maanantaina, huhtikuuta 05, 2010

Hyvästit vuorimännylle

Meidän pihassa kasvaa vuorimänty. Ja hyvin on kasvanut, kun oksat, tai rungot, ulottuvat puolen pihan yli. Varsinainen tursake. Käytiin pihan muidenkin harottavien kasvien kimppuun saksin ja sahoin, ja saatiinkin aikaan iso kasa puutarhajätettä.



Pestiin myös ikkunat. Ne ovatkin siitä kätevää mallia, etteivät avaudu, vaan ne pestään vain sisältä ja ulkoa ja sillä siisti.


Sain idean ja aloin hahmotella taiteellista peiliä eteiseen oven viereen. Katsotaan saanko remppakumpparini avustamaan sen kokoamisessa.


Eilen laitoimme vihdoin paikoilleen toisen niistä näteistä pikku naulakoista, joista toinen keikkuu edelleen ketjussa. Sain muutaman kaulakorun esille.


Olen nyt maalannut olkkarin pöydän kaksi kertaa, voi olla että se tarvitsee vielä kolmannenkin kerroksen. Vähän viluista maalata autokatoksessa, mutta kummasti se maali kuivuu sielläkin.


Kokeilin eka kertaa kuumaliimapistoolia muutamaan pihalla pätkimääni oksaan. Olipa siinäkin tulos. Taisin olla vähän hätäinen, liima ei ilmeisesti ollut vielä ihan tarpeeksi juoksevaa...



Ja viimeiseksi vielä urosten hellä hetki sohvalla :)


Huomenna tulevat Siivoussissit ekaa kertaa siivoamaan meille. Toivottavasti koirat eivät ole oksentaneet ja p***antaneet sisälle, kun söivät tänään pitkästä aikaa luita pihalla.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...