se pystyssä sen aikaa kun söimme jäätelöt ulkona.


Koiran mielestä pöytä on pöydän alla makaamista varten.


Naapuri pakotti vielä ottamaan omenoita mökiltä. Näistä pitää kuulemma tehdä jotain oikein hyvää. Ehkä on taas omppupiirakan paikka!


***

We finished our garden table project. It is made of patio material that we didn't need. It's heavy and it works. Love it!

perjantaina, syyskuuta 06, 2013

Twitteriä ruokapöytään


Löysin palan nättiä vahakangasta ruokapöytään. (Nyt siinä tosin on jo tomaattikastiketahra, joka ei lähde irti.)

tiistaina, syyskuuta 03, 2013

Hätkähdys

Aikamoinen uutisaamu! Sain lukea heti bussissa että vanha pitkäaikainen - ja itse asiassa ensimmäinen vakituinen - työnantajani on myynyt puhelinliiketoimintansa amerikkalaiselle jättiyhtiölle. Vaikka jälkiviisaat myhäilevätkin nyt tietäväisinä, minulle se tuli kyllä yllätyksenä. Haikeaa on, pakko myöntää.

Nokiaan jää suurelle yleisölle hieman tuntemattomampia osia: propellihatut, paikannus ja verkkoliiketoiminta.

Jännää on, miten tarina jatkuu. Toivon että käännös on hyväksi kaikille osapuolille ja että Suomeen saadaan lisää työpaikkoja!

lauantaina, elokuuta 31, 2013

La Isla Ponita

Olen ollut ponityttö. Minulla oli erittäin hyvinvarustetussa tallissani kahdeksan aikuista ja neljä varsaa.

Siitä on tosin aikaa. Tällaisessa kunnossa ponit löytyivät varastosta. Pieneen laatikkoon ahdettuina, hännät solmussa, hyvin tunkkaiselta haisevina.



Tavaraa oli joka tarpeeseen. Kaviokoukkuja, kampoja, letitysnipsuja, pinteleitä, pyyhkeitä, vanua, riimuja, sieniä...Valkoisessa pikku rasiassa etualalla on oikeasta saippuasta lohkottu minisaippua, johon olen kaivertanut minimaaliset kirjaimet MLP.




Majesty-ponilla oli kaikkein hienoimmat päitset. Niissä oli jopa ketju leuan alla ja pehmennystä niskassa.


Yhdestä korista löytyi muovailuvahaomenoita! Junnu takavarikoi korin heti, koska se oli lego. Omenat jäivät.


Heitin suurimman osan ponirekvisiitasta menemään ja laitoin ponimammat lapsineen pesulle. Shampoon ja hoitoaineen jälkeen tuoksu oli huomattavasti parempi.


Nyt kuivutaan hännät ojossa! Huomenna kammataan.


tiistaina, elokuuta 27, 2013

Taas potkaillaan

Ostin junnulle Hobby Hallista uuden vähän isomman potkulaudan. Siinä heilui ohjaustanko tuoreeltaan ja siksi tutkailin ohjelappua tarkemmin josko tangon saisi jostain kohdasta paremmin ruuvattua kiinni.

Lauta on selvästi kiinalaista tekoa. Ohjeista löytyvät mm. seuraavat helmet:

"Should ride on flat, clean, dry surfaces and keep away from automobile users' road"
"Hands must hold handlebar while riding"
"Step the rear wheel cover for general braking"
"In order to avoid collisions with other person or object, the user should have great skill"

Harmi ettei tavanomaista koneella käännettyä suomenkielistä ohjetta tullut paketin mukana.

Toivottavasti kiinanlauta nyt kestää potkailua!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...