keskiviikkona, joulukuuta 22, 2010

Haista huilu koko joulu.

Nyt on vaikeata keksiä yhtään mitään positiivista ja inspiroivaa kirjoitettavaa. Tällä viikolla on mennyt ylitöiksi sekä maanantai että tiistai, ja jouluvalmisteluja ei ole juuri ehtinyt eikä jaksanut tehdä. Maanantai-iltana yritin leipoa Hanna-tädin kakkuja, mutta niistä tuli vähän liian kuivia mielestäni. (Onneksi eivät ihan menneet pipariksi. Tai ehkä olisivatkin saaneet mennä, kun tuntuu ettei niitä pipareita enää ehdi tehdä.)

Pikkuläppäristä meni laturi rikki eli sitä ei voi käyttää joulunpyhinä. Uuden saan ehkä ensi viikolla ("jo", sanoivat liikkeessä). Molemmille aikuisille on tulossa flunssa. Meillä ei ole tarpeeksi astioita koko porukalle. Ruokapöydän päällä ei ole vielä edes lamppua, kun sitä ei ole käytetty vuoteen ruokapöytänäkään. Olisin halunnut ottaa joulukuvan ja lähettää sen sähköpostilla ystäville, mutta ei ole ollut aikaa. Kaikkein eniten ottaa aivoon ajan puute. Jouluna pitäisi olla aikaa tunnelmoida. Kotona alkaa olla melko kireä tunnelma, kun ei olla nukuttu tarpeeksi ja pitäisi-pitäisi-pitäisi.

Millä tämän saa käännettyä vielä voitoksi?


1 kommentti:

  1. Joulu tulee eikä se vaadi,että kaikki mahdollinen pitäisi olla tehtynä. Voihan joulupäivänäkin tehdä vielä monta asiaa.

    Ihanat kuvat. Enkeleitä ja sydämiä.
    Tunnelmallista joulua sinulle.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...