lauantaina, joulukuuta 18, 2010

Hyytävät joulutunnelmat

Käytiin keskustassa joulukaupoilla. Koko päivä siihen meni, eikä edes saatu kaikkea mitä oli tarkoitus. Onneksi oli viisitoista astetta pakkasta ja hyytävä tuuli, niin ei päässyt savu kerääntymään korviin.

Joulutori oli ihana kuten aina. Olisin voinut ostaa melkein kaiken. Sorruin sitten yhteen (1) käsintaottuun S-koukkuun ja ammattiopistolaisten askartelemaan piparitaloon. Mietin vaihtoehtojen välillä: polttaako sormensa sokerilla ja maksaako melkein talon verran koristeluaineksista, vaiko ostaa valmis nätti ja vieläpä kohtuuhintainen talo. Ostin sitten talon. Pihalla istuu mulkosilmäinen tonttu.


Ennen kaupunkiretkeä sattui ja tapahtui taas. Olin juuri toipunut edellisen viikon ratsastuksesta ja ajattelin, että täytyy harrastaa sitä vähän useammin, niin ei aina saa siitä viikon lihaskipuja. Lähdettiin liikkeelle ja ehkä sadan metrin päässä tallista kehotin hevosta ravaamaan kaverini kiinni. AAUUUH! Se kipeä lihas revähti jotenkin ja meinasi taju lähteä. Ei voitu sitten mennä kovin kauas, tosin siinä viimassa ei muutenkaan olisi pystynyt. Niin vaan on nuoruuspäivät takana, pakko on hoitaa kroppaa eri tavalla että se kestää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...