Kuin kannustaakseen meitä luonto päätti järjestää oman wappunäytöksensä! Taivas aukeni ja maahan alkoi tipahtelemaan toinen toistaan suurempia lumihiutaleita. Jos ei tällä pääse toukokuiseen tunnelmaan, ei sellaiseen pääse mitenkään!
perjantaina, huhtikuuta 23, 2010
Vappu on täällä taas (pian)!
Wapun saapumisen varmin merkki, teekkarilehtien kaupustelijat, ilmestyivät luontoon jo pari päivää sitten, joten myös omia valmisteluja piti alkaa työstämään ihan oikeassakin maailmassa.
Ensimmäisistä mielikuvista huolimatta yllä oleva ei ole laskosämpäri. Se on meidän oman wappusimamme pohja hiivaa vaille valmiina. Fariinisokerit ja sitruunat olivat odottaneet kiltisti vuoroaan alkuviikosta saakka meidän touhatessamme kaikkea muuta paitsi olennaisinta. Tänään kuitenkin sitten pikkujampan kanssa rohkaistuimme ja uhrasimme tulevaisuudelle vartin verran aikaamme keskeltä kiivainta illanviettoa. Ainekset sekaisin sokeripussin ohjeen mukaisesti ja poika vaatehuoneeseen pulputtamaan. Viikon päästä sitten naatiskellaan.