Minun olisi oikeasti pitänyt jäädä vielä peiton alle toipumaan viikonlopun flunssasta, mutten halunnut jäädä odottelemaan milloin siivoojat suvaitsevat saapua - aamukahdeksalta kun olisin vielä vällyjen välissä, vaiko kenties lounasaikaan, kun olen juuri levittänyt kaiken keittiön pöydälle. Päivästä olisi tullut joka tapauksessa stressaava, joten päätin mennä viettämään rauhallista maanantaita toimistolle.
Päivästä kehittyi kaikkea muuta kuin rauhallinen. Ensinnäkin saimme lukeaksemme uutisen, joka herätti suurta kuhinaa ja kiinnostusta koko kerroksessa. Minunkin ja/tai isännän olisi mahdollista sen avulla tehdä suurehko elämänmuutos halutessamme. Mutta haluaisimmeko? Pystyisimmekö?
Tätä pohtiessani puolikuntoisen pääni menoksi kasaantui isohko ja Hyvin Tärkeä työtehtävä, jota minun piti viime minuutteihin asti suorittaa ja vieläpä korjailla toisten virheitä. Virheiden takia emme päässeet lähtemään ajoissa, ja koiranruoat sekä datasähköpistokkeet jäivät ostamatta. Isännän pitää varmaan lähteä vielä ilta-ajelulle pistokkeita - ja kengännauhoja - hakemaan.
Junnun kaveri tulee tietysti tänään käymään pitkästä aikaa, en hennonut kieltääkään. Toivottavasti pystyn vähän lepäämään mekkaloinnista huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!