torstaina, toukokuuta 20, 2010

Lomaan laskeutuminen

Ei ole ihan pehmeä lasku lomaan tällä kertaa. Talon isäntä lähti (tai taitaa olla juuri lentokentällä) tuhkapilviä uhmaten Skotlannin suuntaan ja me ollaan sitten talonvahteina junnun kanssa sunnuntaihin saakka. Huljat vahtikoilat ovat kyllä onneksi tulvanamme.

Onneksi pikkumestari on jo kuitenkin sen verran iso, että pääsen ilman häntäkin koirien kanssa metsikköön. Tai tulkoon mukaan jos haluaa, voidaan tutkia metsän ihmeitä yhdessä. (Yleensä ei vaan ole lenkkiseura kelvannut, kun äidin vauhti on liian kova.) Kohutun tamppaustelineen vierelle huomasimme eilen isojen muurahaisten rakentavan uutta pesää. Säälittää jo valmiiksi, kun tietää, ettei se siinä kauaa saa olla. Pikkutyypit raahasivat niin tohkeissaan havuja ja muuta sälää kivelle.

Eilen saatiin se koiraportti asennettua! Se kaipaa vain vielä toista maalikerrosta. Nyt kelpaa koirien oleilla pihalla. Kissanpitävä se piha ei ole, ja toinen eskapisti mursikin eilen takaoven barrikadit ja molemmat pikkuelukat kirmasivat karkuun. Onneksi mies sai ne haalittua takaisin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...