Kyseistä vempelettä käytetään naulan ja vasaran välissä, jolloin kaareva kappale on huomattavasti helpompi naulata kiinni mihin sen ikinä vain haluaakaan kiinnittää. Aluksi koitin käyttää vekottimen tilalla toista naulaa, mutta ne alkoivat vääntyilemään turhan nopeaan tahtiin. Alla olevista kuvista voi päätellä noinkin yksinkertaisen kapineen aiheuttaman eron lopputuloksissa.
Luonnolisestikaan tätäkään apuvälinettä ei hankittu kuin vasta puolivälissä urakkaa. Juuri siinä vaiheessa, kun hermot menivät epäsäännöllisen muotoisiin seiniin ja kattoon sekä katkeaviin tai muuten vain jumiin jääviin listanauloihin. Eteinen meni vielä kiukulla, mutta eilen olohuonetta innoissaan aloitettaessa iski todellisuus vastaan ja saimme yhden ainoan listan kiinnitettyä sekä samalla klommotettua. Kattoonkin taisi muutama vastaavan näköinen vekki eksyä emännänjatkoksella lantiosta yhdeksänkymmenen asteen mutkassa taiteillen rystylyönneillä vasaroitaessa. Lopetimme ja päätimme hankkia naulapyssyn.
Tänään sitten pulkkamäen jälkeen käväisin K-Raudassa kääntymässä ja toteamassa, että kyllä ne vain ovat kalliita, naulapyssyt. Yhteen listaan menee kahdesta viiteen naulaa, joten jyvitettäessä edes halvan harrastelijapyssyn kahdensadan euron hinta meidän listoihimme, tulisi hinnaksi noin vitosen per naula. Lisäksi saisimme jälleen uuden vekottimen varastoitavaksi jonnekin kaapin perukoille. Siispä suunnitelma B:n kimppuun ja suippo metallipötkö matkaan. Emme kumpikaan muuten tienneet sen nimeä. Siksi se on nyt vekotin tai kapistus tai mikälie. Sillä naulojen kiinnityskohtien ulkoasu parani siedettävälle tasolle ja homma alkoi tuntumaan hermolevolta aikaisempiin nakutteluihin verrattuna. Kulmat ja liitoskohdat irvistelevät vieläkin rumasti, mutta ne menevät kieron talon piikkiin.
Bonuksena pääsimme käyttelemään M:n kuviosahaa, jotta saimme listat myös seinien vieressä olevien ilmastointiputkien ja sähköjohtojen kohdille. Ne olivatkin tämän touhun hyvin sujuva osa, jonka tuloksia oli ilo katsella. Sieltä ne tököttävät listan kolosta.
Tämän päivän saldona on lopulta koko matkalta kattolistoitettu olohuone. Enää makuuhuone ja pari pikkuista palaa eteiseen jäljellä. Ehkä tämä tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!