perjantaina, marraskuuta 26, 2010

Viikonloppu tulossa

Perjantai etenee ja pakkanen kiristyy.



Onkin tulossa aktiivinen viikonloppu. Junnu pääsee leikkimään kahden päiväkotikaverin kanssa, mikä ei ole ihan jokapäiväistä, koska päiväkotilapset asuvat kuka missäkin kunnassa. Sunnuntaina mennään katsomaan ja kuuntelemaan karhuperhettä Tampere-talolle. Meinaan myös jossakin välissä käydä Ikeassa hakemassa sen maton ja amarylliksiä. Muitakin kivaa jouluhömppää siellä päivän mainoksen mukaan oli, mutta yritän vastustaa.


Viikonloppuna kiinnostaisi myös kokeilla kynttilänvalantaa. Löysin jo ostamani ainekset ja leikkasin valmiiksi muutaman maitopurkin muotiksi. Ja jäälyhdyn voisi myös tehdä nyt kun on pakkasta! Ja remppakaveri puhui jotain pakastimen sulattamisesta.

Voisiko viikonloppuun saada vielä yhden ekstrapäivän, kiitos.

P.s. Junnulle olisi pitänyt varmaan tehdä joku joulukuunodottelukalenteri. Legokalenteria näpräillään joka päivä kymmeneen kertaan ja aina sama kysymys: milloin saa avata ensimmäisen luukun? Kalenterin sisältö vaikuttaa kyllä kivalta, jouluisia legotavaroita, kissa ja koira, ja on siellä vissiin lego-joulupukkikin partoineen :D Pääsevät legolaisetkin viettämään jouluaattoa. Ei ole minultakaan näemmä vielä legoikä ohi, kun jaksan innostua asiasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...