Tunnelmat eivät ole kovin hääppöiset - tosin kaikki muutkin ovat näissä yt-liemissä niin marinoituja ettei kukaan jaksa erityisemmin jännittää. Tältä alalta voi olla vaikeaa löytää nyt uutta paikkaa, joten luovuutta ja joustavuutta vaaditaan. Joillakin on käynyt hyvin: useat työkaverit ottivat irtisanoutumispaketin ja työllistyivät heti. Siinä voi varata sitten halutessaan vaikka talviloman Mauritiukselle. All-inclusive hotelli omalla niemellä, golffausta, surffausta ja snorklausta, aurinko päällä ja pehmeä hiekka alla.
Sää on tänään täällä kaikkea muuta kuin mauritiusmainen. Nyt on se kahden pimeän välissä oleva hämärä jota päiväksi kutsutaan, ja pahemmaksi vain menee ennen kuin kääntyy taas kevättä kohti. Marraskuussa saisi varmaan jo vähän laittaa ulkovaloja. Olen vähän miettinyt ripustaisiko tuolla koirien kanssa pimeydessä kävellessä pattereilla toimivat koristevalot kaulaan joko itselle tai nelijalkaisille, ainakaan ei olisi näkymisongelmia. Niitähän on kaikenlaisia nättejä lumihiutaleita ja helmiä ja mitä vielä. Miksi tyytyä pelkkään heijastimeen?
| Googlen runousoppia |
Minunkin viiden vuoden työuralla on ehtinyt olla jo kahdet yt-neuvottelut. Toisessa meni koko firma ja toisessa vain uudelleen organisoitiin jengiä. Ei ole kivaa se. Onneksi itsellä on ollut niissä tilanteissa aina jo varasuunnitelma.
VastaaPoistaKyllä voi jo laittaa pihavaloja! Varsinkin jos eivät ole mitenkään erityisen jouluisia. Nyt on niin synkkää, että todellakin saa käyttää valoja pihalla ja vaikka kaulassakin.
Minäkin olen tuuminut, että eikös tämän karsean synkkyyden valaisu ole vähän niin kuin kansalaisvelvollisuuskin...
Poista