sunnuntaina, lokakuuta 11, 2009

Sekalaista touhaamista

Tänään piti olla selkeät sävelet. Sovellojen kiinnittämistä vaatehuoneeseen ja sitten järjestelyä. Koska emme luota tarpeeksi kipsilevyihin, suunnittelimme laittavamme kiinnitysjärjestelmän taakse koolinkeihin ruuvatun laudan, johon sitten puolestaan laittaisimme vaakakiskon. Mitoitukset ja vaakakiskon sahaus sujuivatkin hyvin.

Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi huomatessamme kiinnitysruuveissa olevan torksipäät, joihin sopivia vääntimiä meillä oli lievästi sanottuna rajoittunut valikoima. Eikä insinööri usko ennen kuin näkee, joten nyt meillä on yksi torksiväännin vähemmän yrittäessämme saada ruuveja paikalleen kokoa liian pienellä päällä. Onneksi ystävällinen naapuri lainasi omaa settiään, joten pääsimme hiukan eteenpäin ja tällä kertaa jopa sopivan kokoisella vehkeellä. Kunnes saimme nekin nuljutettua käyttökelvottomiksi. Katonrajassa kun ei saa kunnolla painoa poraan, hyppi terä aika ikävästi heti kipsilevyä kovempaa ainetta kohdatessa. Pitää hakea huomenna naapurille uudet torksipäät. Joten hyllyprojekti jäi kesken.


Pienen miettimisen jälkeen tekemistä oli kuitenkin koko päiväksi. Katon toinen puolisko piti harjata puhtaaksi neulasista, auto piti siivota ja päätimme vaihtaa talvirenkaatkin radiosta kuultujen huonon kelin varoitusten jälkeen. Aurinkoinen päivä meni siis mukavasti ulkona touhuten.

Meidän on jo muutama päivä ollut tarkoitus laittaa valkia takkaan. Edellisestä kerrasta sinne oli vain jäänyt iso kasa tuhkaa, joka piti saada pois. Siispä kokeilemaan juuri ostettua tuhkaimuria! Sen virittäminen oli helppoa ja tuntui jopa toimivan. Imuri tosin alkoi valittamaan täydestä pöypussista ja pussinvaihdon jälkeen se ei enää suostunut käynnistymään. Onneksi ehdimme tyhjätä takan, joten nyt liekit lyövät iloisesti. Lämpiäisiköhän muuri tällä kertaa paremmin kuin viimeksi? Takan pitäisi kyllä olla varaava...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...